Alisa Vainio puolimaratonin Suomen mestariksi SE-vauhtia kokeillen – Granbergille miesten titteli

Alisa Vainio kokeili puolimaratonin Suomen ennätysvauhtia maantiejuoksun SM-kilpailuissa Pyhtäällä. Koleassa ja tuulisessa säässä aika painui yksin juostuna ja ilman kovaa vastusta kuitenkin 1.11.31:een.

Suomen ennätys on Annemari Kiekaran (os. Sandell) 1.10.04 vuodelta 1998. Vainion oma ennätys on 1.10.20, jonka hän juoksi tammikuussa Sevillan puolimaratonilla Espanjassa.

Pyhtään SM-kilpailussa Vainio aloitti vauhdilla, joka lähenteli SE:tä aina puolimatkaan saakka.

– En katsellut vauhtia tarkkaan, kun kilometrimerkintöjä oli vaikea seurata. Alku oli vähän vaikea, en saanut tekniikasta kunnolla kiinni. Myötätuuliosuudet olivat hyviä, mutta vastatuuleen passailin tarkoituksella, Suomen mestariksi ylivoimaisesti juossut Vainio kertoi maalissa.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten 25-vuotias juoksija juoksi helmikuussa Sevillan maratonilla uuden SE:n 2.27.26. Se takasi hänelle paikan elokuussa Unkarin pääkaupungissa Budapestissa pidettävien MM-kilpailujen maratonille.

– Palautuminen Sevillasta on sujunut hyvin ja harjoittelukin on edennyt sen jälkeen mukavasti. Nyt tavoitteena on tehdä hyviä treenejä ja saada taakse yhtäjaksoista harjoittelua, Vainio kertoi.

Vainion seuraava etappi on Kööpenhaminan maraton toukokuun puolessavälissä.

– Köpis on hyvä välipala kohti Budapestin MM-kisoja. Sinne on rajat ja valinta jo tehty, joten sen puolesta ei tarvitse huolehtia.

Vainion valmentaja Jarmo Viskari oli suojattinsa juoksuun tyytyväinen.

– Tämä kisa oli osa harjoitusjaksoa, kova veto valmistavana harjoituksena kohti Kööpenhaminan maratonia. Nyt alkuvauhti oli kovaa, mutta se ei aivan kantanut loppuun saakka, Viskari kommentoi.

Naisten SM-kilpailussa toiseksi juoksi Lapin Lukon Johanna Peiponen uudella ennätyksellään 1.13.39. Entinen ennätys parani yli minuutilla. Se oli 1.14.50 kolmen vuoden takaa. Pronssille juoksi Turun Urheiluliiton Aino Niemi ajalla 1.16.45.

Miesten puolimaratonin ratkaisut käsillä 200 metriä ennen maalia, Hannu Granberg kiri mestariksi ennen Antti Ihamäkeä.

Granberg kiri miesten mestariksi

Miesten mestariksi juoksi Lahden Ahkeran Hannu Granberg ajalla 1.06.31 kovan kirikamppailun jälkeen ennen Alajärven Ankkurien Antti Ihamäkeä, jonka aika oli 1.06.37.

Miesten kilpailu oli tasainen, kun neljä kärkimiestä pysytteli yhdessä ryppäässä aina viimeiselle reilun 5 kilometrin kierrokselle saakka. Kullan ja hopean kohtalo ratkesi vasta viimeisellä parilla sadalla metrillä.

– Kisa meni odotusten mukaan. Porukalla saimme pidettyä mukavasti vauhtia yllä. Itselleni tämä oli hiukan ex tempore -kisa, sillä alkuvuoden päätähtäimeni oli taannoinen kympin ratakisa Espanjassa, mestari Granberg kertoi tunnelmistaan mestaruuden jälkeen.

Ratakympin hän juoksi kolme viikkoa sitten ja paransi ennätystään muutamalla sekunnilla aikaan 29.39,54. Kun kunto tuntui hyvältä, päätös lähteä mukaan myös SM-maantielle oli helppo.

– Reitti oli täällä yllättävän hyvä. Tuuli tietenkin haittasi osan matkaa jokaisella neljällä kierroksella, mutta sillehän järjestäjät eivät voi mitään. Onneksi pitkä takasuora oli myötäinen, mestari kommentoi olosuhteita.

– Talven tavoitteeni syksyn maratonkokeilun jälkeen oli päästä jo keväällä kympin ennätyskuntoon, ja se toteutui. Nyt tähtään SM-maastojen (6.5.) jälkeen ratakisoihin, vitosella, kolmosella ja estejuoksussa, kertoi maanmittausinsinööri Granberg, joka työskentelee Espoon kaupungin palveluksessa kaupunkisuunnittelijana.

Karlos Kemppaalla tyylitteli varmaan voittoon 19-vuotiaiden miesten sarjassa.

Kemppaala ja Valtola nuorten kympin nopeimmat

Viipurin Urheilijoiden Karlos Kemppaala oli Alisa Vainion tavoin ylivoimainen mestari 19-vuotisten miesten 10 kilometrillä. Aikakin oli ikäsarjaan huippuluokkaa, 31.14.

– Kovempaa olisi pitänyt mennä, alle 31 minuutin. Mutta näin tällä kertaa. Aika tuulista oli reitillä, mutta niin se on kaikille, mestari kommentoi juoksuaan.

– Yksinäistä oli, vain edellä ajanut pyöräilijä oli seurana. Nämä maantiejuoksut ovat mukavia. Jokaisessa kisassa olen ollut mukana, kun juoksua olen harrastanut.

Kemppaala kertoi talven harjoittelun sujuneen hyvin, vaikka sitä ennen tuli kuuden viikon sairastelu. Viikon päästä hän suuntaa Espanjaan Sierra Nevadan vuoristoon harjoittelemaan viideksi viikoksi juoksijalegenda Juha Väätäisen opein.

– Kesän tavoitteenani ovat nuorten EM-kisat ja Kalevan kisat. Kaikki matkat kasista kymppiin sujuvat ongelmitta, reipasotteinen ja tyylikkäästi juokseva Kemppaala kertoi.

Eetu Valtola (265) juoksi 17-vuotiaiden poikien mestariksi. Matkalla hän sai kiriapua 19-vuotisilta.

Mikkelin Kilpa-Veikkojen Eetu Valtola oli nopein 17-vuotiaiden poikien 10 kilometrillä.

– 33-alkuiseen aikaan tähtäsin ja sinne se meni, Valtola totesi.

Lukion ensimmäistä luokkaa käyvän juoksijan voittoaika oli 33.26, jolla tuli lähes puolen minuutin ero hopealle juosseeseen Vaalan Karhun Juho Hyyryläiseen.

– Harjoitteluni on sujunut hyvin, vaikka hallikausi jäi väliin akillesvaivojen takia. Kesän suurin tavoitteeni on nuorten olympiafestivaali Sloveniassa, keskimatkoille valmentaja Antti Nisosen ohjauksessa harjoitteleva nuorukainen kertoi.

Limingan juoksutalli sai ilonainetta, kun Sara Säkkinen (vas.) voitti N17- ja Eveliina Kujala N19-sarjan mestaruuden.

Limingan juoksutalli iloisesti tyttöjen menestykseen

Limingan Niittomiehet Oulun kupeesta on aktiivinen kestävyysjuoksuseura. Pyhtäällä innokkuudesta palkittiin, kun seuran juoksijat Eveliina Kujala ja Sara Säkkinen viilettivät mestaruuksiin N19- ja N17-sarjoissa.

Kujalalle voitto oli jo tuttua, sillä vuosi sitten hän pokkasi mestaruuden 17-vuotisissa. Nyt ykkössija tuli ajalla 37.40, kun viime vuonna mestaruuskymppi kulki 39.24.

– Voittoni ei ollut yllätys, sillä mestaruutta läksin tavoittelemaan, nuori juoksija kertoi kainosti.

Viime joulukuussa hän kärsi rasitusvammasta, mutta kuntoa tuli hoidettua kuntopyörällä ja vesijuoksulla.

– Helmikuussa pääsin aloittelemaan jälleen juoksuharjoittelua. Nyt kunto tuntui jo hyvältä, mutta tiesin kovia tyttöjä olevan vastassa, joten ei tänne voinut hölkkäilemään tulla, Kujala kertoi.

Sara Säkkinen kipaisi sarjansa voittoon ajalla 38.00 ja yli minuutin erolla seuraavaan. Menestyksen makua hän sai hieman aistia jo vuosi sitten SM-maastoissa 15-vuotisten sarjan seitsemännellä sijalla.

– Kyllä mitalia läksin tavoittelemaan, ja voittokin oli hieman haaveissa. Mutta tiesin kovan kisan olevan edessä, joten lujalla asenteella piti lähteä matkaan, Säkkinen kertoi ennakkotunnelmistaan ennen Pyhtään juoksua.

Limingan mestarityttöjen yhteinen valmentaja on Timo Kääriäinen, ja yhteisiä harjoituksia on pari kolme kertaa viikossa.

 

PYHTÄÄ, Huutjärvi 15.4.2023 Maantiejuoksun SM-kilpailut

Miehet,

Puolimaraton: 1) Hannu Granberg LA 1.06.31, 2) Antti Ihamäki AlajAn 1.06.37, 3) Leevi Keronen LempKi 1.06.46, 4) Antti-Pekka Niinistö LA 1.06.52, 5) Juho Ylinen JKU 1.06.58, 6) Niklas Wihlman TuUL 1.07.17, 7) Aki Nummela HKV 1.07.50, 8) Otto Kaario JKU 1.07.53, 9) Vilho Loukkalahti IFRaseb 1.08.13, 10) Walte Hautala LA 1.08.43, 11) Julius Taskinen LUM 1.09.17, 12) Lari Takanen VehkalVe 1.09.20, 13) Juuso Hakala TuUL 1.09.27, 14) Otto Laitinen KuusamEV 1.09.31, 15) Matti Rauma TuUL 1.09.33, 16) Mikko Patana SeinäjSU 1.09.38, 17) Kristian Lindroos KU-58 1.09.46, 18) Markus Rannakari JoKa 1.10.23, 19) Samu Heikkonen LUM 1.10.24, 20) Simo Haavisto PoYU 1.11.21, 21) Antti Hyttinen VaajakKu 1.11.24, 22) Heikki Hakkarainen HippMK 1.13.14, 23) Jarkko Järvenpää TP 1.13.57, 24) Jonathan Kilpelä JKU 1.24.06, 25) Max Moberg TuUL 1.15.33 … 33) Mikko Sallinen Endurance 1.21.40 (100 km SM 2022), Tommi Hytönen KU-58 & Miika Takala JKU keskeyttivät. – (40 kilpailijaa.)

M19 10 km: 1) Karlos Kemppaala VU 31.14, 2) Lauri Nokkala LUM 32.32, 3) Eemeli Hirvonen JoKa 32.43, 4) Aarni Eijs SalVil 33.04, 5) Anssi Mustonen KoivistKip 33.08, 6) Jimi Alastalo JoKa 33.29, 7) Henri Säisä IisVi 33.40, 8) Leevi Holmström LA 33.45, 9) Elias Virtanen HämTa 33.50, 10) Roni Piilinen TuUL 34.50. – (17.)

M17 10 km: 1) Eetu Valtola MiKV 33.26, 2) Juho Hyyryläinen VaalKa 33.55, 3) Aleksi Ahlfors RaumU 34.02, 4) Lauri Lakanen JKU 34.46, 5) Jens-Aarne Kero IFRaseb 34.57, 6) Kasper Björkbacka VetelU 36.03. – (12.)

Naiset,

Puolimaraton: 1) Alisa Vainio LUM 1.11.31, 2) Johanna Peiponen LapLu 1.13.39, 3) Aino Niemi TuUL 1.16.45, 4) Satu Lipiäinen JoUJS 1.18.28, 5) Petra Kilpeläinen LA 1.18.35, 6) Anni Kuosmanen KuopRe 1.20.20, 7) Vera Tattari HRC 1.20.31, 8) Maria Murtorinne-Taskinen HKV 1.20.51, 9) Johanna Sällinen TuUL 1.23.03, 10) Laura Heikkilä KU-58 1.23.15, 11) Emma Ranta LempKi 1.24.01, 12) Helena Knaapi VasaIS 1.24.16, 13) Iida Haataja OP 1.24.37, 14) Emma Hakala EspTa 1.24.32, 15) Nella Paronen KarhKa 1.24.45, 16) Saara Ylisaukko-oja HRC 1.26.12, 17) Minna Huovinen PudasjU 1.26,32, 18) Jonna Railio HeJy 1.28.08, 19) Janna Korpela PudasjU 1.28.33, 20) Satu Uuttu KU-58 1.29.32 … Katri Niemistö JKU keskeytti. – (24.)

N19 10 km: 1) Eveliina Kujala LimingNM 37.40, 2) Eva Peltopuro VantSa 37.59, 3) Ella Sorvisto KuivasjAu 38.01, 4) Vilma Sorvisto KuivasjAu 38.09, 5) Melissa Kykyri KälvTa 38.22, 6) Sini-Minea Saarikoski KeravU 38.50, 7) Emma Syväoja LUM 40.18, 8) Pinja Laasanen SiilinjPo 40.42, 9) Petriina Niininen TP 41.00.

N17 10 km: 1) Sara Säkkinen LimingNM 38.00, 2) Sofia Rinne LA 39.16, 3) Linnea Kero TuUL 40.21, 4) Anni Mäki-Hokkonen LUM 40.36, 5) Alisa Emaldynova SalVil 40.51, 6) Ilona Pelli MiKV 41.18. – (7.)