Alanen sivalsi voiton ja kevään kärkituloksen Vantaalla: ”Tämä oli hyvä merkki”

Oulun Pyrinnön keihäänheittäjä Anni-Linnea Alanen avasi kilpailukautensa Kultainen Keihäs -kilpailun voitolla ja kauden kärkituloksella 58,19 Vantaalla lauantaina.

Alanen voitti Myyrmäen kentällä pidetyn kilpailun myös kahtena viime vuonna ja pitää edelleen hallussaan Leo Pusan naisten Kultaisen Keihään voittajalle lahjoittamaa Keihäänheittäjä-kiertopalkintoa.

– Kolme ensimmäistä kierrosta heittäminen oli aika varovaista. Huomasin, että jännitti, kun oli kauden ensimmäinen kilpailu, Alanen kertaili.

Alanen sivalsi parhaansa neljännellä kierroksella. Sarjan seuraavaksi parhaat heitot kantoivat 57,83 ja 56,87.

– Neljännellä heitolla vauhti kulki ja uskalsin siinä tulla heittoon rohkeammin. Kun keihäs lenko kolmannella kierroksella jo päälle 55 metrin, oli rennompi tulla sen jälkeen muihin heittoihin, Alanen sanoi.

Alaselle Kultainen Keihäs -kilpailun tulos oli uran paras kilpailukauden avaus. Se ei ollut yllätys. Viime kesän jälkeen tehty kyynärpääoperaatio ja sitä seurannut kuntoutus onnistuivat ja harjoituskausi on sujunut ilman takaiskuja.

– Tämä oli hyvä merkki. Pidempiä kaaria odotellessa, Alanen kuvasi kauden avauksen jättämiä tunnelmia.

Alasen ennätys on 59,52.

Lipsanen haki tuntumaa uuteen askelrytmiin, Karell kolmas

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Saara Lipsanen oli Vantaalla toinen heitettyään 52,37 ja Sjundeå IF:n Emilia Karell kolmas tuloksella 52,25.

– Vähän oli vielä hakemista. Vauhdinjuoksu ei kulkenut. Siitä se jäi kiikastamaan, ettei tullut pidempiä heittoja, Lipsanen arvioi.

Lipsanen on harjoituskauden aikana vaihtanut askelrytmiä, johon tottuminen ottaa aikaa.

– Otettiin yksi askelpari pois ja ajetaan uutta rytmiä sisään. Nyt on käytössä seitsemän askeleen rytmi, kun ennen käytin yhdeksää. Se vie vähän aikaa, että siihen tottuu.

Karell heitti talvella hallissa 56,43 ja hiljattain Teneriffan leirin yhteydessä käydyssä kilpailussa 54,08. Sittemmin kiusana on ollut terveysmurheita.

– Selässä on ollut vähän jumia, ja kylki on ollut kipeä. Nyt tuntui ihan ookoolta, mutta heitossa huomasin, etten ole pystynyt heittämään kovavauhtisia heittoja sitten Teneriffan kilpailun, Karell sanoi.

Rauman Urheilijoiden Julia Valtanen oli kilpailussa neljäs tuloksella 50,79.

– Ei ole vielä tullut ulkona heitettyä montaa kovavauhtista heittoa. Otin tämän vähän niin kuin treenin kannalta, Valtanen sanoi.

VANTAA, Myyrmäki 20.5.2023 Kultainen keihäs

Miehet,

Keihäs: 1) Topias Laine HKV 76,99 (kkk & 22-v. EM-raja), 2) Lassi Yli-Kotila KannUra 74,58, 3) Teemu Narvi KankaanpSL 72,89, 4) Jarmo Marttila YlivKu 71,67, 5) Juho Järvinen KarstKi 68,68, 6) Eemil Porvari HartVo 67,98.

Keihäs (700 g): 1) Juho Touru LoimLe 69,08.

Naiset

Keihäs: 1) Anni-Linnea Alanen OP 58,19 (kkk & 22-v. EM-raja), 2) Saara Lipsanen LUM 52,37, 3) Emilia Karell SjuIF 52,25 (22-v. EM-raja), 4) Julia Valtanen RaumU 50,79 (22-v. EM-raja), 5) Siiri Elomaa TP 50,77 (22-v. EM-raja), 6) Jatta-Mari Jääskeläinen TuUL 50,51, 7) Ashley Pryke Kanada 48,99, 8) Jelena Jaakkola SoinSi 48,30, Minka Nurro HKV ilman tulosta.

Keihäs (500 g): 1) Ella Råstedt EsboIF 42,20, 2) Jenni Väänänen LA 42,03, 3) Lumia Laakso HKV 40,90.

Keihäs (400 g): 1) Piitu Tourunen LA 44,09, 2) Tii Huttunen VehkalVe 42,62, 3) Saana Pellinen VehkalVe 42,57.

LIVE-tulospalvelu: