Anni-Linnea Alanen kiskaisi keihäsmitalin: ”Sanomattomaksi vetää, tästä olen unelmoinut”

Anni-Linnea Alanen piti myös Suomen naiset keihäänheiton mitalikannassa Tallinnassa alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa. Vaasan Vasaman Alanen oli keihäsfinaalin kolmas heitettyään 54,80.

– Ei tullut sitä heittoa, mitä halusin, mutta tällaisissa kisoissa taistellaan sijoituksista. Se tuli mitä lähdettiin hakemaan, Alanen sanoi mitalista.

Kilpailun kaksi parasta olivat Kreikan Elina Tzengko ja Serbian Adriana Vilagoš hurjin tuloksin 61,18 ja 60,44. Alanen nousi mitalikorokkeelle neljännellä kierroksella. Vielä viimeisen kierroksen heittokin 54,45 olisi riittänyt pronssimitaliin.

– En tiedä vaikuttiko tuuli minun heittoihini. Kyllä siinä oli tekniikkavirheitä. Heitto aukesi aika paljon ja tuli liian kiire heittokäden ja tuenylityksen kanssa, Alanen arvioi.

Alasella on Pihtiputaan keihäskarnevaalin jälkeen ollut tukijalassa pientä akillesvaivaa, mutta kilpailua se ei juuri häirinnyt.

– Jalka oli aluksi vähän huono, mutta kun se lämpenee, se on ihan hyvä, Alanen sanoi.

”Tuntuu ihan uskomattomalta”

Vaikka mitali oli tavoitteena, Alanen ei tahtonut löytää sanoja, kuinka kuvailla tuntojaan.

– Vähän sanottomaksi vetää. Tästä olen unelmoinut. Tulin tänne hakemaan mitalia, mutta silti se tuntuu ihan uskomattomalta, Alanen kuvasi tuntojaan.

Petteri Piirosen ja Tero Pitkämäen johdolla harjoittelevalle Alaselle Tallinnan EM-kilpailut olivat kesän ensimmäiset arvokilpailut. Seuraavaksi Vähäkyrössä asuva Alanen kilpailee elokuussa Nairobissa alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa.

– Nyt annetaan jalan rauhoittua ja otetaan tähän treenijakso ja sitten Nairobissa taistellaan taas ja toivottavasti paremmilla tuloksilla.

Suominen: ”Verkkakentälle lensi paremmin”

Helsingin IFK:n Vivian Suominen oli keihäänheiton finaalissa seitsemäs heitettyään 51,36. Vaikka pistesija tuli, tulos ei aivan täyttänyt Suomisen toiveita.

– Ei mikään kauhean hyvä kisa. Kolmanteen sijaan olisi ennätyksellä ollut mahdollisuus. Olen vähän pettynyt, kun verkkakentällä lenti paremmin ja oli rennompaa tekemistä, Suominen sanoi.

Tampereen Pyrinnön Siiri Elomaa oli yhdeksäs tuloksella 48,62. Elomaa harmitteli miettineensä kilpailun kuluessa liikaa tekniikkaansa-

– Olisi pitänyt saada enemmän raivoa noihin kahteen viimeisen heittoon, Elomaa sanoi.

EM-finaalin neljäs sija ei maistunut Alasaarelle, muttei hän sitä harmitellut

Miesten seiväshypyn finaali oli neljän miehen ankara kamppailu mitaleista. Laihian Lujan Juho Alasaari oli aivan vähällä ylittää ennätyksensä 544, mutta sai tyytyä neljänteen tilaan tuloksella 534.

Neljäs sija ei maistunut Alasaarelle, muttei hän sitä harmitellut.

– Pitää vaan ensi kerralla olla parempi ja hypätä paremmin, Alasaari sanoi.

Euroopan mestaruuden voitti Ranskan Anthony Ammirati huipputuloksella 564. Muut mitalimiehet Valko-Venäjän Maksim Volkov ja Ukrainan Oleksandr Onufrijev ylittivät 544 toisella yrityksellään.

Laihian Lujan Alasaaren ensimmäinen yritys mitalikorkeudesta 544 oli erittäin lähellä onnistua, mutta kosketus rimaan taittovaiheessa oli aavistuksen liian voimakas.

– Olisi siinä voinut ehkä telineillä kikkailla. Eikä askelmerkkikään ollut siinä ihan nappiosuma, Alasaari totesi.

Alasaari ylitti korkeudet 505 ja 522 toisella yrityksellään ja 534 ensimmäisellä yrityksellään. Pudotettuaan kerran korkeudesta 539 hän siirsi kaksi jäljellejäänyttä yritystään ennätyskorkeuteensa 544.

Kilpailun aikana puhalsi erittäin voimakas ja ajoittain suuntaa vaihtanut tuuli, mikä teki olosuhteista haasteelliset. Pitkäkestoisessa kilpailussa myös helle vaikutti urheilijoiden suorituksiin.

Alasaarelle Tallinnan EM-kilpailut olivat kesän ensimmäinen arvokilpailut. Seuraava tavoite on onnistua elokuussa Nairobissa alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa.

– Varmaan nyt pitää pieni treenitauko pitää, jos meinaa saada sellaisen piikkikunnon. Nyt tekeminen on ollut sellaista perushyvää.

Lento ponkaisi yhdeksänneksi

Nea Lento jäi pituushypyn finaalissa kolmen sentin päähän pistesijasta kahdeksan parhaan joukkoon. Lento ponnisti toisella kierroksella 601 ja kolmannella parhaan tuloksensa 609.

Pisin hyppy olisi kuitenkin ollut ensimmäinen, joka lankun takaa ponnistettuna kantoi 602. Lankulta ponnistettuna se olisi kantanut noin 620 ja taannut pistesijan.

– Ei ne niin huonoja hyppyjä olleet. Nyt oli sitä samaa ongelmaa, kuin tällä kaudella on ollut, etten oikein pääse lankulle. Juoksu ei tule loppuun asti, Lento sanoi.

– Karsinnassa näytti paremmalta. Hyvää tässä oli, ettei sattunut mihinkään, akillesvaivan kanssa kamppaillut Tampereen Pyrinnön hyppääjä sanoi.

Lennon mukaan neuvot siihen, ettei hän tahdo päästä lankulle, on jo löydetty. EM-kilpailuihin juoksu ei kuitenkaan vielä ehtinyt rutinoitua.

– Nyt tästä eteenpäin aion myös hypätä kolmiloikkaa, Lento kertoi loppukesän suunnitelmistaan.

Venla Saari urakoi kolmesti kestävyysjuoksussa

Naisten 5000 metrin juoksussa Suomea edusti Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Venla Saari, joka oli B-erän 11:s ja kokonaiskilpailun 26:s ajalla 17.28,20.

Saari oli Suomen joukkueen urakoija, joka neljän päivän aikana juoksi myös 3000 metrin estejuoksun alkuerän ja finaalin, missä hän sijoittui 13:nneksi.