Aleksi Jaakkola moukaroi Nuorten Eliittikisoissa 78 metriä

Aleksi Jaakkola moukaroi Nuorten Eliittikisoissa 78 metriä

Nokian Urheilijoiden Aleksi Jaakkola heitti Nuorten Eliittikisoissa Klaukkalassa kuusikiloista moukaria 78,67. 19-vuotiaiden miesten moukari oli kansainvälisen huipputason kilpailu. Klaukkalassa tehtiin 17- ja 19-vuotiaiden sarjoissa yhteensä 12 tuhannen pisteen tulosta. Niistä kahdeksan syntyi moukarissa, kaksi aitajuoksussa ja kaksi seiväshypyssä.

Jaakkolan toiseksi pisin kantoi 78,36. Jaakkolan jälkeen toiseksi sijoittunut Kankaanpään seudun Leiskun Aaron Kangas linkosi 75,88. Sjundeå IF:n Roope Auvinen oli kolmas tuloksella 69,38 jääden MM-rajasta vain 62 senttiä. Koko kärkikolmikko heitti tuhannen pisteen tulokset.

-Kaikki heitot olivat suurinpiirtein samanmittaisia perussuorituksia. Olisi pitänyt lentää pidemmälle. Heitän vielä neljä kisaa ennen 19-vuotiaiden MM-kilpailuja. Kaikki ne kilpailut ovat kotimaassa. Aaron heittää hyvin, enkä voi lähteä mihinkään kisaan varmana voittajana, Jaakkola sanoi.

19-vuotiaiden MM-kilpailut järjestetään Puolan Bydgoszczissa heinäkuussa samaan aikaan kuin Kalevan kisat Oulussa. Jaakkola on 19-vuotiaiden maailmantilastossa toisena Unkarin Bence Halászin jälkeen ikäluokan Suomen ennätyksellä 80,54.  

-Lähden hakemaan kirkkainta mitalia, Jaakkola lupasi.

 

Krista Tervo hätyytteli omaa Suomen ennätystään

Karhulan Katajaisten Krista Tervo voitti 19-vuotiaiden naisten moukarin tuhannen pisteen tuloksella 64,00. Hän jäi kaksi viikkoa sitten heittämästään ikäluokan Suomen ennätyksestä vain 17 senttiä. Myös Kauhajoen Karhun Suvi Koskinen (60,70), Ristiinan Urheilijoiden Emilia Olkkonen (57,65) ja Someron Esan Johanna Witka (57,35) heittivät tuhannen pisteen tulokset. Tervo on maailmantilastossa seitsemäntenä.

-Pystyn parantamaan tulostani. MM-kisoissa pyrin kahdeksan parhaan joukkoon. Harjoituskausi oli rankka mutta tuottoisa. Tekniikkani on kehittynyt ja olen nyt varmemmassa kunnossa kuin ennen, Tervo kertoi.

Varpaisjärven Vireen Kira Väänänen linkosi 17-vuotiaiden tyttöjen kolmikiloista moukaria tuhannen pisteen tuloksen 64,11.

 

Ilari Manninen aitoi myötätuulessa 13,88

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Ilari Manninen juoksi 19-vuotiaiden miesten satasenttiset aidat tuhannen pisteen aikaan 13,88. Se olisi Mannisen ennätys, mutta myötätuulta oli 2,8 metriä sekunnissa. Myös toiseksi sijoittuneen Porvoon Akilleksen Viktor Kanteleen aika 14,05 on tuhannen pisteen tulos.

 

Sanni Mahonen pinkoi satasen 11,93

Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Sanni Mahonen voitti 19-vuotiaiden naisten 100 metriä ennätyksellään 11,93. Hän nipisti edellisestä ennätyksestään kaksi sadasosasekuntia.

-Aika oli ihan hyvä, mutta jaloissa ei ollut parasta fiilistä. Reagoin huonosti lähtölaukaukseen, mutta kiihdytin hyvin, Mahonen kertoi.

19-vuotiaiden naisten pikamatkojen MM-rajat ovat 11,75 ja 24,00.

-Yritän rikkoa MM-rajoja juhannuksena Mannheimin juniorigaalassa. Jos en pääse MM-kisoihin, yritän päästä Kalevan kisoissa ensimmäistä kertaa satasen finaaliin.

 

Seiväshyppääjä Saga Andersson tähtää 420:een

Esbo IF:n Saga Andersson voitti 17-vuotiaiden naisten seiväshypyn tuhannen pisteen tuloksella 385. Hän on ylittänyt tänä kesänä ennätyksekseen 400. Hyvinkään seudun Urheilijoiden Siiri Saalo ylitti tuhannen pisteen tuloksen 360.  Andersson yritti Klaukkalassa kolme kertaa uutta ennätystä 403:a.

-Tulos on ihan okei. Hypyt 403:sta nousivat riittävän korkealle, mutta lopputyöntö jäi vajaaksi ja putosin riman päälle. Tänä kesänä haluan hypätä 420 ja päästä 17-vuotiaiden EM-kisoihin Georgiaan.

Esbo IF:n Iida Kalliomäki leiskautti 19-vuotiaiden naisten pituushypyn ykköseksi tuloksella 598. Hänen ennätyksensä on viimevuotinen 616.

-Tulos oli tänään ihan hyvä, mutta tavoittelin MM-rajaa 620. Jaloissa ei ole terävyyttä, eikä juoksu kulje. Lisäksi alastulo on liian hätäinen, Kalliomäki sanoi.

 

Oskari Lehtonen 200 metrin MM-rajan kimppuun

Nurmijärven Yleisurheilun Oskari Lehtonen pyyhälsi kotikentällään 19-vuotissyntympäivänsä kunniaksi 100 metrin ensimmäiseksi ajalla 11,07. Ilari Manninen tuli toiseksi ajalla 11,30. Juoksijoita hidasti 1,2 sekuntimetrin vastatuuli.

-En ole yhtään tyytyväinen.  Kyllä vastatuulessakin pitäisi päästä paljon lujempaa. Puolessa matkassa olin vasta toisena. Lähtö oli huono. Minulle tuli lonkkavamma SM-hallikisojen jälkeen enkä olen pystynyt harjoittelemana lähtöä kovinkaan paljon, Lehtonen kertoi.   

Lehtosen päälaji 200 metriä ja ennätys siinä 21,49. MM-raja on 21,20.

-Yritän juhannuksena Mannheimin juniorigaalassa rikkoa 200 metrin MM-rajan.

 

Moniottelija Jessica Rautelin voitti 400 metrin aitajuoksun

Kiuruveden Urheilijoiden Sara Francis voitti 17-vuotiaiden tyttöjen satasen ajalla 12,06. Esbo IF:n Nadia Korkman voitti 19-vuotiaiden naisten 400 metriä ajalla 57,17. Lappeenrannan Urheilu-Miesten Aleksandra Niiranen juoksi 17-vuotiaiden tyttöjen 400 metriä voittoaikaan 57,50. 

Esbo IF:n moniottelija Jessica Rautelin juoksi 19-vuotiaiden naisten 400 metrin aidat kovassa tuulessa ilman vetoapua aikaan 61,43. Rautelin rikkoi juuri viikonloppuna seitsenottelun MM-rajan voittaessaan sarjansa moniottelumaaottelussa.

-Tänään juoksin liian varovaisesti ja sipsutin aidoille. Seitsenottelu on päälajini. Otteluissa pärjään parhaiten 800 metrillä ja huonoiten korkeushypyssä, Rautelin kertoi.

Helsingin IFK:n Pekka Sinkkonen oli 19-vuotiaiden aidatun ratakierroksen ykkönen ajalla 54,70. Liedon Parman Tuomas Lehtonen voitti saman sarjan sileän ratakierroksen ajalla 50,12.

Kauhajoen Karhun Veikka Koskinen heitti 17-vuotiaiden poikien viisikiloista moukaria 67,69. Espoon Tapioiden Mark Szücs-Bártfai pinkoi 17-vuotiaiden poikain jaardin korkuiset 110 metri aidat aikaan 14,39. HIFK;n Anton Tallbacka aitoi 17-vuotiaiden poikien 400 metriä 56,42.

(Jyrki Repola.)

 

NURMIJÄRVI, Klaukkala 14.6.2016 Nuorten Eliittikisat 3/6

Miehet,

M19 100 m (-1,2 m/s): 1) Oskari Lehtonen 19 NurmijYU 11,07, 2) Ilari Manninen 19 JKU 11,30, 3) Viktor Kantele 19 BorgåAk 11,38, 4) Miska Sundberg 18 JKU 11,40.

M19 400 m: 1) Tuomas Lehtonen 18 LiePa 50,12.

M19 110 m aj (99,5 cm, 2,8 m/s): 1) Ilari Manninen 19 JKU 13,88 (1000 p juniori), 2) Viktor Kantele 19 BorgåAk 14,05 (1000 p juniori), 3) Miska Sundberg 18 JKU 14,48. – (Manninen ja Kantele rikkoivat 19-v. IAAF-rajan myötätuuleen, SUL:n MM-raja on 13,85.)

M19 Korkeus: 1) Julius Kuusela 18 LUU 194, 2) Jussi Lepistö 18 OrivPo 194.

M19 3-loikka: 1) Arttu Tyystjärvi 19 ImatrU 14,24 (-0,3 m/s).

M19 Moukari (6 kg): 1) Aleksi Jaakkola 19 NokU 78,67 (1000 p juniori), 2) Aaron Kangas 19 KankaanpSL 75,88 (1000 p juniori), 3) Roope Auvinen 18 SjuIF 69,38 (1000 p juniori), 4) Oskari Eskola 18 SäkylU 58,28. – Jaakkola (78,36, x, 78,67, x, 75,11, 76,86). Kangas (73,54, 75,35, 75,88, x, x, 72,48). Auvinen (69,38, 66,28, x, 67,48, 67,85, 67,64). – (Jaakkola ja Kangas ovat rikkoneet SUL:n 19-v. MM-rajan kaikissa tämän vuoden 4 kilpailussaan ja Auvinen 19-v. IAAF-rajan kaikissa 6 kilpailussaan.)

M19 Keihäs: 1) Panu Auvinen 19 JuvanU 68,13, 2) Jaakko Kuismanen 19 HKV 64,49.

M17 100 m (0,3 m/s): 1) Marcus Kytölä 15 HyvinkSU 11,59.

M17 400 m: 1) Niko Viljola 16 HKV 51,27, 2) Kalle Stylman 16 LiePa 51,79.

M17 3000 m: 1) Niklas Heikkilä 16 KuusankUS 9.05,17, 2) Matias Meriläinen 16 NurmijYU 9.07,48 (ent. ennätys 9.41,53 -15), 3) Vilho Kilpeläinen 16 PiikkKe 9.10,99 (ent. ennätys 10.07,12), 4) Leevi Keronen 16 LempKi 9.11,85 (ent. ennätys 9.47,40 -15).

M17 400 m aj (83,8 cm): 1) Anton Tallbacka 17 HIFK 56,42, 2) Kaapo Kangas 17 JKU 58,26.

M17 Kuula (5 kg): 1) Ville Halonen 16 PyhäselU 15,90.

M17 Moukari (5 kg): 1) Veikka Koskinen 17 KauhajKa 67,69, 2) Ville Vihersalo 16 EspTa 62,72, 3) Riku Laukkanen 17 TU-38 61,95.

Naiset,

N19 100 m (0,7 m/s): 1) Sanni Mahonen 18 KUYU 11,93, 2) Iina Lehtimäki 19 KuusankKi 12,66.

N19 400 m: 1) Nadia Korkman 19 EsboIF 57,17.

N19 800 m: 1) Jasmin Koivunen 19 EsboIF 2.21,28.

N19 100 m aj (0,0 m/s): 1) Iiris Peterzéns 18 EspTa 14,59 … Anni Siirtola 18 HKV hylättiin.

N19 400 m aj: 1) Jessica Rautelin 19 EsboIF 61,43.

N19 Seiväs: 1) Helmi Huotilainen 19 HKV 330.

N19 Pituus: 1) Iida Kalliomäki 18 EsboIF 598 (0,1 m/s), 2) Taika Koilahti 18 TuWe 579 (0,6), 3) Suvi Eerikäinen 19 HIFK 576 (-0,8), 4) Tilda Lipasti 18 HIFK 569 (2,3).

N19 Kuula: 1) Henna Sallinen 18 SavRi 14,02.

N19 Moukari: 1) Krista Tervo 19 KarhKa 64,00 (1000 p juniori), 2) Suvi Koskinen 19 KauhajKa 60,70 (1000 p juniori), 3) Emilia Olkkonen 18 RistiinU 57,65 (1000 p juniori), 4) Johanna Witka 18 SomEsa 57,35 (1000 p juniori), 5) Essi Levelä-Pohjala 18 TöysVe 50,23. – Tervo (61,45, 64,00. x, x, x, 62,62). Koskinen (59,24, 60,70, 59,06, 59,58, x, 59,65). Olkkonen (55,79, x, x, 57,65, 59,58, x, 59,65). Witka (57,35, x, x, x, 56,96, x). – (Tervo rikkoi SUL:n 19-v. MM-rajan 5. kerran ja Koskinen 2. kerran. Olkkonen rikkoi 19-v. IAAF-rajan 2. kerran ja Witka 1. kerran.)

N17 100 m (1,6 m/s): 1) Sara Francis 16 KiuruvU 12,06 (16-v. ka-10), 2) Nea Mattila 17 HIFK 12,34, 3) Sanni Pajasmaa 17 HIFK 12,59.

N17 400 m: 1) Aleksandra Niiranen 17 LUM 57,50, 2) Mette Baas 16 VeitsilKV 59,29, 3) Katri Gauriloff 17 KUYU 59,97 (17-v. 10 km kävelyn Suomen mestari -15).

N17 400 m aj: 1) Nea Seppälä 17 TP 65,53.

N17 Seiväs: 1) Saga Andersson 16 EsboIF 385 (1000 p juniori), 2) Siiri Saalo 16 HyvinkSU 360 (1000 p juniori), 3) Elina Peltola 17 LUM 330. – Andersson (370-o, 385-o, 403-xxx). Saalo (340-o, 350-xo, 360-o, 370-xxx).

N17 Kuula (3 kg): 1) Andrea Österman 17 HIFK 13,29, 2) Sanni Pajasmaa 17 HIFK 13,15.

N17 Moukari (3 kg): 1) Kiira Väänänen 17 VarpaisjVi 64,11 (1000 p juniori), 2) Sara Mehtomaa 17 OP 53,80, 3) Jenna Sorvari 16 BorgåAk 51,06, 4) Kati Rinnekari 17 NurmijYU 50,93. – Väänänen (64,11, x, 59,91, 59,38, 63,94, 61,13).