Aaron Kangas luottavaisena olympiakesään: ”Aika optimaalinen heitto saa olla, että 80 metriä menisi”

Kevään ensimmäiset heittoharjoitukset ulkona on tehty ja kilpailukauden avaus siintelee kolmen viikon päässä. Moukarinheittäjä Aaron Kangas on olympiakesän korvalla leppoisan luottavainen. Ehjä harjoituskausi luo itseluottamusta.

– Heitto on tuntunut hyvältä, vaikka aika pitkälle olen vielä heittänyt pressuun. Pihalla olen heittänyt vasta pari kertaa ja ulkona heittämiseen totuttelu kestää vähän aikaa, Kangas sanoo.

Vuosi sitten Kankaan moukari teki julmaa jälkeä. Oma ennätys koheni kauden kuluessa reilut neljä ja puoli metriä. Espoon Motonet GP:n 79,05 ja sitä edeltäneen Someron kilpailun 77,82 rikkoivat myös Tokion olympiakisojen tulosrajan 77,50.

Olympianäytöiksi tulokset eivät kuitenkaan kelvanneet. Kun koronapandemia kohteli eri maiden urheilijoiden harjoitus -ja kilpailumahdollisuuksia eri tavoin, tulosrajojen ja rankingpisteiden keruu vuodelta 2020 jäädytettiin huhtikuulta joulukuulle.

– Ensin Tokion raja rikki ja sitten kisoihin. Kauden tavoitteet ja pääpainopiste ovat olympiakisossa, Kangas linjaa kesän tavoitteitaan.

”Tavoite on, että perustaso oli kesällä 76-77 metrissä”

Viime kesän jäljiltä Kangas on moukarinheiton Suomen kaikkien aikojen tilastossa kolmantena. Edellä ovat vain Suomen ennätystä 83,30 halussaan pitävä Olli-Pekka Karjalainen ja 81,52 heittänyt, edesmennyt olympiavoittaja Juha Tiainen.

Kangas, 23, on syksystä lähtien saanut vastata kysymykseen, joko olympiakesän kisoissa on edellytyksiä 80 metrin rajan rikkomiseen?

– Saa nähdä. Toivottavasti. Aika optimaalinen heitto saa olla, että 80 metriä menisi, Kangas tuumi pienen hymyn kera

– Tavoite on, että perustaso olisi kesällä 76-77 metrissä ja sieltä tulisi niitä huippuheittoja. Jos se sitten nousisi sinne 78 metriin, voisi olettaa, että sieltä tulisi kahden metrin hyppäyksiä.

Koen, että minulla on voima-arvot sillä tasolla, että niihin ei tarvitse panostaa niin paljon. Eli niiden edelleen kehittämisestä ei saisi yhtä paljon hyötyä, kuin pyrittäessä kehittämään räjähtäviä ominaisuuksia, Aaron Kangas sanoo.

Lisämetrejä räjähtävyyttä parantamalla

Viime kesä ei jättänyt urheilijalle ja hänen valmennustiimilleen Jarmo Kankaalle ja tekniikkavalmentaja Jarmo Pöyrylle paljon toivomisen varaa. Harjoituskauteen ei siten ollut tarvetta tehdä isoja muutoksia.

– Harjoituskausi on mennyt samantyyppisesti kuin viime vuosi, mutta jokaisella kaudella oppii aina uutta siitä, mihin panostaa ja mitä voi jättää pikkuhiljaa pois. Kun huomaa, mitkä asiat omassa harjoitusohjelmassa kehittävät, niitä viedään eteenpäin, Kangas sanoo.

Kuluvalla harjoituskaudella Kangas panosti edellisvuoden tapaan räjähtävyyden parantamiseen.

– Koen, että minulla on voima-arvot sillä tasolla, että niihin ei tarvitse panostaa niin paljon. Eli niiden edelleen kehittämisestä ei saisi yhtä paljon hyötyä, kuin pyrittäessä kehittämään räjähtäviä ominaisuuksia, Kangas sanoo.

Terävyyttä on löytynyt samalla, kun perusvoimat on pidetty kovalla tasolla. Ykkösmaksimia Kangas ei tee, mutta rinnallevedoissa ilman rinnalle kääntöä 109-kiloinen heittäjä nostaa 2-3 toistoa 185 kilolla ja etukyykystä nousee kolmesti 220 kiloa.

– Kuulanheiton testeissä pään yli taakse -heitto on parantunut puolella metrillä ja hypytkin ovat menneet eteenpäin, vaikka niissä kehitys ei ole ollut yhtä rajua kuin kuulanheitossa, Kangas kuvaa räjähtävyyden kehitystä.

”Tekniikka on aika varmantuntuinen”

Jos voima- ja ominaisuusmittarit ovat lupaavassa asennossa, heittokin tuntuu hyvältä.

– Talvella pääpaino oli ylipainoisissa moukareissa. Heitin paljon 8 ja 9 kilon moukareita. Tällä hetkellä pääväline on 8 kilon moukari. Mutta mitä pidemmälle tästä mennään, painopiste on enemmän normipainoisessa ja kevyessä moukarissa, Kangas sanoo.

– Oma tuntuma heittoon on hyvä. Tekniikka on aika varmantuntuinen. Moukari on kuitenkin herkkä laji. Vaikka pressuun heittäessä tuntuisi hyvältä, siinä ei välttämättä huomaa kaikkia asioita samalla tavalla, kuin pihalla heittäessä.

Kangas muutti viime vuonna parempien harjoitusolojen perässä Pirkkalaan. Olympiakesän kilpailukausi alkaa kuitenkin kotikentällä Kankaanpäässä toukokuun puolivälissä. Sen jälkeenkin Kangas kilpailee paljolti kotimaassa.

– Kesäkuussa on Paavo Nurmi Games ja muita hyviä kilpailuja kotimaassa.