Arvokisajoukkueille julkaistiin pitkän linjan valintaperiaatteet

Arvokisajoukkueille julkaistiin pitkän linjan valintaperiaatteet

Yleisurheilun arvokisajoukkueiden valintaperusteet on linjattu neljäksi vuodeksi. Suomen Urheiluliiton (SUL) linjaukset ovat nyt luettavissa yleisurheilu.fi –sivustolla tästä linkistä. Samalla julkaistiin tarkennettu arvokisojen valintajärjestelmä kuluvalle vuodelle.

– Tällä järjestelyllä haetaan valintoihin läpinäkyvyyttä ja samaa pitkäjänteistä linjaa kuin syksyllä julkistetussa järjestelmässä, jolla urheilijoita tuetaan ja valitaan valmennusryhmiin, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennusjohtaja Jorma Kemppainen.

Nyt tehdyssä linjauksessa on määritetty viisi eri tason arvokisajoukkuetta ja se mihin valinnat kullakin tasolla perustuvat. Nuo viisi tasoa ovat yleisen sarjan arvokilpailut ja universiadit, yleisen sarjan maaottelut ja joukkuekilpailut, nuorten arvokilpailut, nuorten maaottelut ja pohjoismaiset mestaruuskilpailut sekä lajiryhmäkohtaiset arvokilpailut ja maaottelut.

– Esimerkiksi yleisperiaate korkeimman tason arvokilpailuiden, eli yleisen sarjan EM- ja MM-kisojen joukkueiden valinnassa on valita ne urheilijat, jotka ovat kansainvälisten liittojen asettamien osallistumiskriteerien perusteella valintakelpoisia, Kemppainen sanoo.

– Tuohon sääntöön on joitakin poikkeuksia, jotka on kriteereissä määritelty. Kunakin vuonna tulevalle kilpailukaudelle erikseen tarkennetut valintakriteerit julkaistaan lokakuussa.

Julkisella haulla henkilöitä joukkueiden johtoon

Kun tulevan kauden tarkennetut valintakriteerit on julkaistu, kunkin arvokilpailujen tiedot täydentyvät tiedostolla, jossa kuvataan kisajärjestelyt tarkemmin, esimerkiksi matkajärjestelyt.

Yksityiskohtaisempi arvokisakohtainen tiedosto sisältää myös joukkueen johto –ja huoltohenkilöstön nimet ja tehtävät.

– Tulevaisuudessakin joukkueen johtotehtäviin kutsutaan osaaviksi tiedettyjä henkilöitä, mutta heitä myös haetaan julkisella haulla. Se alkaa 1.3. ja päättyy 15.3., Kemppainen sanoo.