JKU juhli 400 metrin viesteissä – Turun Urheiluliitto vei 4 x 1500 metrin sekaviestin kiritaistelussa

Lappeenrannan SM-viestit huipentuivat päätöslajin miesten 4 x 400 metrin lopputaisteluun.

Sibbo Vargarna näytti jo karkaavan mestaruuteen, kun eroa oli parhaimmillaan lähes 50 metriä ja ankkuriosuudellekin lähdettäessä se oli selvässä johdossa, mutta niin vain Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Elias Mäkikokko kuroi viime metreillä eron umpeen ja toi kapun ykkösenä maaliin ajassa 3.13,97, kaksi sekunnin sadasosaa ennen Sipoon Oliver Enqvistiä.

– Kyllä uskoin voittooni koko ajan. Tiesin, että takasuora on vaikea tuulen takia, enkä ole kovinkaan hyvä vastatuulijuoksijana. Loppusuoralla ajattelin, että on pakko rutistaa, kyllä se sieltä tulee, Mäkikokko kertaili ankkuriosuuttaan.

Mäkikokolle kellotettiin osuusajaksi 46,5.

– Olimme laskeskelleet, että pääsen ankkuriosuudelle kakkosena, mutta hieman vähemmän olisi voinut olla kirittävää.

Jyväskyläläiset joutuivat lähtemään kisaan ilman parasta miestään Konsta Alatupaa, joka loukkasi eilen pikaviestissä jalkaansa sen verran, että tämän päivä startti jäi väliin. Alatuvan mukaan kyse ei ole kuitenkaan pahasta vammasta.

Mäkikokko on noussut nopeasti Suomen varttimailereiden eturintamaan. Kalevan kisoissa tuli jo hopeaa Alatuvan jälkeen. Jo viime talvena hän väläytteli hallikisoissa, mutta keväällä tuli mustia pilviä taivaalle.

– Olen kiitollinen tästä kaudesta. Keväällä tuli jalkaterään luuston rasitusvammaa, ja luulin sen pilaavan koko kesäni. Mutta pääsin juoksemaan ja sain tehtyä hyvän kauden. Nyt on edessä pieni kuntoutusjakso ja sen jälkeen tuoreena kevääseen, Alatupa kertoi.

Pronssia otti Helsingin Kisa-Veikot tuloksella 3.17,14.

JKU:n kolmea ensimmäistä osuutta veivät Viljami Kaasalainen, Aku Kulju ja Ilari Manninen. Sipoo pääsi alkumatkan karkumatkalle, kun heillä oli aloittajana Eljas Aalto, joka kellotti telinelähdöllä osuusajan 48,3.

Salminen ankkuroi Jyväskylän naisten mestariksi

JKU juhli myös naisten ratakierroksen viestissä, kuten viime vuonnakin. Nyt voittoaika oli 3.41,86.

Joukkueessa juoksivat Iina Alatupa (osuusaika 58,3), Aino Pulkkinen (53,7), Heini Ikonen (56,6) ja Heidi Salminen (53,5).

Joensuun Kataja otti hopeaa ajalla 3.44,23. Pronssi meni Helsingin Kisa-Veikoille tuloksella 3.49,32.

JKU alkoi ratkoa peliä edukseen kakkososuudella ohittaen Aino Pulkkisen vahvan vedon ansiosta kisaa johtaneen Joensuun Katajan.

– Joensuu aloitti osuuden kovaa, kun heillä oli pikajuoksija Jonna Aalto matkassa. Maltoin kuitenkin odottaa ja yrittää tehdä loppusuoralla ratkaisua. 400 metriä tuntuu aina pahalta, ja kylmyys kangisti nyt menoa, Pulkkinen kommentoi juoksuaan.

Ankkuri Heidi Salminen sai varmistella ankkuriosuudella JKU:n voittoa, vaikka Joensuun Reetta Ryynänen pääsi vielä starttaamaan peesiin.

– En nähnyt missä muut joukkueet tulevat. Loppusuoralla olisi ollut kenties vielä voimia kiristää, Salminen kertoi.

Turun Urheiluliitto ja Lahden Ahkera kiritaistossa 4 x 1500 m sekaviestissä

Miesten ja naisten 4 x 1500 metrin sekaviestistä kehkeytyi jännittävä taisto SM-viesteissä Lappeenrannassa. Turun Urheiluliitto ja Lahden Ahkera matkasivat koko matkan yhä tahtia ja muista selvästi erossa. Vain johtopaikka vaihtui, mutta ratkaisevaa eroa Turun ja Lahden välille ei matkalla tullut.

Ankkuriosuudelle Turun Aino Suni pääsi starttaamaan noin 10 metrin erolla Lahden Ilona Monoseen, mutta Monosen oli helppo vetää ero kiinni jo heti alussa. Kulta meni kuitenkin Turun Urheiluliitolle Sunin terävämmän kirin ansiosta ajalla 16.58,51. Lahden Ahkera jäi vain reilut puoli sekuntia ja sai hopea-ajakseen 16.59,05. Pronssia otti Jyväskylän Kenttäurheilijat jo lähes suoranmitan takana ajalla 17.14,97.

– Oli ilmiselvää, etten pysty vauhdilla Ilonaa voittamaan, joten oli pakko keskittyä loppukiriin. Stressaava tilanne oli. Piti miettiä, millä vauhdilla vedän, että jää voimia vielä loppuun. Olimme myös pohtineet eri vaihtoehtoja juoksun kulkuun, ja tiesimme loppukirin vahvimmaksi valtiksemme, Aino Suni kertoi juoksustaan.

Turkulaisten viestiä veivät Sisu Saarinen, Karoliina Olli, Eero Koskivaara ja Aino Suni.

Aloittaja Sisu Saarinen, joka juoksi eilen viestivoittoon 17-vuotisissa, tuli joukkueeseen mukaan, kun vahvin valtti Mustafe Muuse joutui jättämään viestit väliin. Vaihtoon hän kiri ensimmäisenä.

– Vähän oli jo raskas jalka eilisen juoksun jälkeen, Saarinen kertoi.

Kakkososuudella Katariina Olli joutui halkomaan tuulta kärjessä. Ahkeran Emilia Jousimaa kiitti vedosta ja sai tehtyä pienen eron vaihdossa.

– Oli pakko pitää jonkinlaista vauhtia, ettei takaa tulevat pääse liian lähelle, Olli kertoi.

Eero Koskivaara pääsi kolmannelle osuudelle Ahkeran Joni Virkkalan peesiin.

– Sain otollisen lähtöpaikan ja syötettyä Jonin tuulelle, estejuoksun Suomen mestari Koskivaara, silloin vielä sukunimellä Heinonen, kertoi, ja poimi hedelmän viimeisellä kierroksella.

Lakka hyvästeli aituriuransa

Miesten ja naisten 4 x 100 metrin aitojen sekaviestissä oli haikeuden tunnetta, kun Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Elmo Lakka teki seuralleen viimeisen palveluksen. Kunniakas ura on nyt ohi.

Lakka ankkuroi JKU:lle mestaruuden SE-tuloksella 53,91, mutta Tampereen Pyrintö pisti tiukasti kampoihin ollen välillä jo johdossakin. Lopulta saaliina oli hopeaa ajalla 54,03.

Viestien isäntäseura Lappeenrannan Urheilu-Miehet palkittiin pronssimitalilla ajalla 55,35.

JKU:n joukkueen aiturit olivat Amanda Kulju, Santeri Kuusiniemi, Eevi Ylitalo ja Elmo Lakka.

Miesten nimet joukkueeseen olivat JKU:ssa helppo laittaa, kun peliin oli heittää Suomen kärkikaksari Lakka-Kuusineimi, mutta naisjuoksijoita joukkue joutui pohtimaan

– Valmennuspäällikkö Otto Kilpi päätöksen teki. Naisten kesken pidettiin karsintaa, kuka pääsee joukkueeseen, aloittajana juossut Amanda Kulju kertoi.

– Kovatasoinen joukkue saatiin kasaan, ja oli hieno päästä mukaan. Joukkueen suosikkiasema jännitti, mutta juuri sopivasti. Kolisteluja tuli omassa juoksussa, mutta maaliin selvisin, Eevi Ylitalo puolestaan kertoi.

Santeri Kuusiniemen mukaan sekaviesti sytyttää eri tavalla kuin tavallinen viesti. – Tulee pieni aivopähkinä, kuinka pystyy suoriutumaan.

– Aidat on nyt juostu, Lakka totesi uransa päätepistettä ja kiitti hienoa joukkuettaan ja seurayhteisöään.

Kommentissa oli kuitenkin pientä salaperäisyyttä, sillä Lakka oli mukana vielä kisapäivän päätteeksi 400 metrin viestissä JKU:n kakkosjoukkueessa ja ”hapotteli” osuutensa aikaan 49,5.

Lakan uusi ura yleisurheilun parissa alkaa Helsingin Kisa-Veikkojen seurajohtajana.

Lappeenranta:

SM-viestit 2. kilpailupäivä:

Loppukilpailut:

Miehet, 4 x 400 m: 1) Jyväskylän Kenttäurheilijat 1 3.13,97, 2) IF Sibbo-Vargarna 1 3.13,99, 3) Helsingin Kisa-Veikot 1 3.17,14, 4) Oulun Pyrintö 1 3.20,28, 5) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1 3.21,02, 6) Tampereen Pyrintö 1 3.21,29, 7) IF Drott 1 3.21,43, 8) Joensuun Kataja 1 3.21,93, 9) Tapanilan Erä 1 3.22,10, 10) HIFK Friidrott 1 3.22,86, 

11) Turun Urheiluliitto 1 3.24,24, 12) Jyväskylän Kenttäurheilijat 2 3.27,44, 13) Espoon Tapiot 1 3.27,53, 14) Kenttäurheilijat-58 1 3.27,95, 15) Lempäälän Kisa Yleisurheilu 1 3.28,13, 16) Borgä Akilles 1 3.28,31, 17) Esbo IF 1 3.28,66, 18) Savonlinnan Riento 1 3.29,02, 19) HIFK Friidrott 2 3.34,83, 20) Viipurin Urheilijat 1 3.37,17, Liedon Parma 1 DQ, Tampereen Pyrintö 2 DQ. 

A-erä: 1) Jyväskylän Kenttäurheilijat 1 3.13,97, (Viljami Kaasalainen, Aku Kulju, Ilari Manninen, Elias Mäkikokko), 2) IF Sibbo-Vargarna 1 3.13,99, (Eljas Aalto, Mikael Granqvist, Matias Komi, Oliver Enqvist), 3) Helsingin Kisa-Veikot 1 3.17,14, (Mikko Rahkola, Elias Jrad, Oliver Asikainen, Simeon Vorselman), 4) Oulun Pyrintö 1 3.20,28, (Topi Timonen, Joni Heikkinen, Niko Kangasoja, Armas Uusitalo), 5) Tampereen Pyrintö 1 3.21,29, (Jaakko Linnus, Konsta Uuttera, Taavi Manner, Joel Turkka), 6) Turun Urheiluliitto 1 3.24,24, (Christian Vänttinen, Teemu Holttinen, Konsta Gröndahl, Sisu Moilanen), 7) Kenttäurheilijat-58 1 3.27,95, (Junnu Korvenpää, Joona Heiskanen, Santtu Heiskanen, Ville Lampinen), Liedon Parma 1 DQ, (Markus Hurri, Tuomas Lehtonen, Kalle Kompuinen, Aleksi Viitamäki).

B-erä: 1) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1 3.21,02, (Aatu Pohjonen, Juho Venäläinen, Martti Majuri, Rasmus Vehmaa), 2) IF Drott 1 3.21,43, (Alfons Söderman, Alexander Björkgren, Adrian Björkgren, Albin Söderman), 3) Joensuun Kataja 1 3.21,93, (Topias Mustonen, Deshawn Holopainen, Onni Huovinen, Sakari Vallius), 4) Tapanilan Erä 1 3.22,10, (Tomas Jatsko, Samu Laakso, Tomi Laakso, Sami Bärlund), 5) HIFK Friidrott 1 3.22,86, (Anton Tallbacka, Daniel Lundmark, Simo Laine, Lassi Lehtimäki), 6) Espoon Tapiot 1 3.27,53, (Luka Veselinovic, Matias Tapanainen, Ilari Keränen, Zaid Lafine), 7) Viipurin Urheilijat 1 3.37,17, (Leo Schach, Nooa Chaisuedi, Mortti Metsäkoivu, Christian Idoko), Tampereen Pyrintö 2 DQ, (Aleksi Savolainen, Kalle Raitala, Rasmus Kauttu, Konsta Kankainen),

C-erä: 1) Jyväskylän Kenttäurheilijat 2 3.27,44, (Santeri Kuusiniemi, Elmo Lakka, Arttu Peltola, Juuso Peltola), 2) Lempäälän Kisa Yleisurheilu 1 3.28,13, (Joona Lehtinen, Noel Nikulainen, Rasmus Luoma, Otso Luodeslampi), 3) Borgå Akilles 1 3.28,31, (Elliot Schmidt, Jonathan Brace, Rasmus Martin, Thomas Isaksson), 4) Esbo IF 1 3.28,66, (Paul Matthelie, Aaron Vuola, Kaspian Lindholm, Rasmus Vuonoranta), 5) Savonlinnan Riento 1 3.29,02, (Erno Mehtonen, Lauri Mononen, Veikko Loikkanen, Aleksi Sairanen), 6) HIFK Friidrott 2 3.34,83, (Kalle Huhtala, Joonas Jäppinen, Ike Melnits, Maxim Både).

Naiset, 4 x 400 m: 1) Jyväskylän Kenttäurheilijat 1 3.41,86, (Iina Alatupa, Aino Pulkkinen, Heini Ikonen, Heidi Salminen), 2) Joensuun Kataja 1 3.44,23, (Aino Venäläinen, Jonna Aalto, Sini Karjalainen, Reetta Ryynänen), 3) Helsingin Kisa-Veikot 1 3.49,32, (Laura Kolehmainen, Eeva Samberg, Taimi Vallinoja, Elle Ceder), 4) Oulun Pyrintö 1 3.53,88, (Eveliina Lehtola, Milla Kangas, Elisa Linnakangas, Sandra-Sofia Nieminen), 5) Esbo IF 1 3.57,62, (Jessica Rautelin, Kira Kytölä, Alexandra Nylund, Ella Räsänen), 6) Turun Urheiluliitto 1 4.00,60, (Aino Suni, Karoliina Olli, Ilona Pulkkinen, Linnea Kero), 7) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1 4.01,69, (Milja Mahlavuori, Essi Vehmaa, Minttu Mattinen, Piia Kalliomäki), 8) Kaipolan Vire 1 4.08,79, (Kerttu Rantakangas, Tessa Moisio, Nelli Flyktman, Iida Tamminen), 9) IF Raseborg 1 4.11,19, (Mathilda Silfver, Cassandra Nynäs, Laura Fl¸ck, Lotta Lahtinen).

N/M 4 x 1500 m: 1) Turun Urheiluliitto 1 16.58,51, (Sisu Saarinen, Karoliina Olli, Eero Koskivaara, Aino Suni), 2) Lahden Ahkera 2 16.59,05, (Veeti Savolainen, Emilia Jousimaa, Joni Virkkala, Ilona Mononen), 3) Jyväskylän Kenttäurheilijat 1 17.14,97, (Onni Ikonen, Siiri Rainio, Eemil Helander, Heini Ikonen), 4) Lahden Ahkera 1 17.43,57, (Eden Kotilainen, Helmi Vuorimaa, Matias Mononen, Nelli Nordlund-Anttolainen), 5) Helsingin Kisa-Veikot 1 17.45,61, (Benjamin Lee, Venla Virrantuomi, Panu Jantunen, Moona Latvala), 6) Jyväskylän Kenttäurheilijat 2 18.03,36, (Luukas Kontro, Pihla Pekkola, Jussi Huuskonen, Heidi Haapamäki), 7) Turun Urheiluliitto 2 18.06,76, (Sisu Moilanen, Ilona Pulkkinen, Hannes Korhonen, Amanda Virtanen), 8) HIFK Friidrott 1 18.11,24, (Ike Melnits, Iida Kostamo, Daniel Lundmark, Hannah Anderson), 9) Espoon Tapiot 1 18.35,11, (Johannes Strömsholm, Katariina Kärkkäinen, Muhammad Ali, Kia Sairanen), 10) Mikkelin Kilpa-Veikot 1 18.46,06, (Eetu Valtola, Aino Tarkiainen, Ville Viitakoski, Venla Kapiainen).

N/M 4 x 100 m aj: 1) Jyväskylän Kenttäurheilijat 1 53,91, 2) Tampereen Pyrintö 1 54,03, 3) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1 55,35, 4) Jyväskylän Kenttäurheilijat 2 56,11, 5) Esbo IF 1 1.02,32, Oulun Pyrintö 1 DNF, Helsingin Kisa-Veikot 1 DQ, HIFK Friidrott 1 DQ, Turun Urheiluliitto 1 DQ.

A-erä: 1) Jyväskylän Kenttäurheilijat 1 53,91, (Amanda Kulju, Santeri Kuusiniemi, Eevi Ylitalo, Elmo Lakka), 2) Tampereen Pyrintö 1 54,03, (Iida Kujanpää, Aleksi Savolainen, Aada Aarnio, Konsta Kankainen), Oulun Pyrintö 1 DNF, (Eveliina Lehtola, Armas Uusitalo, Saimi Lithovius, Joni Heikkinen).´

B-erä: 1) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1 55,35, (Essi Vehmaa, Rasmus Vehmaa, Milja Mahlavuori, Topi Kopsa), 2) Jyväskylän Kenttäurheilijat 2 56,11, (Johanna Nieminen, Juuso Peltola, Emmi Pennanen, Ilari Manninen), Helsingin Kisa-Veikot 1 DQ, (Naima Sainio, Lauri Kylmäpuro, Nella Eiroma, Simeon Vorselman).

C-erä: 1) Esbo IF 1 1.02,32, (Salla Parviainen, Kaspian Lindholm, Wilma Jungar, Elmer Keinänen), HIFK Friidrott 1 DQ, (Iina Holopainen, Jesse Kettunen, Elmiina Siikala, Anton Tallbacka), Turun Urheiluliitto 1 DQ, (Emmi Valtonen, Aarne Autio, Aava Koskinen, Pyry Keränen),

Nuorten sarjat

M19 4 x 400 m: 1) Imatran Urheilijat 1 3.23,43, (Miska Anttonen, Jesper Vallin, Mikael Ahtiainen, Polat Erdal), 2) Kenttäurheilijat-58 1 3.24,38, (Justus Korvenpää, Thomas Kleemola, Lukas Wirsching, Pyry Heiskanen), 3) Espoon Tapiot 1 3.30,74, (Veikko Valovirta, Aarne Hannikainen, Aapeli Oila, Niilo Hämäläinen), 4) Teuvan Rivakka 1 3.30,79, (Oskari Otsomaa, Riku Nevala, Arttu Luoma, Santtu Mylläri), 5) Turun Urheiluliitto 1 3.30,92, (Eero Hakola, Riku Naula, Oskar Andersson, Carlos Mattsson), 6) Helsingin Kisa-Veikot 1 3.31,26, (Roope Jokinen, Aarni Anttila, Veikko Ylönen, Jerry Vilenius), 7) Espoon Tapiot 2 3.40,47, (Kyösti Karpale, Lauri Turkama, Leevi Rasimus, Jesper Leppänen), 8) Valkealan Kajo 1 3.43,43, (Niklas Hämeenniemi, Jesse Myllymäki, Joona Niinikangas, Eemi Hämeenniemi).

M17 4 x 300 m: 1) Turun Urheiluliitto 1 2.27,53, (Casper Ketonen, Max Kostamo, Elliot Palmroos, Eeli Heiska), 2) Helsingin Kisa-Veikot 1 2.29,27, (Aaron Adun, Henri Hulkko, Roni Lipiäinen, Simeon Sivonen), 3) Tampereen Pyrintö 1 2.29,32, (Eelis Hartikainen, Santeri Koskinen, Ryan Röör, Elmo Härkönen), 4) Vasa IS 1 2.29,37, (William Jakobsson, William Latvala, Lucas Huhtakangas, Jacob Tuuf), 5) Jyväskylän Kenttäurheilijat 1 2.29,55, (Jimi Jämsen, Oskari Heinonen, Jussi Nerg, Olli Kortteinen), 6) Esbo IF 1 2.30,71, (Sebastian Anttila, Max Österman, Robin Köykkäri, Romary Pavlikov), 7) Imatran Urheilijat 1 2.37,11, (Murat Erdal, Arda Erdal, Matias Kosonen, Tuomas Munne), 8) Jyväskylän Kenttäurheilijat 2 2.39,56, (Joonatan Kulmala, Eetu Keto-Tokoi, Kasperi Möttönen, Aleksi Kukkola).

M19 4 x 100 m aj: 1) Espoon Tapiot 1 55,18, 2) Joensuun Kataja 1 55,60, 3) Turun Urheiluliitto 1 56,09, 4) Oulun Pyrintö 1 56,51, 5) Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 1 1.00,75, 6) Lahden Ahkera 1 1.01,44, Tampereen Pyrintö 1 DQ. 

A-erä: 1) Espoon Tapiot 1 55,18, (Veikko Valovirta, Lauri Turkama, Aapeli Oila, Oliver Lindqvist), 2) Joensuun Kataja 1 55,60, (Toivo Takanen, Leevi Partanen, Lassi Matikainen, Renne Kankkunen), 3) Oulun Pyrintö 1 56,51, (Oskari Hiltunen, Väinö Kekkonen, Aleksi Pohjola, Teemu Koskela), 4) Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 1 1.00,75, (Nuutti Leppänen, Jesse Kaipiainen, Eemeli Makkonen, Haiku Lassila).

B-erä: 1) Turun Urheiluliitto 1 56,09, (Carlos Mattsson, Eero Kaunisto, Niko Kaunisto, Viljami Launonen), 2) Lahden Ahkera 1 1.01,44, (Jooa Korhonen, Jesse Korhonen, Verneri Marttila, Touko Tarvonen), Tampereen Pyrintö 1 DQ, (Paavo Lahti, Wille Tillander, Leevi Ortju, Aaro Hartikainen). 

M17 4 x 100 m aj: 1) Tampereen Pyrintö 1 54,73, 2) Helsingin Kisa-Veikot 1 56,67, 3) Jyväskylän Kenttäurheilijat 1 56,81, 4) Polvijärven Urheilijat 1 59,28, 5) Turun Urheiluliitto 1 1.00,32, 6) Tampereen Pyrintö 2 1.00,37, 7) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1 1.07,02, IF Raseborg 1 DNS. 

A-erä: 1) Tampereen Pyrintö 1 54,73, (Elias Eskola, Elmo Härkönen, Santeri Koskinen, Ryan Röör), 2) Helsingin Kisa-Veikot 1 56,67, (Elis Sundholm, Roni Lipiäinen, Simeon Sivonen, Aaron Adun), 3) Jyväskylän Kenttäurheilijat 1 56,81, (Kasperi Möttönen, Eetu Keto-Tokoi, Julius Auvinen, Jiri Hokkanen), 4) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1 1.07,02, (Sisu Perälä, Lenni Ruti, Jaajo Silfer, Tiitus Karvonen).

B-erä: 1) Polvijärven Urheilijat 1 59,28, (Tomi Koponen, Lenni Rieppo, Aleksis Kivelä, Vili Hyvärinen), 2) Turun Urheiluliitto 1 1.00,32, (Max Kostamo, Onni Vuotila, Juho Männistö, Elliot Palmroos), 3) Tampereen Pyrintö 2 1.00,37, (Samu Tulasalo, Eelis Hartikainen, Federico Annala, Kendrick Karikari), IF Raseborg 1 DNS, (Jakob Holmberg, Bror Bouktouf, Sebastian Nyberg, David Ekholm),

M15 4 x 80 m aj: 1) Espoon Tapiot 1 46,11, 2) Jyväskylän Kenttäurheilijat 1 46,41, 3) Nurmijärven Yleisurheilu 1 47,22, 4) Helsingin Kisa-Veikot 1 47,97, 5) Tampereen Pyrintö 1 47,98, 6) Riihimäen Kisko 1 49,44, 7) Tampereen Pyrintö 2 51,09, 8) Turun Urheiluliitto 1 52,95. 

A-erä: 1) Espoon Tapiot 1 46,11, (Taito Katajamäki, Otso Aalto, Vilho Partala, Lac Torkkeli), 2) Jyväskylän Kenttäurheilijat 1 46,41, (Eero Sinkkonen, Tuomas Tillgren, Aapo Simo, Jesse Laurinmaa), 3) Nurmijärven Yleisurheilu 1 47,22, (Olli Auranen, Jimi Nykänen, Aarni Heikkinen, Vili-Petteri Lammi), 4) Helsingin Kisa-Veikot 1 47,97, (Niklas Ylimutka, Luukas Törmälä, Lauri Nikkilä, Leo Töyrylä).

B-erä: 1) Tampereen Pyrintö 1 47,98, (Redgie Pöllänen, Milo Giraut, Aaro Koivistoinen, Elmeri Kinnari), 2) Riihimäen Kisko 1 49,44, (Jarkko Naumanen, Jyvä-Kasperi Koskela, Niilo Ilo, Tobias Wunsch), 3) Tampereen Pyrintö 2 51,09, (Arvi Palmu, Severi Sainio, Viljami Nummi, Aaro Seppänen), 4) Turun Urheiluliitto 1 52,95, (Eemil Aulas, Aarne Arjonen, Hugo Rainio, Joonatan Löf),

N19 4 x 400 m: 1) Espoon Tapiot 1 3.55,69, 2) Viipurin Urheilijat 1 3.57,29, 3) Lahden Ahkera 1 4.02,41, 4) Joensuun Kataja 1 4.05,43, 5) Imatran Urheilijat 1 4.06,36, 6) Helsingin Kisa-Veikot 1 4.11,28, 7) Hyvinkään Seudun Urheilijat 1 4.11,56, 8) Tampereen Pyrintö 1 4.12,13, 9) HIFK Friidrott 1 4.14,20, 10) Turun Urheiluliitto 1 4.14,33, 11) Porin Yleisurheilu 1 4.18,85, 12) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1 4.19,94, 13) Esbo IF 1 4.26,11, 14) Vihdin Viesti 1 4.41,44, Rauman Urheilijat 1 DQ. 

A-erä: 1) Espoon Tapiot 1 3.55,69, (Maria Antila, Klaara Mertsalo, Livia Kytömaa, Isabella Tuulari), 2) Lahden Ahkera 1 4.02,41, (Suvi Reunanen, Celina Salonen, Matleena SivÈn, Inka Peltola), 3) Imatran Urheilijat 1 4.06,36, (Kiira Karttunen, Venla Puhakka, Emma Könönen, Helmi Koivisto), 4) Helsingin Kisa-Veikot 1 4.11,28, (Tessa Herronen, Sade Hyvärinen, Venla Reunanen, Ina Murto), 5) Tampereen Pyrintö 1 4.12,13, (Teea Rajala, Vilma Luontila, Aava Asikainen, Aliisa Valta), 6) HIFK Friidrott 1 4.14,20, (Vilma Klemetti, Tuulia Kiuru, Vilja Valtakari, Henni Piirainen), 7) Turun Urheiluliitto 1 4.14,33, (Hertta Lehtonen, Essi Mäkilä, Mathilda Simola, Roosa Fagerström), 8) Porin Yleisurheilu 1 4.18,85, (Roosa Prihti, Vilma Koski, Kiia Kilkku, Ada Laurila).

B-erä: 1) Viipurin Urheilijat 1 3.57,29, (Inari Vartiainen, Ronja Kempas, Silvia Dvorak, Jade Oravainen), 2) Joensuun Kataja 1 4.05,43, (Elina Ruusuvuori, Vinka Pyylampi, Senniina Huovinen, Mimmi Marttinen), 3) Hyvinkään Seudun Urheilijat 1 4.11,56, (Eveliina Valkonen, Senni Koski, Nella Jääskeläinen, Veera Tiiliharju), 4) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1 4.19,94, (Aino Hannikainen, Salla Tarkiainen, Neela Hänninen, Jade Hänninen), 5) Esbo IF 1 4.26,11, (Sara Heininen, Olivia Rantapihla, Mathilda Granvik, Matilda Pennanen), 6) Vihdin Viesti 1 4.41,44, (Santra Höylä, Nea Hyrsylä, Sade Malvela, Kiia Hyrsylä), Rauman Urheilijat 1 DQ, (Ilona Nordman, Milja Salonen, Liinu Salmi, Alexia Myllymäki),

N17 4 x 300 m: 1) Turun Urheiluliitto 1 2.46,00, (Sara Lallukka, Minea Pihlström, Inka Laukkanen, Alisa Launonen), 2) Helsingin Kisa-Veikot 1 2.46,32, (Fianna Myllyniemi, Ghina Bouhlal, Alina Virtanen, Aleksandra Lovén), 3) Tampereen Pyrintö 1 2.47,46, (Reea Hiitelä, Netta Roivainen, Pinja Luontila, Silja Kemppainen), 4) Riihimäen Kisko 1 2.47,97, (Una Koskela, Isabella Lindberg, Kaisa Alastalo, Jenni Vuorinen), 5) Nokian Urheilijat 1 2.50,07, (Miisa Lyijynen, Emma Haka-Risku, Sylvi Tolonen, Iina Saranpää), 6) Vammalan seudun Voima 1 2.50,21, (Mette Häkkinen, Essi Kinnanen, Sara Karimäki, Milla Ritvonen), 7) Pohjan Koitto 1 2.50,30, (Peppi Heikkilä, Karin Hovila, Ilona Karhu, Ellen Vierimaa), 8) Hämeenlinnan Tarmo 1 2.50,45, (Alina Mäntyneva, Minttu Tunturi, Eevi Kölhi, Ninni Tikka).

N19 4 x 100 m aj: 1) Espoon Tapiot 1 59,23, 2) Viipurin Urheilijat 1 59,29, 3) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1 59,78, 4) Lahden Ahkera 1 1.00,80, 5) Jyväskylän Kenttäurheilijat 1 1.01,46, 6) Rauman Urheilijat 1 1.02,17, 7) Joensuun Kataja 1 1.02,32, 8) Saarijärven Pullistus 1 1.04,94, 9) Esbo IF 1 1.08,50. 

A-erä: 1) Espoon Tapiot 1 59,23, (Isabella Tuulari, Daniela Kahugu, Matilda Levoranta, Olivia Rautiainen), 2) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1 59,78, (Aino Hannikainen, Neela Hänninen, Jade Hänninen, Salla Tarkiainen), 3) Jyväskylän Kenttäurheilijat 1 1.01,46, (Alina Pentti, Jenny Grönholm, Sofia Sauvala, Jade Kinnunen), 4) Joensuun Kataja 1 1.02,32, (Sohvi-Lotta Varonen, Elina Ruusuvuori, Mimmi Marttinen, Ida-Liina Hyvönen).

B-erä: 1) Viipurin Urheilijat 1 59,29, (Matilda Tuovinen, Ronja Kempas, Jade Oravainen, Silvia Dvorak), 2) Lahden Ahkera 1 1.00,80, (Elina Kariola, Suvi Reunanen, Olivia Ollikka, Celina Salonen), 3) Rauman Urheilijat 1 1.02,17, (Ilona Nordman, Milja Salonen, Alexia Myllymäki, Liinu Salmi), 

C-erä: 1) Saarijärven Pullistus 1 1.04,94, (Aino-Maria Valkola, Senni Haapakoski, Iina Suomäki, Hilma Kinnunen), 2) Esbo IF 1 1.08,50, (Matilda Pennanen, Vilma Metsälä, Sara Heininen, Mathilda Granvik),

N17 4 x 100 m aj: 1) Turun Urheiluliitto 1 57,25, 2) Helsingin Kisa-Veikot 1 59,20, 3) Riihimäen Kisko 1 59,65, 4) Tampereen Pyrintö 1 1.00,83, 5) Jyväskylän Kenttäurheilijat 1 1.01,91, 6) Pohjan Koitto 1 1.08,21, 7) Lempäälän Kisa Yleisurheilu 1 1.10,43. 

A-erä: 1) Turun Urheiluliitto 1 57,25, (Hertta Hannula, Minea Auremaa, Emma Suovanen, Alisa Launonen), 2) Helsingin Kisa-Veikot 1 59,20, (Alina Virtanen, Fianna Myllyniemi, Emmi Riutankoski, Aleksandra LovÈn), 3) Tampereen Pyrintö 1 1.00,83, (Silja Kemppainen, Iina Nuuttinen, Amelie Lehtinen, Reea Hiitelä), 4) Jyväskylän Kenttäurheilijat 1 1.01,91, (Venla Salminen, Jasmin Kinnunen, Kaisa Tonteri, Lumia Ahola).

B-erä: 1) Riihimäen Kisko 1 59,65, (Maiju Miikkulainen, Kaisa Alastalo, Isabella Lindberg, Jenni Vuorinen), 2) Pohjan Koitto 1 1.08,21, (Janna Juujärvi, Saana Daavittila, Lilli Haataja, Ilona Karhu), 3) Lempäälän Kisa Yleisurheilu 1 1.10,43, (Sara Majamäki, Anni Nuora, Elisa Eilola, Nanna Niittyaro).

N15 4 x 80 m aj: 1) Lahden Ahkera 1 48,35, 2) Joensuun Kataja 1 48,63, 3) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1 49,02, 4) Tampereen Pyrintö 2 49,40, 5) Kuivasjärven Aura 1 49,59, 6) Porin Yleisurheilu 1 50,15, 7) Espoon Tapiot 1 54,82, 8) Tampereen Pyrintö 1 56,20. 

A-erä: 1) Lahden Ahkera 1 48,35, (Hertta-Liina Tuominen, Lumi Terviö, Elsa Kemppainen, Jasmiina Kärkkäinen), 2) Joensuun Kataja 1 48,63, (Sara Keränen, Linda Teerikorpi, Mette Fincke, Liisa Keskisalo), 3) Espoon Tapiot 1 54,82, (Evelyn Ohia, Ella Kahugu, Saaga Lampi, Jenni Mikkonen), 4) Tampereen Pyrintö 1 56,20, (Nella Jokinen, Sofie Vallinoja, Peppi Raunio, Noora Hämäläinen).

B-erä: 1) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1 49,02, (Pihla Vainikka, Juliette Kaplas, Edla Valkeapää, Olivia Karhunen), 2) Tampereen Pyrintö 2 49,40, (Zoey Oey, Helmi Ylisalmi, Amalia Hämäläinen, Matilda Puolimatka), 3) Kuivasjärven Aura 1 49,59, (Aamu Aarnio, Kaisla Tuomas, Unna Kujari, Emma Kelhälä), 4) Porin Yleisurheilu 1 50,15, (Sarah Iruwafemi, Ella Peltomaa, Lotta Peltomäki, Jasmin Kuusiniemi).

Share post