Anderssonit voittivat seiväshypyn – Paavo Puro yllätti ennätyksellään – Kasperi Vehmaa pituushypyn paras

Siskokset Saga ja Silja Andersson voittivat Itä-Helsingin Liikuntamyllyssä lauantaina ylivoimaisesti 22-vuotiaiden ja 19-vuotiaiden naisten seiväshypyn hallimestaruudet.

Saga Andersson ylitti 430 ja teki hyviä, korkealle nousseita yrityksiä myös 444:stä, joka olisi ollut hänen ennätyksensä. Toiseksi sijoittunut Karhulan Katajaisten Vilma Hannula hävisi Sagalle puoli metriä.

– Kaikki kolme yritystä 444:stä olivat tosi hyviä. Sain niihin paljon enemmän energiaa, kuin muihin hyppyihin. Ne olivat minulta hallikauden parhaita hyppyjä, Andersson arvioi.

– Oli iso seiväs ja korkea ote, mutta etäisyys ei vain ollut ihan kohdallaan.

Andersson, 21, on hallikauden mittaan löytänyt tovin hakusessa olleen varmuuden hyppyihinsä. Hän voitti Kuopiossa viikko sitten naisten Suomen mestaruuden ja nosti talven mittaan ennätyksensä lukemiin 443.

– Kun hyppää hallissa hyvin, se on hyvä perusta kesäkaudelle erityisesti siksi, että hallikauden jälkeinen treenikausi ei ole niin pitkä. Kesän kisat ovat jo melkein täällä, Andersson tuumi.

Silja voitti 19-vuotiaiden mestaruuden tuloksella 415 ja yritti kolmesti korkeudesta 426, joka olisi ollut hänen ennätyksensä.

– Ensimmäinen yritys 426:sta oli hyppy, mutta yrityksistä huonoin. Kaksi seuraavaa jäivät limboiksi, mutta niillä ennätys olisi voinut mennä, jos vaan askelmerkki olisi ollut oikeassa kohdassa, Andersson totesi.

– Kokonaisuutena kisa meni ihan hyvin. Ennätyskin olisi voinut mennä tänään.

Karijoen Tapparan Miisa Koskiaho oli toinen 35 senttiä heikommalla tuloksella. Miisan isosisko Minttu Koskiaho oli 22-vuotiaiden kilpailussa kolmas.

Aatu Sihvonen Karhulan Katajaisista voitti 17-vuotiaiden poikien hallimestaruuden tuloksella 430. Sihvonen voitti 17-vuotiaiden mestaruuden myös viime kesänä.

Paavo Puro rikkoi 18 metrin rajan: ”Viimeinen työntö onnistui”

Suolahden Urhon Paavo Puro yllätti parantamalla ennätystään 1,60 metriä ja voittamalla 17-vuotiaiden poikien kuulantyönnön viimeisen kierroksen tuloksellaan 18,52. Puroa vuoden nuorempi Nurmijärven Yleisurheilun Aatu Kangasniemi työnsi myös mainiosti 18,12.

– Hyvältähän tuo voitto tuntui. Viimeinen työntö onnistui. Siinä vauhti tuli hyvin ja työntö lähti hyvin kyljen alta. Onnistuin lopussa myös kädellä, Puro kertaili mestaruuden tuonutta työntöään.

Puron ensi kesän tavoite on päästä mukaan 17-vuotiaiden EM-kilpailuihin Jerusalemiin ja työntää siellä finaaliin. Lahjakas mörssäri on löytänyt kotinaapurista Suolahdella mainion harjoituspaikan.

– Kotona meidän naapurissa on halli, jossa pystyy työntämään pressuun ja juoksemaan. Naapuri antoi luvan, että siellä voi harjoitella, Puro kiittelee.

Mynämäen Iskun Miika Lahtonen voitti 16:nnen peräkkäisen Suomen mestaruutensa työntämällä 19-vuotiaiden kuusikiloista kuulaa 17,56. Toinen oli 15,90 työntänyt Piikkiön Kehityksen Mico Ekman.

Lahtonen on vuodesta 2017 alkaen voittanut kaikki eri ikäluokkien SM-kilpailut, joihin on osallistunut. Sekä kuulantyönnössä että kiekonheitossa, niin hallissa kuin ulkona.

Kiekonheittäjä Linn Sund Vasa Iddrottssällskapista yllätti voittamalla 22-vuotiaiden naisten kuulantyönnön. Oma ennätys parani puoli metriä tasan 14 metriin. Frantz Krugerin valmentama Sund on aiemmin voittanut kuulantyönnön ja kiekonheiton kaksoismestaruuden 14-vuotiaiden ikäluokassa jo seitsemän vuotta sitten.

Selkävaivan kiusaama Kasperi Vehmaa mestariksi: ”Parempaa tulosta hain”

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Kasperi Vehmaa ponnisti 17-vuotiaiden poikien pituushypyn mestariksi tuloksella 687, joka ei hallitsevaa miesten Suomen mestaria kuitenkaan tyydyttänyt.

– Tulosta läksin hyppäämään. Ainakin 17-vuotiaiden EM-raja olisi pitänyt pystyä hyppäämään. Se oli ainoa motivaatio, jonka takia tänne läksin. Muuten olisin jättänyt hallikauden kesken selän takia, Vehmaa sanoi.

Vehmaa, 17, viittasi selkävaivaan, joka on kiusannut häntä läpi harjoituskauden.

– Nämä olivat ensimmäiset täysivauhtiset hypyt syksyn Ruotsi-ottelun jälkeen. Selkä oli nyt aika hyvä. Mutta aiemmin se on ollut niin kipeä, ettei sillä ainakaan kilpailemaan ole pystynyt, Vehmaa sanoo.

– Nyt näiden kisojen jälkeen tulee kahden viikon tauko harjoitteluun. Jos selkä on vielä sen jälkeen kipeä, se kuvataan.

Vehmaa, 17, voitti viime kesänä pituushypyn Kalevan kisoissa ja nuorten Ruotsi-ottelussa, jossa hän ponnisti 750.

Kovimman vastuksen Liikuntamyllyssä tarjosi viime talven hallimestaruutta puolustanut JKU:n Lassi Nalkki tuloksella 671.

Savonlinnan Riennon moniottelija Neea Käyhkö nousi viimeisellä yrityksellään 22-vuotiaiden naisten pituushypyn mestariksi tuloksella 592. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Oona Nieminen hävisi vain viisi senttiä. Mestaruutta puolustanut Tampereen Pyrinnön Nea Lento jäi nyt kolmanneksi.

19-vuotiaiden miesten mestariksi ponnisti viimeisellä yrityksellään järjestävän seuran HKV:n Simeon Vorselman. Viimekesäinen pituushypyn mestari Eetu Jokela Alavieskan Viristä oli toinen ja viimekesäinen kolmiloikan mestari Miro Tanninen Joensuun Katajasta kolmas. Tasaväkinen trio hyppäsi 682 – 681 – 679.

Kosonen ja Laurikainen korkeusmestarit – Vilma Knutar rikkoi 17-vuotiaiden EM-rajan

Tampereen Pyrinnön Daniel Kosonen ja Oriveden Ponnistuksen Teemu Laurikainen voittivat 22- ja 19-vuotiaiden miesten korkeushypyn tuloksin 210 ja 203. Laurikainen paransi ennätystään kolme senttiä.

Kosonen on tällä kaudella voittanut miesten hallimestaruuden ja ylittänyt ennätyksensä 222. Liikuntamyllyssä hän pudotti kolmesti korkeudesta 215.

–Ei tullut nyt hyviä hyppyjä, tiivisti Kosonen, jonka sarjassa oli hänen lisäkseen vain yksi muu kilpailija.

17-vuotiaiden tyttöjen korkeushypyn yllätysmestari oli 15-vuotias Gamlakarleby IF:n Vilma Knutar, joka viimeisellä yrityksellään hyppäsi ennätyksensä 174.

– Hypyt nousivat nyt hyvin, totesi Knutar, joka on harjoituskauden mittaan kamppaillut selkävaivojen kanssa

Tuuli Järvinen Keuruun Kisailijoista jäi nyt toiseksi tuloksella 172. Järvinen on voittanut jo kahdeksan tyttöjen Suomen mestaruutta korkeus- tai seiväshypyssä.

Davidila, Peura ja Vakkilainen loikkivat kultaa

22-vuotiaiden miesten kolmiloikan voitti Lapin Lukon Aaro Davidila tuloksella 15,13. Hyvän vastuksen tarjosi 14.96 hypännyt Vammalan seudun Voiman Aapo Karvinen. Viikko sitten miesten SM-kilpailussa Davidila oli toinen ja Karvinen neljäs. Davidila on aiemmin tänä talvena rikkonut ensi kerran 16 metrin rajan.

Saana Peura Tervolan Terävästä nousi viimeisellä yrityksellään 19-vuotiaiden naisten kolmiloikan mestariksi. Peura paransi halliennätystään 45 senttiä 12,30:een. Turun Urheiluliiton Ilona Ruohola loikki 12,23 ja oli toinen. Kolmanneksi sijoittunut JKU:n Johanna Nieminen paransi ennätyksensä tasan 12 metriin.

Vantaan Salamien Jenna Vakkilainen voitti 17-vuotiaiden tyttöjen kolmiloikan ennätyksellään 12,28. Vakkilainen hyppäsi kilpailussa vain kolmesti. Toinen oli häntä vuoden nuorempi HIFK:n Elinda Koivula tuloksella 11,91.

HELSINKI, Myllypuro 26.2.2022 Nuorten hallimestaruuskilpailut 2022, 1. päivä

Finaalit:

M22,

60 m: 1) Eino Vuori HämTa 6,83, 2) Alexander Björkgren JakobstDr 6,95, 3) Eero Hirvinen KankaanpSL 7,03, 4) Arttu Peltola JKU 7,07, 5) Joonas Liukkonen PolvijU 7,13, 6) Konsta Gröndahl PaimU 7,40.

400 m: 1) Niko Viljola HKV 49,19, 2) Elias Jrad HKV 49,67, 3) Peetu Toivonen TuUL 49,72, 4) Max Tallqvist BorgåAk 50,00, 5) Teemu Tuomela AlajAn 50,54 (B-erän voittaja), 6) Lassi Kuva LA 51,41, 7) Junnu Korvenpää KU-58 51,94, 8) Pavel Mäkinen HIFK 52,17, 9) Oliver Enqvist SibVa 52,70, 10) Valtteri Keskinen VihdVi 52,76, 11) Veeti Lapveteläinen LapinlVe 55,81

1500 m: 1) Santtu Heikkinen LempKi 3.53,33, 2) Eemil Helander JKU 3.53,99, 3) Väinö Venetjoki GamlakarlIF 4.01,26, 4) Samuel Auvinen JoKa 4.04,33, 5) Joona Sointu LempKi 4.09,46, 6) Matias Mononen LA 4.10,45, 7) Akseli Virtanen KarhKa 4.10,58, 8) Topi Alahuhta LimingNM 4.15,53, 9) Eetu Lindholm TuUL 4.16,75, 10) Pyry Suojanen TuUL 4.21,48, 11) Aleksanteri Sihvonen HKV 4.25,78.

5000 m kävely: 1) Jerry Jokinen NaantLö 19.58,46, 2) Lauri Joukas YlänKi 21.25,64.

Korkeus: 1) Daniel Kosonen TP 210, 2) Anton Grönroos SjuIF 175.

3-loikka: 1) Aaro Davidila LapLu 15,13, 2) Aapo Karvinen VammSV 14,96, 3) Oliver Kärki VaasVa 14,21, 4) Juho Nieminen JKU 13,87, 5) Aleksi Huotari PohjanKo 12,81.

M19,

60 m: 1) Niko Kangasoja OP 6,87, 2) Valtteri Louko LapuanVi 6,88, 3) Topi Huttunen VieremKo 6,94, 4) Juho Koivisto JKU 6,98, 5) Adrian Björkgren JakobstDr 7,04, 6) Ive Ntumba VasaIS 7,17.

400 m: 1) Joonas Lapinkero JKU 50,23 (B-erän voittaja), 2) Sampo Väyrynen EspTa 50,25, 3) Jere Haapalainen TP 50,26 (A-erän voittaja), 4) Teemu Mälkiä LA 51,35, 5) Simo Laine HIFK 51,39, 6) Matias Tulokas SibVa 51,73, 7) Joonas Tikkanen JKU 51,98, 8) Stephen Kurki NaantLö 52,20, 9) Patrik Järvinen TP 52,23, 10) Jaakko Linnus TP 52,24, 11) Miki Niemensivu TuUL 53,37, 12) Lassi Hakonen JKU 53,46, 13) Joona Koskinen EspTa 53,81 (C-erän voittaja), 14) Samuel Räty KeravU 54,40, 15) Vilho Ahtinen TuUL 54,60, 16) Kasper Lindeberg LA 54,76, 17) Miska Koponen VU 54,89

3000 m: 1) Mikko Kauppinen VieremKo 8.59,78, 2) Joel Vuohtoniemi VU 9.02,35, 3) Muhammad Ali HIFK 9.05,56, 4) Jimi Alastalo JoKa 9.11,93, 5) Veikko Korpikallio MiKV 9.13,34, 6) Aarni Eijs SalVil 9.22,45, 7) Vinski Malinen MiKV 9.30,02.

5000 m kävely: 1) Jonathan Ekberg EsboIF 22.41,08.

Korkeus: 1) Teemu Laurikainen OrivPo 203, 2) Johan Grönroos SjuIF 194, 3) Joonas Lapinkero JKU 180.

Pituus: 1) Simeon Vorselman HKV 682, 2) Eetu Jokela AlavVi 681, 3) Miro Tanninen JoKa 679, 4) Benjamin Olli VasaIS 668, 5) Arttu Tauriainen PernU 664, 6) Eelis Snåre LA 657, 7) Aaro Syväniemi IlmajKi 654, 8) Deshawn Holopainen JoKa 647, 9) Sakari Vallius JoKa 644, 10) Patrick Lindberg VihdVi 639, 11) Sami Bärlund TapanilErä 618, 12) Aku Kulju JKU 593, 13) Samu Käyhkö PyhäselU 587, 14) Eetu Paasikivi JoKa 556.

Kuula (6 kg): 1) Miika Lahtonen MynämIs 17,56, 2) Mico Ekman PiikKe 15,90, 3) Linus Nurminen TeuvRi 15,55, 4) Riku Tenhunen SiilinjPo 14,36, 5) Juho Suominen PiikKe 14,04, 6) Robin Hildén SibVa 13,50, 7) Tomi Simonen AlavVi 12,64.

M17,

60 m: 1) Rasmus Vehmaa LUM 7,01, 2) Kalle Hirvi VU 7,03, 3) Matias Salminen LA 7,13, 4) Alexander Mitchell EspTa 7,19, 5) Miro Mäkinen YlöjU 7,24, 6) Aatu Vaittinen LempKi 7,25.

800 m: 1) Oliver Asikainen HKV 1.57,88, 2) Luukas Kontro JKU 1.58,11, 3) Sisu Moilanen TuUL 1.58,57, 4) Kristian Hautakoski AlavVi 1.59,27, 5) Eemeli Hirvonen JoKa 2.01,08, 6) Eetu Valtola MiKV 2.01,21, 7) Riku Uusitalo TuUL 2.01,37, 8) Lauri Nokkala LUM 2.02,25 (B-erän voittaja), 9) Elmo Ylä-Kotola KarhKa 2.03,26, 10) Kasper Biskop GamlakarlIF 2.03,76, 11) Ukko Ikonen VantSa 2.03,88, 12) Santtu Heiskanen KU-58 2.05,24, 13) Kasper Björkbacka VetelU 2.05,53, 14) Hannu Sjöblom LoimLe 2.06,25, 15) Henri Säisä IisVi 2.07,38 (D-erän voittaja), 16) Miro Heikkilä GamlakarlIF 2.08,63 (C-erän voittaja), 17) Jaakko Siltala HKV 2.09,10, 18) Jesse Salo LempKi 2.09,21, 19) Rasmus Laapas NurmijYU 2.09,55, 20) Eero Ranta LempKi 2.09,89, 21) Eero Kukkula HKV 2.10,07, 22) Noa Korhonen OP 2.11,64, 23) Valtteri Partanen KarhKa 2.12,15, 24) Niko Myllynen TuWe 2.14,33, 25) Otso Barck KUYU 2.15,10, 26) Ville Korhonen KU-58 2.16,18, 27) William Forstén EsboIF 2.18,74. Joona Heiskanen KU-58 & Armas Uusitalo OP keskeyttivät. Sisu Mäkelä HKV hylättiin.

3000 m kävely: 1) Samuel Marku VahdTu 15.09,15, 2) Pekka Peltola EsboIF 15.46,42, 3) Jussi Raudaskoski OP 16.33,87.

Seiväs: 1) Aatu Sihvonen KarhKa 430, 2) Olavi Halonen HyvinkSU 420, 3) Tommi Järvenpää JKU 410, 4-5) Lassi Nalkki JKU & Atte Kuusela TammRy 385, 6) Eeli Mustonen JoKa 385, 7) Oskari Tikkakoski VetelU 370, 8) Jusa Niemi RiihimKi 330, 9) Markus Hakala EspTa 330.

Pituus: 1) Kasperi Vehmaa LUM 687, 2) Lassi Nalkki JKU 671, 3) Oscar Grannas JakobstDr 640, 4) Aleksi Hilska LUM 628, 5) Konsta Rutanen KuivasjAu 627, 6) Johannes Jokela KristiinU 606, 7) Thomas Isaksson BorgåAk 595, 8) Kasper Kouvonen TuUL 586, 9) Eero Sormunen VantSa 554, Tuomas Rättö HämTa ilman tulosta.

Kuula (5 kg): 1) Paavo Puro SuolUrho 18,52, 2) Aatu Kangasniemi NurmijYU 18,12, 3) Petrus Jakonen NakkVire 15,75, 4) Pyry Selin LA 14,58, 5) Joona Nieminen EspTa 14,25, 6) Aapo Kalajoki TuUL 14,17, 7) Onni Rustholkarhu LA 13,56, 8) Simon Björklöf IFRaseb 13,09, 9) Veeti Paavola SiilinjPo 12,74, 10) Tomi Kuusisto TuUL 11,74, 11) Samuel Puustinen BorgåAk 11,58, 12) Jussi Heikkiniemi JanJa 9,37.

N22,

60 m: 1) Johanna Kylmänen RaisKu 7,55, 2) Petra Häggqvist HKV 7,59, 3) Pirkitta Marjanen PoYU 7,62, 4) Milla Pirkkalainen SavRi 7,74, 5) Karoliina Kujanpää ValkeakHa 7,75, 6) Sara Francis JKU 7,75.

400 m: 1) Mette Baas JoKa 54,39, 2) Veera Perälä LA 57,96, 3) Meeri Salomaa EsboIF 58,64, 4) Olivia Heino TuUL 59,48, 5) Lotta Mäkinen JKU 59,78, 6) Pinja Heinonen JKU 60,29 (B-erän voittaja), 7) Rosa Salonen KU-58 61,08, 8) Julia Raunio HKV 61,50, 9) Silja Jaatinen HIFK 61,84 (C-erän voittaja), 10) Emmi Järvi HyvinkSU 62,62, 11) Riina Heikkonen LUM 63,06, 12) Pihla Poikolainen HyvinkSU 63,10, 13) Petra Mannonen TuUL 65,44, 14) Ada Koskelainen KarhU 65,83, 15) Saara Hämäläinen EspTa 72,68

1500 m: 1) Siiri Rainio JKU 4.45,68, 2) Lotta-Maria Maine TuUL 4.46,42, 3) Janette Vänttinen HKV 4.49,38, 4) Heljä-Viivi Unkila TuUL 5.04,69, Aino Sikkinen TP keskeytti, Katariina Kärkkäinen IisVi hylättiin.

3000 m kävely: 1) Maria Antola LaitJy 14.38,51, 2) Venla-Nora Nirkkonen TuWe 14.40,01.

Seiväs: 1) Saga Andersson EsboIF 430, 2) Vilma Hannula KarhKa 380, 3-4) Minttu Koskiaho KarijTa & Sofie Westerlund VasaIS 365, 5) Roosa Rissanen SavRi 310.

Pituus: 1) Neea Käyhkö SavRi 592, 2) Oona Nieminen JKU 587, 3) Nea Lento TP 576, 4) Roosa Mähönen JKU 573, 5) Mimosa Wirkkala ToholU 548, 6) Essi Vehmaa LUM 538, 7) Venla Väliharju TP 531, 8) Siiri Lithovius LimingNM 526, 9) Laura Lepistö PoYU 524, 10) Janette Hanski KarhU 519, 11) Noora Tiainen LUM 512, 12) Pinja Lehtinen LempKi 501, 13) Henna Kaunistola LauttakLu 483.

Kuula: 1) Linn Sund VasaIS 14,00, 2) Kaisu Eskelinen MaaningMa 13,76, 3) Janette Hanski KarhU 13,25, 4) Nelli Talvitie HyvinkSU 12,90, 5) Laura Lepistö PoYU 12,25, 6) Sanni Kuparinen JanJa 12,23, 7) Eucabeth Kivikangas JKU 11,75, 8) Mimosa Wirkkala ToholU 11,39, 9) Emilia Anttila BorgåAk 10,33, 10) Anni Vähäkoski TU-38 9,79.

N19,

60 m: 1) Anna Pursiainen EspTa 7,55, 2) Emma Tainio PaimU 7,67, 3) Inka-Maria Ylitalo LapuanVi 7,83, 4) Nelli Anttonen ImatrU 7,85, 5) Eliisa Kallio EurajVe 7,90, 6) Emmi Valtonen TuUL 7,91.

400 m: 1) Jenna-Emilia Piirainen PohjanKo 58,38, 2) Aada Puosi EurajVe 59,30, 3) Julia Ihantola EspTa 59,67, 4) Aino Venäläinen ImatrU 59,71 (B-erän voittaja), 5) Siiri Hihnala OP 60,79, 6) Veera Häkkinen JoKa 60,82, 7) Lotta-Emilia Mäkelä TP 62,70 (C-erän voittaja), 8) Olivia Ettanen KarhU 62,89, 9) Jelizaveta Tsubareva SjuIF 63,09, 10) Elvi Warwick KaipVi 63,57, 11) Sanni Suhonen EspTa 63,61, 12) Emmi Lampio KeravU 66,90.

3000 m: 1) Ilona Mononen LA 9.49,22, 2) Nelli Viskari LUM 10.05,55, 3) Emma Ranta LempKi 10.27,35, 4) Melissa Kykyri KälvTa 10.36,82, 5) Lotta Malmivaara HRC 10.47,39, 6) Sini Rahkonen PolvijU 11.01,76, 7) Petriina Niininen TP 11.15,59, 8) Ida Heikkinen KarhU 12.03,06.

3000 m kävely: 1) Helmi Köykkä RekolRa 15.52,60, 2) Anna-Maj Vierikko RekolRa 16.27,92, 3) Linnea Ellä KalannVa 19.47,81.

Seiväs: 1) Silja Andersson EsboIF 415, 2) Miisa Koskiaho KarijTa 380, 3) Fiinu Puustinen JKU 365, 4) Vanessa Lindberg RiihimKi 350, 5) Kiia Perkaus PohjanKo 330.

3-loikka: 1) Saana Peura TervolTe 12,30, 2) Ilona Ruohola TuUL 12,23, 3) Johanna Nieminen JKU 12,00, 4) Sanni Lento TP 11,97, 5) Saana Takala SeinäjSU 11,53, 6) Emma Loo PargIF 11,42, 7) Eeva Kari NakkVire 11,34, 8) Riikka Savolainen JKU 11,06, 9) Piia Kalliomäki ÄänekU 11,04, 10) Lilja Koskela HKV 10,81, 11) Vilma Harilainen TuWe 10,73, 12) Alicia Björkvik PedersFa 10,65, 13) Saga Malmio PargIF 10,55, 14) Andrea Rönnskär PedersFa 10,50, 15) Kia Wirén RekolRa 9,88, 16) Aava Kipinä JoKa 9,85.

N17,

60 m: 1) Aada-Olivia Oksanen NoormNo 7,67, 2) Elmiina Siikala HIFK 7,76, 3) Meeri Riiali ImatrU 7,79, 4) Siiri Siirtola HKV 7,79, 5) Hilma Kinnunen JKU 7,95, 6) Aava Lajunen VantSa 7,99.

800 m: 1) Teresa Perttilä HIFK 2.14,90, 2) Minea Lindén LoimLe 2.18,34, 3) Sini-Minea Saarikoski KeravU 2.19,81, 4) Venla Virrantuomi HKV 2.20,97, 5) Nea Hassila JakobstDr 2.22,79 (B-erän voittaja), 6) Sofia Rinne LA 2.23,33, 7) Ronja Orivuori VU 2.24,10, 8) Eva Peltopuro VantSa 2.24,10, 9) Ida Finell BorgåAk 2.25,08, 10) Oona Immonen SavRi 2.27,22, 11) Sofia Sivunen PoYU 2.27,50 (C-erän voittaja), 12) Linnea Kero TuUL 2.27,63, 13) Tinja Pirttikoski TuUL 2.27,66, 14) Elsa Karjalainen TuUL 2.28,59, 15) Anni Takamaa LapuanVi 2.30,31, 16) Chantelle Peter HKV 2.31,17, 17) Taru Repo PohjanKo 2.31,53, 18) Terhi Vehko HKV 2.31,56, 19) Marianne Salmi HKV 2.36,37, 20) Noora Niininen EspTa 2.38,16, 21) Ava Nieminen GamlakarlIF 2.39,65, 22) Roosa Heikkinen KarhU 2.40,94. Veera Westerlund KarhKa & Miriam Puolimatka VehmaistU hylättiin.

3000 m kävely: 1) Aliisa Kiiski KarhKa 14.13,23, 2) Aino Anttila NakkVire 18.23,18, 3) Linda Ellä KalannVa 19.47,80.

Korkeus: 1) Vilma Knutar GamlakarlIF 174, 2) Tuuli Järvinen KeurKi 172, 3) Elizabeth Fogde MalaxIF 169, 4) Aino Aalto VehmaistU 169, 5) Pirkko Järvikylä JKU 166, 6) Lumo Keisanen VantSa 163, 7) Charlotte Kajander HIFK 163, 8) Saimi Lithovius LimingNM 159, 9-10) Sofia Kokko MiKV & Mia Känsäkangas GamlakarlIF 159, 11) Miina Turpeinen VesannU 155, 12) Miriam Puolimatka VehmaistU 155, 13) Hanna Lindberg Korsh5 155, 14) Iina Rantonen VU 155, 15) Lotta Perkiö SaarijPu 150, 16) Aada Haavisto TuUL 150, 17-19) Milja Lehtinen TP & Matilda Helminen EspTa & Essi Niinimäki LUM 143.

3-loikka: 1) Jenna Vakkilainen VantSa 12,28, 2) Elinda Koivula HIFK 11,91, 3) Sara-Sofia Hyvönen JoKa 11,52, 4) Pirkko Järvikylä JKU 11,51, 5) Aino-Maria Ainasoja HIFK 11,35, 6) Helmi Lipsanen JanJa 11,29, 7) Kerttu Rantakangas KaipVi 11,24, 8) Eeva Nurkkala OP 10,94, 9) Roosa Myllymäki TP 10,83, 10) Silja Saarinen VehmaistU 10,78, 11) Alisa Rauhamaa LA 10,78, 12) Anni Nurminen EspTa 10,69, 13) Emilia Martinsén OP 10,64, 14) Ella Nissinaho LimingNM 10,51, 15) Erika Pyykkö FoSa 10,40, 16) Miina Turpeinen VesannU 10,31, 17) Julia Laapio TuUL 10,28, 18) Ruusu Saarela EspTa 10,23, 19) Moona Virtanen HyvinkSU 9,88, Saana Säilä VU ilman tulosta.

Alkukilpailut:

M22,
60 m:
  1. alkuerä: 1) Alexander Björkgren JakobstDr 6,94, 2) Eero Hirvinen KankaanpSL 7,00, 3) Abdulhakim Rauf HKV 7,49, 4) Samu Laakso TapanilErä 7,60, 5) Atte Sormunen UKK 7,62.
  2. alkuerä: 1) Eino Vuori HämTa 7,03, 2) Joonas Liukkonen PolvijU 7,11, 3) Arttu Peltola JKU 7,16, 4) Konsta Gröndahl PaimU 7,39, 5) Tomi Laakso TapanilErä 7,52.
M19,
60 m:
  1. alkuerä: 1) Ive Ntumba VasaIS 7,04, 2) Adrian Björkgren JakobstDr 7,06, 3) Eemeli Mäntylä PoTa 7,25, 4) Taneli Hietala AlavVi 7,42, 5) Stephen Kurki NaantLö 7,43, 6) Lassi Lehtimäki EspTa 7,57.
  2. alkuerä: 1) Niko Kangasoja OP 7,19, 2) Matias Ahtinen PolvijU 7,28, 3) Mortti Metsäkoivu VU 7,36, 4) Pyry Koskiniemi HKV 7,54, 5) Verneri Kaasalainen MiKV 7,55.
  3. alkuerä: 1) Valtteri Louko LapuanVi 7,09, 2) Rasmus Lehikoinen PolvijU 7,34, 3) Miki Laakso HKV 7,42, 4) Johannes Hakala EspTa 7,47, 5) Konsta-Eemeli Rutonen LUM 7,59.
  4. alkuerä: 1) Arttu Tauriainen PernU 7,13, 2) Heikki Kumara LaihLu 7,20, 3) Oliver Oksanen NoormNo 7,28, 4) Hannes Nieminen LeppävaarSi 7,35, 5) Joonas Jäppinen HIFK 7,38.
  5. alkuerä: 1) Tomi Simonen AlavVi 7,21, 2) Juho Koivisto JKU 7,22, 3) Akseli Eskelinen LUM 7,35, 4) Henri Aito HKV 7,64, 5) Rasmus Remesaho ToholU 7,75.
  6. alkuerä: 1) Topi Huttunen VieremKo 7,15, 2) Konsta Kankainen TP 7,22, 3) Ville Kyrönlahti KangasnKa 7,27, 4) Henri Matikainen EspTa 7,53, 5) Iivo Hämäläinen VU 7,84.
  7. välierä: 1) Ive Ntumba VasaIS 7,05, 2) Adrian Björkgren JakobstDr 7,07, 3) Eemeli Mäntylä PoTa 7,17, 4) Tomi Simonen AlavVi 7,20, 5) Mortti Metsäkoivu VU 7,28, 6) Rasmus Lehikoinen PolvijU 7,33.
  8. välierä: 1) Juho Koivisto JKU 7,03, 2) Topi Huttunen VieremKo 7,04, 3) Arttu Tauriainen PernU 7,09, 4) Konsta Kankainen TP 7,25, 5) Oliver Oksanen NoormNo 7,27, 6) Hannes Nieminen LeppävaarSi 7,38.
  9. välierä: 1) Valtteri Louko LapuanVi 6,91, 2) Niko Kangasoja OP 6,97, 3) Heikki Kumara LaihLu 7,04, 4) Matias Ahtinen PolvijU 7,25, 5) Ville Kyrönlahti KangasnKa 7,33, 6) Akseli Eskelinen LUM 7,45.
M17,
  1. alkuerä: 1) Joona Lehtinen LempKi 7,41, 2) Waltteri Koenkytö EspTa 7,51, 3) Taneli Hyvärinen HyvinkSU 7,60, 4) Olavi Halonen HyvinkSU 7,72, 5) Enir Bedretdin EsboIF 8,08, 6) Anton Hagel KarhKa 8,54.
  2. alkuerä: 1) Elliot Schmidt BorgåAk 7,42, 2) Eerik Nyyssönen EspTa 7,50, 3) Joa Järvenkylä EspTa 7,60, 4) Konsta Kock VU 7,83, 5) Luka Kaseva EspTa 8,01, 6) Jusa Niemi RiihimKi 8,12.
  3. alkuerä: 1) Matias Salminen LA 7,30, 2) Veeti Pihlaja SeinäjSU 7,57, 3) Linus Ekholm BorgåAk 7,73, 4) Lauri Manner-Raappana HKV 7,73, 5) Max Byström PedersFa 7,84.
  4. alkuerä: 1) Kalle Hirvi VU 7,49, 2) Juho Venäläinen ImatrU 7,57, 3) Luka Veselinovic EspTa 7,58, 4) Henrik Lounela HKV 7,67, 5) Mikael Lahdensuo TP 7,79.
  5. alkuerä: 1) Rasmus Vehmaa LUM 7,35, 2) Miro Naski KarhKa 7,51, 3) Rico Sievänen JoutsPo 7,87, 4) Aatu Pohjonen LUM 7,93, Eetu Rantala HIFK hylättiin.
  6. alkuerä: 1) Aatu Vaittinen LempKi 7,30, 2) Miro Mäkinen YlöjU 7,33, 3) Topi Timonen OP 7,41, 4) Eeti Hänninen HämTa 7,59, 5) Lauri Mäkinen KU-58 7,62, 6) Samuel Puustinen BorgåAk 7,98.
  7. alkuerä: 1) Alexander Mitchell EspTa 7,31, 2) Nuutti Ahtola ValkealKa 7,53, 3) Matias Keltto SeinäjSU 7,58, 4) Huiyi Huang VU 7,71, 5) Oliver Metsälä SeinäjSU 7,91, 6) Juho Lautaoja FoSa 8,05.
  8. välierä: 1) Alexander Mitchell EspTa 7,19, 2) Rasmus Vehmaa LUM 7,20, 3) Topi Timonen OP 7,34, 4) Eerik Nyyssönen EspTa 7,42, 5) Matias Keltto SeinäjSU 7,64, 6) Miro Naski KarhKa 7,68.
  9. välierä: 1) Matias Salminen LA 7,22, 2) Miro Mäkinen YlöjU 7,27, 3) Joona Lehtinen LempKi 7,40, 4) Waltteri Koenkytö EspTa 7,43, 5) Juho Venäläinen ImatrU 7,56, 6) Eeti Hänninen HämTa 7,57.
  10. välierä: 1) Kalle Hirvi VU 7,19, 2) Aatu Vaittinen LempKi 7,26, 3) Elliot Schmidt BorgåAk 7,28, 4) Nuutti Ahtola ValkealKa 7,45, 5) Luka Veselinovic EspTa 7,53, 6) Veeti Pihlaja SeinäjSU 7,55.
N22,
60 m:
  1. alkuerä: 1) Johanna Kylmänen RaisKu 7,85, 2) Kiia Paanila JoKa 8,00, 3) Neea Puskala ÄhtärU 8,01, 4) Nea Rekola TurKU 8,17, 5) Maija Pitkänen TuUL 8,19.
  2. alkuerä: 1) Petra Häggqvist HKV 7,64, 2) Evelina Ojaniittu TuWe 7,90, 3) Niina Karttunen SavRi 7,93, 4) Aino Eno TU-38 8,09, 5) Venla Väliharju TP 8,20, 6) Saara Vahtokari RaumU 8,55.
  3. alkuerä: 1) Karoliina Kujanpää ValkeakHa 7,75, 2) Sara Francis JKU 7,77, 3) Frida Hämäläinen TP 8,07, 4) Silja Jaatinen HIFK 8,12, 5) Eeva Samberg HKV 8,23, 6) Saara Rantanen HyvinkSU 8,53.
  4. alkuerä: 1) Milla Pirkkalainen SavRi 7,81, 2) Olivia Ben Khalifa TP 7,88, 3) Sandra-Sofia Nieminen OP 8,02, 4) Maisa Laakso VasaIS 8,11, 5) Anni Vähäkoski TU-38 8,38, 6) Henna Kaunistola LauttakLu 8,67.
  5. alkuerä: 1) Pirkitta Marjanen PoYU 7,72, 2) Sonja Stång KuivasjAu 7,86, 3) Edit Nurminen TuUL 7,99, 4) Essi Eriksson HKV 8,09, 5) Siiri Lithovius LimingNM 8,27, 6) Ella Perälä KUYU 8,39.
  6. välierä: 1) Pirkitta Marjanen PoYU 7,70, 2) Karoliina Kujanpää ValkeakHa 7,73, 3) Sara Francis JKU 7,74, 4) Sonja Stång KuivasjAu 7,82, 5) Niina Karttunen SavRi 7,88, 6) Kiia Paanila JoKa 7,98.
  7. välierä: 1) Johanna Kylmänen RaisKu 7,60, 2) Petra Häggqvist HKV 7,65, 3) Milla Pirkkalainen SavRi 7,70, 4) Olivia Ben Khalifa TP 7,88, 5) Evelina Ojaniittu TuWe 7,95, 6) Edit Nurminen TuUL 7,97.
N19,
60 m:
  1. alkuerä: 1) Anna Pursiainen EspTa 7,72, 2) Olivia Marttila VantSa 8,02, 3) Sara Hellsten HKV 8,30, 4) Veera Kauhanen JoKa 8,35, 5) Jade Nyman VantSa 8,46, 6) Emilia Tallqvist EsboIF 8,96.
  2. alkuerä: 1) Emma Tainio PaimU 7,77, 2) Minea Fogelholm EspTa 7,97, 3) Aada Puosi EurajVe 8,04, 4) Veera Häkkinen JoKa 8,18, 5) Tilda Korhonen SiilinjPo 8,37, 6) Helmi Lievonen RiihimKi 8,53.
  3. alkuerä: 1) Inka-Maria Ylitalo LapuanVi 7,87, 2) Nelli Anttonen ImatrU 7,92, 3) Emma Rovasalo TuUL 8,04, 4) Sofia Määttä EurajVe 8,22, 5) Iina Holopainen HIFK 8,27, Aada Juhala PoTa hylättiin.
  4. alkuerä: 1) Eliisa Kallio EurajVe 7,90, 2) Heidi Salminen JKU 7,92, 3) Ella Paukku EsboIF 8,15, 4) Helmi Tarkiainen TP 8,24, 5) Emma Halonen SavRi 8,47, 6) Maria Suntio KarhKa 8,78.
  5. alkuerä: 1) Emmi Valtonen TuUL 7,99, 2) Vilma Väliharju TP 8,03, 3) Reetta Ryynänen JoKa 8,14, 4) Maria Jääskä UllavKi 8,19, 5) Lotta Jalonen JanJa 8,59, 6) Siiri Piekkala VU 10,06.
  6. välierä: 1) Anna Pursiainen EspTa 7,57, 2) Emmi Valtonen TuUL 7,89, 3) Eliisa Kallio EurajVe 7,94, 4) Heidi Salminen JKU 7,97, 5) Aada Puosi EurajVe 7,99, 6) Olivia Marttila VantSa 8,02.
  7. välierä: 1) Emma Tainio PaimU 7,74, 2) Inka-Maria Ylitalo LapuanVi 7,80, 3) Nelli Anttonen ImatrU 7,80, 4) Vilma Väliharju TP 7,91, 5) Minea Fogelholm EspTa 7,97, 6) Emma Rovasalo TuUL 8,05.
N17,
60 m:
  1. alkuerä: 1) Milja Majuri VantSa 8,02, 2) Pihla Tiihonen JKU 8,03, 3) Amanda Lehtimäki FoSa 8,36, 4) Maria Pukkila PoTa 8,38, 5) Kira Koskiniemi HKV 9,39, 6) Aada Jokinen HKV 9,60.
  2. alkuerä: 1) Priscilla Boateng JakobstDr 8,02, 2) Kiia Äikää HIFK 8,23, 3) Enni Rantala KUYU 8,55, 4) Saara Eriksson HIFK 8,61, 5) Aida Ahlholm JoKa 8,76, 6) Maija Männistö TuUL 8,86.
  3. alkuerä: 1) Siiri Siirtola HKV 8,05, 2) Siiri-Sofia Kihlman JKU 8,39, 3) Emilin Ayelbassa TuUL 8,44, 4) Fanny Böhling BorgåAk 8,55, 5) Aada Haavisto TuUL 8,73.
  4. alkuerä: 1) Kira Kaipiainen KarhKa 8,11, 2) Ella-Sofia Hyövelä LiePa 8,18, 3) Mette Voutilainen SavRi 8,46, 4) Aada Äikäs MiKV 8,47, 5) Pinja Kukko LempKi 8,63, 6) Olivia Laukkoski VU 9,25.
  5. alkuerä: 1) Elmiina Siikala HIFK 8,12, 2) Lotta Kirjavainen TuUL 8,33, 3) Magdaleena Havukorpi VihdVi 8,55, 4) Amalia Hult HKV 8,74.
  6. alkuerä: 1) Edesa Gashi HKV 8,23, 2) Jenni Seppälä IitPy 8,26, 3) Krista Lehti LempKi 8,39, 4) Tuuli Kulju JanJa 8,46, 5) Linda Van Leeuwen JKU 8,86, Aicha Kalala KeravU hylättiin.
  7. alkuerä: 1) Bettina Siltala OP 8,02, 2) Veera Ketonen IlmajKi 8,34, 3) Safi Kalala KeravU 8,40, 4) Venla Laukka OP 8,60, 5) Angelina Billingham HyvinkSU 8,86, 6) Silja Heinänen KarhKa 8,97.
  8. alkuerä: 1) Aada-Olivia Oksanen NoormNo 8,02, 2) Emma-Roosa Räisänen HKV 8,34, 3) Kerttu Niemi HKV 8,56, 4) Sofia Puolakanaho OrimJy 8,57, 5) Jemina Herranen KuopRe 8,66.
  9. alkuerä: 1) Hilma Kinnunen JKU 8,05, 2) Nathalie Jakobsson EsboIF 8,26, 3) Oona Kareinen JoKa 8,30, 4) Helena Koivu TuTo 8,33, 5) Martta Valtonen EspTa 8,46, 6) Eerika Mäkinen VU 9,06.
  10. alkuerä: 1) Meeri Riiali ImatrU 7,94, 2) Viivi Louko LapuanVi 8,17, 3) Lotte Wikstedt EsboIF 8,47, 4) Terhi Vehko HKV 8,60, 5) Emmi Rantala OP 8,73.
  11. alkuerä: 1) Emmi Savenius VehmaistU 8,03, 2) Nea Savolainen MaaningMa 8,24, 3) Aada Aarnio JanJa 8,35, 4) Oona-Maria Köykkä IlmajKi 8,41, 5) Helmi Lipsanen JanJa 8,56, 6) Nataliya Rozhnova VU 8,74.
  12. alkuerä: 1) Jonna Aalto JoKa 8,01, 2) Veera Reponen JoutsPo 8,10, 3) Malin Rantala EsboIF 8,44, 4) Iida Pentti JKU 8,73, 5) Anne-Karin Kilkki LUM 8,95.
  13. alkuerä: 1) Aava Lajunen VantSa 7,95, 2) Alisa Niemi OP 8,00, 3) Matilda Helminen EspTa 8,17, 4) Iines Peltonen LUM 8,57, 5) Alexandra Vilander LA 8,81, Emilia Chandras EspTa hylättiin.
  14. välierä: 1) Siiri Siirtola HKV 7,80, 2) Hilma Kinnunen JKU 7,92, 3) Priscilla Boateng JakobstDr 7,92, 4) Jonna Aalto JoKa 7,96, 5) Alisa Niemi OP 8,00, 6) Veera Reponen JoutsPo 8,20.
  15. välierä: 1) Meeri Riiali ImatrU 7,82, 2) Elmiina Siikala HIFK 7,88, 3) Milja Majuri VantSa 8,03, 4) Matilda Helminen EspTa 8,16, 5) Edesa Gashi HKV 8,29, Bettina Siltala OP ei osallistunut välieriin.
  16. välierä: 1) Aada-Olivia Oksanen NoormNo 7,82, 2) Aava Lajunen VantSa 7,89, 3) Emmi Savenius VehmaistU 7,89, 4) Kira Kaipiainen KarhKa 8,09, 5) Pihla Tiihonen JKU 8,12, 6) Viivi Louko LapuanVi 8,25.

LIVE-Tulospalvelu: https://live.tuloslista.com/10664