Esbo IF:n seiväshyppääjä Saga Andersson ylitti halliennätyksensä ja talven kotimaisen kärkituloksen 437 Helsingin Liikuntamyllyssä tammikuun seiväskisassa.
Andersson, 17, taivutti 421 ensimmäisellä yrittämällä, meni 437 toisella ja korotti riman sitten elokuisten Berliinin EM-kisojen tulosrajakorkeuteen 445. Se on kolme senttiä parempi kuin hänen ulkorataennätyksensä. Kolmesta yrityksestä viimeinen oli lähellä onnistua.
– Edellinen korkeus 437 meni ilmavasti yli. Pystyin keskittymään koko ajan viimeisiin askeliin ja sain hyvin painetta seipääseen, vaikka ote oli niin korkea kuin tuolla seipäällä oli mahdollista, Andersson muisteli.
– Vaihdoin sitten 445:n yrityksiin jäykemmän seipään millä olen koskaan hypännyt. Kaksi ensimmäistä yritystä olivat limboja. Kolmannella yrityksellä viimeiset askeleet menivät hyvin, mutta siinä ylös mennessä tuli pientä ”paussia”, kertaili Andersson, joka pääsi riman yli, mutta tiputti sen alastullessa.
– Jos riman etäisyys kuopasta olisi ollut hieman toinen, se olisi ollut ylitys, Andersson sanoi.
Andersson hyppää seuraavan kerran lauantaina Turussa, jossa kilpaillaan katsastus helmikuun 11. päivä Uppsalassa käytävään pohjoismaiseen hallimaaotteluun. Turun kilpailuun on ilmoittanut myös Minna Nikkanen.
Yleisurheilutuloksia/kansal.
Helsinki, Liikuntamylly:
Tammikuun seiväskisa:
Naiset 19-v., seiväs: 1) Saga Andersson Esbo IF 437 (kkk)