Bäck kukisti Pajulahden tiukassa kisassa

Bäck kukisti Pajulahden tiukassa kisassa

Viipurin Urheilijoiden Arttu Pajulahti leiskautti toisella kierroksella miesten pituushypyn johtoon tuloksella 788, joka lopulta toi hopeaa. Vasa IS:n Kristian Bäck vastasi liitelemällä neljännellä kierroksella kultatuloksen 791.

Viidennellä kierroksella Helsingin Kisa-Veikkojen Roni Ollikainen ponkaisi pronssituloksen 782 ja Kaipolan Vireen Kristian Pulli 779, jolla jäi neljänneksi. Joensuun Katajan Kalle Salminen, 21, pomppasi peräti 4,5 sekuntimetrin myötätuulessa 767 eli 29 senttiä ennätystään pidemmälle.   

Bäckin kaikissa hypyissä myötätuulta oli yli kaksi metriä sekunnissa, pisimmässä 3,8 metriä sekunnissa. Hänen toiseksi pisimpänsä kantoi 769.  

– Olen tyytyväinen mestaruuteen, mutta harmittaa, että en päässyt kahdeksaa metriä enkä Lontoon MM-kisoihin. Tuuli vaihteli paljon, ja oli vaikeuksia saada askel osumaan lankulle. Pajulahden toisen kierroksen hyppy sytytty taistelemaan, sanoi ensimmäisen Kalevan kisojen kultansa saavuttanut 21-vuotias Bäck.

Natalia ja Mikael Bäckin valmentama Kristian Bäck tähtää elokuun lopulla pidettäviin Universiadeihin. Bäck lensi kolme viikkoa sitten Jämsän karnevaalissa ennätyksensä 795.

– Sain tekniikan kuntoon vasta Jämsässä. Haluan hypätä vielä tällä kaudella yli kahdeksan metriä.

Pajulahti rankingissa lähellä MM-kisapaikkaa

Pajulahti hyppäsi hopeaa myös kolme vuotta sitten. Vielä silloin hänen sukunimensä oli Halmela.

– Tänään kulta oli tavoitteena ja hopea harmittaa, mutta olen ihan tyytyväinen. Pisimässä hypyssä juoksu ei kulkenut parhaiten, mutta ponnistus onnistui parhaiten. Muissa hypyissä ponnistus meni läpi. En saanut tänään nappisuoritusta. Askel osui kyllä hyvin lankulle, Pajulahti kertoi.  

Pajulahti liiteli kaksi viikkoa sitten Espanjan Sierra Nevadassa kauden kotimaisen kärkituloksen ja Suomen kaikkien aikojen tilaston nelostuloksen 810. Pajulahti oli tänä aamuna Lontoon MM-kisojen rankingissa 31:nen eli olisi menossa MM-kisoihin, kun rankingin 32 parasta pääsee sinne. Rankingiin huomioidaan viimeistään huomenna sunnuntaina tehdyt tulokset.

Ryynänen kuritti Järvenpäätä kirikierroksella

Robin Ryynänen antoi kyytiä Jarkko Järvenpäälle miesten 5000 metrin viimeisellä kierroksella. Ryynänen ja Järvenpää lähtivät kirikierrokselle aivan peräkkäin, mutta Ryynänen, 20, tuli maaliin 5,64 sekuntia ennen kymmenen vuotta vanhempaa Järvenpäätä. Turun Urheiluliiton Ryynäsen aika 14.20,09 on hänen ennätyksensä. Hänen paras sijoituksensa Kalevan kisoissa ennen tätä oli 5000 metrin 14s.

Ryynänen revitteli viimeisen kilometrin 2.38 eli 13.10:n vauhtia. Ensimmäiset kaksi kilometriä juostiin kärkikaksikolle verkkaista 14.50:n vauhtia. Sen jälkeen Ryynäsen ja Järvenpään kiihtyvävauhtinen hiillostus oli muille liikaa.

– Uskoin, että pystyn lyömään Järvenpään. Alku oli vähän löysäntuntuista, mutta aika oli hitaaseen alkuvauhtiin nähden hyvä. Tuli jopa ennätys, Ryynänen iloitsi.

Isänsä Pertti Ryynäsen valmentama Robin Ryynänen juoksi toukokuussa 10 000 metriä 29.55,86, joka on Suomen tilaston kakkosaika.   

Tampereen Pyrinnön Järvenpää saavutti Kalevan kisoissa kolmannen 5000 metrin hopeansa. Hänellä 5000 metriltä on myös yksi kulta ja yksi pronssi. Järvenpää on hallitseva Suomen mestari sekä puolimaratonilla että 12 kilometrin maastojuoksussa.

Pronssia ja samalla ensimmäisen Kalevan kisojen mitalinsa juoksi Sjundeå IF:n Eero Saleva.

Kankaalle viides peräkkäinen mestaruus näytöstyyliin

Arttu Kangas antoi miesten kuulantyönnössä muille mahdollisuuden vielä ensimmäisellä työnnöllään, joka kantoi vain 18,13. Sekin olisi kuitenkin riittänyt kultaan.

Toisella Kankaanpään Seudun Leiskun Kangas otti muilta luulot pois rojauttamalla 19,28. Kangas pyörähti viimeisellä kierroksella tuloksen 19,53, joka toi hänelle viidennen peräkkäisen kultansa.

Kankaan toiseksi pisin kantoi 19,28 ja kolmanneksi ja neljänneksi pisimmätkin yli 19 metriä. IF Raseborgin Tomas Söderlund sai hopeaa viimeisen kierroksen tuloksellaan 17,97 ja Laihian Luja Timo Kööpikkä pronssia tuloksella 17,60.  

– Kyllähän tulos saisi alkaa kakkosella, mutta eivät nämä olleet huonoja suorituksia. Pystyin työntämään hyvin, vaikka en saanut muista vastusta, Kangas jutteli.    

Matti Yrjölän valmentama Kangas on pukannut viime vuonna nykyisen ennätyksensä 20,30. Lontoon MM-kisojen tulosraja on 20,50. Kankaan tämän kesän paras on 19,69.

– Uskon, että pystyn parantamaan ennätystäni vielä tänä kesänä. Se on kiinni pienistä asioista. Tähtäsin Lontoon MM-kisoihin, mutta en ottanut MM-rajasta stressiä. Olen pystynyt harjoittelemaan ja kilpailemaan vapautuneesti, Kangas vakuutti.

Heikkisen kaksosille toinen kaksoisvoitto

Lokakuussa 23 vuotta täyttävät Joensuun Katajaa edustavat Heikkisen kaksoset ottivat toisen kaksoisvoittonsa Kalevan kisojen naisten seitsenottelussa. Edellinen tuli vuonna 2015.

Tänä vuonna Jutta Heikkinen vei naisten seitsenottelun kullan neljännen kerran peräkkäin ja vieläpä ennätyspisteillään 5747. Hän kohensi ennätystään 32 pisteellä. Hopealle otteli Jutan kaksoissisko Hertta Heikkinen pistein 5545 ja pronssille Esbo IF:n Jessica Rautelin (5445).

Toisena päivänä Jutta hyppäsi pituutta 582, voitti keihäänheiton tuloksella 44,02 ja juoksi 800 metriä 2.19,67.

– Kuulassa (ensimmäisenä päivänä) ja 800 metrillä ylitin itseni. Tsemppasin koko ajan itseäni rankasti ja olin koko ajan huippuvireessä.  Nyt on huippufiilis, kun syntyi vielä ennätyspisteet, Jutta riemuitsi.

Urakan päätyttyä kaikki ottelijat juoksivat totuttuun tapaan kunniakierroksen.

– Yleisö kannusti mahtavasti, ja oli mukava kiittää heitä kunniakierroksella, Jutta Heikkinen sanoi.

Jutta joutui pitämään talvella kolmen kuukauden harjoitustauon polven ojentajan vamman takia. Viikko ennen Kalevan kisoja hän loukkasi nilkkansa Joensuun Eliittikisojen pituushypyssä liukkaalla lankulla.

– Nilkkavaiva haittasi vähän pituus- ja korkeushyppyjä, Jutta Heikkinen myönsi.

Hertta Heikkisen toisen päivän tulokset olivat pituus 576, keihäs 37,37 ja 800 metrin ennätys 2.16,77. Hertta jäi ennätyksestään vain 52 pistettä.

– Lähdin ottelemaan ennätystäni. Pistemäärä ei ollut huono, vaikka mukaan mahtui huonojakin tuloksia. Tänään pituus oli ok, keihäs meni alakanttiin ja 800 metriä kulki tosi hyvin. Kaksoissiskoni Jutta on pahin vastustajani, mutta onnistumme yhdessä ja iloitsemme yhdessä toistemme menestyksestä, Hertta sanoi.

Heikkisen kaksosia valmentaa heidän isänsä Jarmo Heikkinen.

Jessica Rautelin voitti pituuden tuloksella 598. Myötätuuli puhalsi sen hypyn aikana 3,9 metriä sekunnissa.Rautelin voitti 800 metriä ajalla 2.16,63.

Wecksten hakee kohennusta telineiden siirrolla 

Karhulan Urheilijoiden Tomas Wecksten voitti miesten seiväshypyn tuloksella 535. Hän ylitti sen ensimmäisellä yrityksellä, kuten myös 505 ja 515. Wecksten oli lähellä ylittää myös 555, joka olisi ollut hänen ennätyksensä. Weckstenin, 20, kauden paras on 540 ja ennätys 550.

– En ole tyytyväinen tulokseen, vaikka se olikin ihan ok tässä hankalassa sivuvastaisessa tuulessa. Olen kovemmassa kunnossa kuin viime vuonna. Varsinkin juoksunopeus on parantanut. Hyppy nousee korkealle, mutta telineet ovat olleet melkein aina liian kaukana. Emme ole vielä malttaneet siirtää niitä lähemmäs, kertoi isänsä Mikko Weckstenin valmentama Tomas.

Wecksten kilpailee ensi viikolla Saksan Leverkusenissa.   

Someron Esan Tommi Holttinen, 20, taivutti hopeaa tuloksella 515 ja Espoon Tapioiden Aleksi Saarelainen kauden avauskilpailussaan pronssia tuloksella 505. Tilastokärki (541) Tampereen Pyrinnön Urho Kujanpää, 20, jäi neljänneksi tuloksella 505.

(Jyrki Repola.)    

 


heikkisen_kaksoset.jpg

tomas_wecksten_ii.jpg

,

,