Alatupa 400 metrillä kärkiaikaan ja ennätykseen Kuortaneella: ”Tavoite on juosta 47 sekunnin pintaan” – Kempas 200 metrin nopein Joensuussa

Konsta Alatupa pudotti Kuortaneella 400 metrin halliennätyksensä ja talven kotimaisen kärkiajan lukemiin 48,40. Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustavan varttimailerin halliennätys koheni 0,38 sekuntia, mikä ei juoksijaa täysin tyydyttänyt.

– Minimitavoite oli, että ennätyksestä lähtee sekunti, mutta nyt ei vaan juoksu lähtenyt. Kauden ensimmäinen nelkku tuo oman jännitteensä, enkä nyt osannut rytmittää juoksua sopivalla tavalla. Varsinkin ensimmäinen 200 metriä oli varovainen, Alatupa arvioi.

Alatupa juoksi viikko sitten Jyväskylässä 300 metrillä sisäratojen Suomen ennätyksen 33,84 ja haluaa siirtää 400 metrin halliennätyksensä ulkoratojen ennätyksen tasolle. Alatupa juoksi 400 metriä viime kesänä 47,12.

– Tavoite on juosta 47 sekunnin pintaan, eikä mikään ihme olisi, vaikka Suomen ennätyskin tulisi loppukaudesta. Hallikausi tosin on aika lyhyt, vain 3-4 viikkoa, Alatupa tuumi.

Varttimailin Suomen ennätys sisäradoilla on Jussi Heikkilän Yhdysvalloissa 16 vuotta sitten juoksema 47,09.

Laihian Lujan Juho Alasaari voitti Kuortaneella seiväshypyn ylitettyään 532. Yritykset korkeudesta 542 eivät onnistuneet.

Vasa Iddrottssällskapin Nikola Bäck oli nopein 60 ja 200 metrin juoksuissa omilla ennätyksillään 7,07 ja 22,87. Bäckin 200 metrin aika on 16-vuotiaiden poikien kaikkien aikojen toiseksi paras hallitulos. Nopeammin on samassa iässä juossut vain Samuel Purola.

Kempas ja Joseph kiitivät 200 metrin voittoon Joensuussa

Avoimissa Pohjois-Karjalan hallimestaruuskilpailuissa Joensuussa kipaistiin vauhdikas naisten 200 metrin juoksu, jonka voitti järjestävän seuran Joensuun Katajan Silja Kempas niukasti ennen Kajaanin Kipinän Jenna Kokkosta ajoin 24,30 ja 24,34. Kempaksen seuratoveri Milla Pirkkalainen voitti B-erän ennätyksellään 24,56.

Imatran Urheilijoiden 21-vuotias Niina Karttunen voitti naisten 60 metrin aitajuoksun ennätyksellään 8,44. Viime kesän Kalevan kisoissa Karttunen oli 100 metrin aitajuoksussa neljäs ja on kahtena viime vuonna aitonut hopeaa 22-vuotiaiden SM-kilpailuissa.

Kuopion Kings SC:n jalkapalloilija Yousif Joseph voitti miesten 200 metrin juoksun halliennätyksellään 21,89. Viime kesänä 26-vuotiaana yleisurheilun aloittanut Joseph edustaa yleisurheilussa Siilinjärven Ponnistusta.

Miesten 3000 metrin juoksun nopein oli Pyhäselän Urheilijoiden hiihtäjä Jussi Karkkulainen ennätyksellään 8.32,45. Kuudes oli 15-vuotispäiväänsä viettänyt Lahden Ahkeran Leo Rajaniemi ajalla 8.56,16, millä tuloksella hänestä tuli ikäluokkansa ensimmäinen yhdeksän minuutin alittaja halliradoilla.

Ulkoradoillakin ovat Rajaniemeä nopeammin samanikäisenä juosseet vain Tuomas Jokinen 22 vuotta sitten sekä Ari Paunonen, Risto Pentikäinen ja Raine Lehto kauan kauan sitten vuosina 1973 ja 1974.

 

TULOSKATSAUS 21.1.

KUORTANE 21.1.2024 Avoimet Pohjanmaan hallimestaruuskilpailut

Miehet,

60 m: 1) Nikola Bäck 16 VasaIS 7,08 (ae. 7,07, 16-v. ka-7), 2) Ive Ntumba VasaIS 7,22, 3) Janne Etelämäki 32 KuortKu 7,28, 3) Christoffer Envall 33 PedersFa 7,28, 5) Lauri Takala 18 SeinäjSU 7,29 (ae. 7,24). – Alkuerissä:  Heikki Vuorinen ÄänekU 7,23 (ei osallistunut finaaliin.)

200 m: 1) Nikola Bäck 16 VasaIS 22,87 (16-v. ka-2).

300 m: 1) Rasmus Koski 15 KauhajKa 39,22.

400 m: 1) Konsta Alatupa JKU 48,40 (kkk), 2) Albin Söderman 19 JakobstDr 50,64, 3) Lauri Takala 18 SeinäjSU 51,64 (B-erän voittaja), 4) Alfons Söderman JakobstDr 51,68, 5) Kristian Hautakoski 19 AlavVi 51,70, 6) Jan-Mattias Asp VasaIS 53,46 (C-erän voittaja, luokan 46 Suomen mestari).

Seiväs: 1) Juho Alasaari LaihLu 532 (sivuaa kkk:ta) … 3) Antti Kois 56 HimangU 382.

Pituus: 1) Heikki Vuorinen ÄänekU 709.

Kuula (5 kg): 1) Niilo Torvi 15 HimangU 15,40.

Naiset,

60 m: 1) Priscilla Boateng 19 JakobstDr 7,80 (19-v. erän voittaja), 2) Inka-Maria Ylitalo LapuanVi 7,86, 2) 3) Sandra-Sofia Nieminen OP 7,95, 4) Vilma Knutar 18 GamlakarlIF 7,97, 5) Noora Harju 19 SeinäjSU 7,99 (19-v. B-erän voittaja).

200 m: 1) Nieminen 25,17, 2) Knutar 25,71 (19-v. erän voittaja), 3) Boateng 25,88 (19-v. B-erän voittaja), 4) Harju 26,08, 5) Essi Koivisto 18 VetelU 26,17 (19-v. C-erän voittaja), 6) Nea Hassila 19 JakobstDr 26,22.

Korkeus: 1) Iina Suomäki 16 SaarijPu 165.

Seiväs: 1) Janna-Juulia Mäenpää 18 LappajVe 372, 2) Tuuli Kujala SeinäjSU 362, 3) Fiinu Puustinen JKU 342, 4) Aamu Uusitalo 18 HimangU 332, 5) Klaara Kivistö 16 KalajJu 312.

Kuula (3 kg): 1) Pinja Kärhä 17 NoormNo 14,14.

JOENSUU 21.1.2024 Avoimet Pohjois-Karjalan hallimestaruuskilpailut, 3. päivä

(Pitkä 325,33 m rata.)

Miehet,

200 m: 1) Yousif Joseph SiilinjPo 21,89, 2) Sakari Vallius JoKa 22,46.

3000 m: 1) Jussi Karkkulainen PyhäselU 8.32,45, 2) Konsta Hämäläinen JoKa 8.37,88, 3) Eemeli Hirvonen 19 JoKa 8.38,13, 4) Konsta Saksola LUM 8.45,43, 5) Mikko Hirvonen JoKa 8.48,56, 6) Leo Rajaniemi 15 LA 8.56,16 (15-v. pitkien halliratojen SE, ent. 9.01,14 Tomi Lehto 2014).

Naiset,

200 m: 1) Silja Kempas JoKa 24,30, 2) Jenna Kokkonen KajKi 24,34, 3) Milla Pirkkalainen JoKa 24,56 (B-erän voittaja), 4) Reetta Ryynänen JoKa 25,21 (C-erän voittaja), 5) Riika Tirkkonen JoKa 25,73, 6) Olivia Panhelainen JoKa 26,00.

800 m: 1) Meeri Salomaa EsboIF 2.21,47.

3000 m: 1) Salla Laukkanen JoKa 9.51,35, 2) Anne Rajaniemi 41 LA 10.00,19, 3) Anna Haataja OP 10.09,45, 4) Pinja Laasanen 19 SiilinjPo 10.11,41, 5) Pihla Hokkanen 31 JKU 10.13,90, 6) Laura Karkkulainen 32 PyhäselU 10.15,18, 7) Noora Hukka 15 JoKa 10.30,01, 8) Ella Jyrkinen LUM 10.43,83 (debyytti), 9) Kaisa Pirkonen 41 KuopRe 10.46,14.

60 m aj: 1) Niina Karttunen SavRi 8,44, 2) Meeri Riiali 19 ImatrU 8,81, 3) Reetta Ryynänen JoKa 8,93, 4) Neea Käyhkö SavRi 9,04.

3-loikka: 1) Lotta Kirvesmies MiKV 12,07 (kkk).

Kuula: 1) Tiia Tirkkonen JoKa 12,19, 2) Käyhkö 11,03.

LIVE-Tulospalvelu: https://live.tuloslista.com/14483