ADT:n Seppälä: Dopingtesteihin voi luottaa

EA julkaisi kesän 2017 yhden päivän kisojen listan

Dopingtestien kehittyminen ja kiinnijäämisen riskin kasvaminen ovat ajaneet kiellettyjen aineiden käyttäjät yhä ahtaammalle.

Viime aikaisten paljastusten valossa näyttää siltä, että dopingin peittelyyn tarvitaan joko laajaa, kallista ja monimutkaista valtiojohtoista järjestelmää tai kansainvälisten ja kansallisten lajiliittojen korruptiota.

– Juuri näin se on. Dopingtesteihin voi kyllä luottaa. Testit ovat nykyään oikein hyvät ja niillä pystytään osoittamaan melkein minkä hyvänsä dopingaineen käyttö, toteaa ADT:n lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä.

– Näyttää siltä, että kun ei ole semmoisia aineita millä voitaisiin hämätä ja peittää, niin hämärämiehet siirtyvät järjestelmän sisälle.

Seppälän mielestä Suomessa, Ruotsissa tai monessa muussa maassa ei ole pienintäkään mahdollisuutta vastaavan ilmiön leviämiseen.

– Testaajat, laboratoriot ja dopingvalvojat toimivat kaikki omalla pienellä sektorillaan. Kaikki näkevät toistensa työn, ja siinä paljastuu heti, jos joku yrittää liikutella rahaa tai peitellä testejä, hän sanoo.

– Maissa on erilaisia mentaliteetteja. Italiassakin on ymmärtääkseni jonkinlaista korruptiota muuallakin yhteiskunnassa kuin urheilussa. Ja Venäjällä varsinkin.

Venäjän syytäkin leimautua, yleisurheilun ei

Venäjän dopingskandaali käynnisti tapahtumasarjan, jonka jälkeen dopingkäryihin tai testien välttelyihin liittyviä uutisia on kantautunut niin Keniasta, Kreikasta kuin Italiastakin.

Seppälän mielestä viime aikaiset käryt saattavat kertoa siitä, että antidopingtoimijat ovat tehostaneet toimintaansa Venäjän skandaalin jälkeen ja hakeneet aggressiivisesti asioita, mitkä saattaisivat paljastaa vanhempaakin toimintaa.

– Tavallaan se kertoo antidopingjärjestelmän toimivuudesta, että on ruvettu saamaan kiinni aikaisemmin käyttäneitä, jotka eivät ole aiemmin jääneet kiinni, hän sanoo.

Venäjän toiminnan paljastuminen ja runsaat yleisurheilijoiden käryt ovat nostaneet yhden maan ja yhden lajin dopingkeskustelun keskiöön. On kuitenkin mahdotonta sanoa, onko ymmärrys kiellettyjen aineiden käytöstä siirtynyt lähemmäksi totuutta, vai ovatko muut vain päässeet syvemmälle piiloon syntipukkien selän taakse.

– Venäjän on kyllä tässä varmasti syytä leimautuakin. Ei muissa maissa tällaista toimintaa ole ainakaan vielä huomattu, Seppälä sanoo.

– Se on kuitenkin selvää, että yleisurheilu on ainoastaan yksi laji. Tässä pitäisi tarkastella muitakin lajeja tarkemmin. Venäjälläkin skandaali koski järjestelmää, vaikka yleisurheilijoita tuomittiin ja osoitettiin sormella. Selvää on, että jos maan järjestelmä on mätä, niin se ei voi kohdistua vain yleisurheiluun.

Seppälän mukaan perusongelma palautuu Maailman Antidopingtoimisto Wadan vajaisiin resursseihin.

– Wada on yrittänyt, mutta ei heillä ole ollut resursseja selvittää maakohtaista järjestelmää erikseen. Joissain maissa on hirveän hankala tilanne, kun taksikuskitkaan eivät osaa annettuihin osoitteisiin. Siellä voidaan pakoilla ja olla piilossa testaajilta.

– Suomessa ja muissa maissa, jotka noudattavat ADAMS-järjestelmää, on valvonta paljon helpompaa.