Hämeenlinnan Tarmon Emmi Hietanen voitti 22-vuotiaiden naisten seitsenottelun mestaruuden moniotteluiden nuorten SM-kilpailuissa Laitilassa. Hietanen paransi ennätystään 48 pisteellä lukemiin 5562. Edellisen ennätyksen hän otteli kolme viikkoa sitten Kalevan kisoissa sijoittuessaan naisten seitsenottelussa SM-hopealle.
Sauvon Urheilijoiden Saima Kossa antoi Hietaselle lujan vastuksen ja sai hopeaa pistemäärällä 5402. Kossan ennätys on 5498. Pronssia otteli Karkkilan Poikien Jutta Heino pistein 4532. Kalevan kisojen pronssimitalisti Kossa johti viiden lajin jälkeen 12 pisteen erolla, mutta Hietanen ratkaisi ottelun repäisemällä 161 pisteen kaulan keihäänheitossa.
Ensimmäisenä päivänä Hietanen teki 100 metrin aitajuoksussa ennätyksensä 13,83, sivusi korkeushypyssä ennätystään 167, työnsi kuulaa 12,23 ja juoksi 200 metriä 25,76.
‒ Aitajuoksu oli hyvä. Korkeus lähti sujumaan hyvin, vaikka verryttelyhypyt olivat vaikeita. Kuulassa työnsin ensimmäisellä kierroksella huonosti, mutta kasasin itseni ja sain viimeisellä hyvän tuloksen. 200 metrillä johdin vielä kymmenen metriä ennen maalia, mutta sitten hyydyin ja Saima tuli ohi. Kaaduin 200 metrin maaliviivan yli ja sain ruhjeita, mutta pystyin hyvin jatkamaan ottelua toisena päivänä, Hietanen kertoi.

Toisena päivänä Hietanen hyppäsi pituutta 555, heitti keihästä ennätyksensä 48,16 ja juoksi 800 metriä 2.28,67.
‒ Pituudessa ensimmäinen olisi ollut pisin, mutta oli vähän yliastuttu. Toisella kierroksella varmistin kelvollisen tuloksen. Keihäänheitosta odotinkin tuollaista 48 metrin tulosta. 800 metrillä juoksin Saiman perässä ja loppusuoralla kiri irtosi hyvin. Säästelin voimia jo ensi viikonlopun nuorten SM-kilpailuihin, Hietanen kertoi.
Kossa aitoi 100 metriä 14,07, hyppäsi korkeutta ennätystään sivuten 167, työnsi kuulaa ennätyksensä 12,55, juoksi 200 metrillä ennätyksensä 25,74, hyppäsi pituutta 563, heitti keihästä 39,84 ja juoksi 800 metriä 2.29,76.

‒ Aitajuoksu oli keskiarvoa parempi. Korkeus oli tosi hyvä ja pudotus 170:stä oli harmittavan niukka. Kuulaan olen tosi tyytyväinen. 200 metrillä oli kova kamppailu, kun juoksimme Emmin kanssa vierekkäisillä radoilla. Pääsin ohi ihan lopussa. Pituushyppy oli vaisu.
‒ Keihäs on ollut vahva laji, mutta tänään se oli suurin pettymys. Ennen 800 metriä tiesin, että ottelun voittaminen on jo mahdoton tehtävä, mutta lähdin vetämään omaa kovaa vauhtia. Olen tyytyväinen kokonaisuuteen. Olen parantanut ennätystäni kahdessa vuodessa melkein tuhat pistettä, Kossa iloitsi.
Hietanen vei lajivoiton 100 metrin aitajuoksussa, keihäänheitossa ja 800 metrillä. Kossa oli ykkönen korkeushypyssä, kuulantyönnössä, 200 metrillä ja pituushypyssä. Mestari Emmi Hietasta valmentavat Marko Hietanen ja Tuomas Kekki. Kossan valmentaja on entinen yli 7000 pisteen kymmenottelija Matti Vesterinen.
LAITILA & UUSIKAUPUNKI 15.-16.8.2026 Moniotteluiden nuorten SM-kilpailut
LAITILA 16.8.
Miehet,
M22 10-ottelu (100 m, pituus, kuula, korkeus, 400 m, 110 m aj, kiekko, seiväs, keihäs, 1500 m): 1) Olavi Halonen HyvinkSU 6470-9 (11,42/1,8, 668/1,8, 13,74, 179, 52,28, 15,37/2,5, 43,93, 480, 45,29, keskeytti), 2) Akseli Hyytiä LaitJy 4680 (12,04/1,8, 647/2,1, 9,01, 152, 56,27, 19,49/2,5, 23,03, 370, 43,82, 6.12,75), 3) Aapo Savola OP 4655 (11,83/1,8, 566/1,5, 10,30, 155, 55,77, 18,76/2,5, 27,25, 360, 36,17, 6.17,62), Eelis Kuusjärvi LempKi keskeytti (11,11/1,8, 727/0,9, 12,77).
Miesten kans. kilpailu 22-v. SM-kilp. yhteydessä: 1) Leo Rautiainen KU-58 7056 (11,35/1,5, 646/0,6, 13,70, 179, 51,80, 15,27/2,5, 45,57, 410, 53,54, 4.46,67), 2) Aleksi Hakanen LauttakLu 7030 (11,55/1,5, 682/1,7, 12,87, 194, 51,38, 15,64/2,5, 39,08, 410, 53,56, 4.44,68), Oskari Henttinen TuUL keskeytti (11,54/1,5, 662/-0,3, 10,67).
M19 10-ottelu (6 kg kuula, 99,1 cm aidat, 1,75 kg kiekko): 1) Carlos Mattsson TuUL 6406 (11,35/0,5, 618/2,1, 10,45, 182, 51,40, 15,82/-0,6, 40,00, 420, 39,48, 4.59,54), 2) Robin Liljeqvist IFNykarl 6320 (11,94/0,5, 596/0,7, 12,56, 167, 55,07, 16,76/-0,6, 38,82, 440, 62,23, 5.05,21), 3) Sakari Mäkelä VammSV 5844 (11,70/0,5, 634/1,5, 10,37, 173, 55,01, 17,73/-0,6, 29,78, 410, 47,99, 4.56,05), 4) Elias Hyytiä LaitJy 5715, 5) Aaro Hartikainen TP 5138, 6) Sisu Parkkonen ValkealKa 4657. – Manuel Ojala RaumU 3586-5 (11,38/0,5, 694/0,9, 12,87, 176, 51,26) & Oliver Andreasen RaumU & Tuomas Mäkelä IkaalU keskeyttivät.
M17 10-ottelu (5 kg kuula, 91,4 cm aidat, 1,5 kg kiekko, 700 g keihäs): 1) Elias Oittinen SaarijPu 6055 (11,75/1,6, 630/1,7, 11,42, 188, 53,04, 15,25/2,2, 32,29, 330, 42,32, 5.07,43), 2) Oskari Hiltunen OP 5820 (11,30/-0,4, 645/1,3, 11,24, 182, 55,64, 14,71/1,6, 29,39, 330, 31,13, 5.14,54), 3) Eino Korpela TammRy 5655 (11,51/-0,4, 675/2,0, 10,42, 149, 53,04, 15,68/1,6, 25,40, 320, 41,59, 4.59,37), 4) Tuomas Järvinen LapuanVi 5428, 5) Elmo Härkönen TP 5343, 6) Roope Tuomaala SaloistSa 5339, 7) Eelis Hartikainen TP 5251, 8) Santeri Koskinen TP 4897, 9) Elias Eskola TP 4812. – Tomas Vasylenko TU-38 4452-7 (11,10/-0,4, 635/3,2, 10,35, 158, 52,72, 15,46/2,2, 32,03) & Ryan Röör TP keskeyttivät.
Naiset,
N22 7-ottelu (100 m aj, korkeus, kuula, 200 m, pituus, keihäs, 800 m): 1) Emmi Hietanen HämTa 5562 (13,83/-0,4, 167, 12,23, 25,76/1,5, 555/1,0, 48,16, 2.28,87), 2) Saima Kossa SauvU 5402 (14,07/-0,4, 167, 12,55, 25,74/1,5, 563/1,2, 39,84, 2.29,76), 3) Jutta Heino KarkkPo 4532 (15,31/-0,4, 143, 9,22, 26,54/-0,2, 540/1,2, 37,30, 2.31,82), 4) Aada Määttälä ToholU 4197, 5) Vilma Honkonen JKU 4018, 6) Aada Haavisto TuUL 4005, 7) Moona Heikkinen JKU 3889.
N19 7-ottelu: 1) Ilona Nordman RaumU 4618 (15,19/-0,1, 164, 9,83, 26,25/-1,6, 560/-0,2, 31,16, 2.46,86), 2) Sara Cederholm IFNykarl 4432 (15,37/-0,1, 158, 9,90, 26,75/2,6, 504/-0,3, 34,81, 2.41,96), 3) Katariina Leppäaho AlajAn 4393 (15,51/-0,1, 158, 9,89, 27,84/-1,6, 492/-0,4, 36,14, 2.38,33), 4) Janika Långsjö LapuanVi 4279, 5) Mimmi Marttinen JoKa 4243, 6) Matilda Pennanen EsboIF 4210, 7) Aava Koskinen TuUL 4022, 8) Jenna Järvenmäki NokU 4015, 9) Milja Rautiainen JanJa 3682, 10) Siiri Mäkelä VammSV 3562. – Saima Helminen HIFK & Janina Hörhammer SibVa keskeyttivät.
N17 7-ottelu (100 m aj 76,2 cm aidoin, 3 kg kuula, 500 g keihäs): 1) Silvia Dvorak VU 4668 (14,58/-0,5, 164, 9,70, 26,11/-0,5, 570/1,4, 20,77, 2.35,39), 2) Hillamaria Kovaniemi OP 4629 (15,47/-0,5, 164, 10,55, 27,00/-0,5, 525/1,0, 33,01, 2.35,56), 3) Kaisa Alastalo RiihimKi 4548 (15,66/-0,5, 152, 11,22, 26,79/-0,5, 502/1,1, 33,13, 28,80), 4) Sonja Lahti KarhKa 4417, 5) Fiia Iltanen VammSV 4388, 6) Iina Poussu NoormNo 4338, 7) Silja Kemppainen TP 4316, 8) Saara Hukkanen LapinlVe 4260, 9) Senni Koski HyvinkSU 4257, 10) Amelie Lehtinen TP 4257, 11) Jasmin Kinnunen JKU 4084, 12) Meiju Alhola OrimJy 4046, 13) Lumia Ahola JKU 3925, 14) Ida Pelli PolvijU 3852, 15) Angelina Heinäheimo LapuanVi 3632, 16) Anna Koski LapuanVi 3363, 17) Peppi Lucas NurmijYU 3286, 18) Ellen Vahlberg OrimJy 2468, 19) Siiri Heiskanen TP 2277. – Hilma Kinnunen SaarijPu & Ella Sarén SaarijPu keskeyttivät.
—
UUSIKAUPUNKI 16.8.
Pojat,
M14 5-ottelu (80 m aj 83,8 cm aidoin, pituus, 600 g keihäs, seiväs, 1000 m): 1) Erik Korpela VantSa 3369 (11,44/-0,5, 629/0,3, 47,79, 330, 3.11,89), 2) Vilho Virjonen TuUL 2711 (12,29/-0,9, 535/0,2, 43,43, 300, 3.15,34), 3) Eino Turunen JoKa 2274 (13,69/-0,9, 492/1,3, 34,00, 300, 3.12,91), 4) Verneri Vähä-Piikkiö LiePa 2129, 5) Tobias Wunsch RiihimKi 1716, 6) Adai Porcel HeTa 1568, 7) Teemu Lilja HeTa 1521, Arvi Sulkava ÄhtärU & Tobias Löfgren HyvinkSU keskeyttivät.
Tytöt,
N15 5-ottelu (80 m aj 76,2 cm aidoin, korkeus, 400 g keihäs, pituus, 800 m): 1) Taika Huttunen KU-58 2640 (11,87/1,4, 165, 28,62, 519/0,1, 2.33,67), 2) Jenni Mikkonen EspTa 2539 (12,41/2,1, 150, 32,79, 496/0,4, 2.21,17), 3) Elsa Kemppainen LA 2494 (12,07/1,4, 135, 38,70, 479/-0,5, 2.23,56), 4) Eevi Kölhi HämTa 2361, 5) Ellen Rantanen VammSV 2326, 6) Beea Lehtovuori LUU 2300, 7) Hanna Herranen JKU 2287, 8) Emma Reinikainen VarkKV 2240, 9) Jenni Vuorinen RiihimKi 2214, 10) Siina Haapala KU-58 2200, 11) Peppi Raunio TP 2187, 12) Sophie Lopes OP 2068, 13) Sofia Koski SeinäjSU 2013, 14) Jade Hellberg KarhKa 1973, 15) Alina Mäntyneva HämTa 1912, 15) Amalia Hämäläinen TP 1912, 17) Mila Koskiniemi JKU 1844, 18) Emilia Hänninen NokU 1843, 19) Lotta Peltomäki PoYU 1820, 20) Kerttu Matikainen LaitJy 1802, 21) Kielo Salo KarkkPo 1792, 22) Siiri Välimäki NoormNo 1778, 23) Hertta Oksman TP 1726, 24) Lilja Hyvönen RiihimKi 1725, 24) Miina Nyyssönen TP 1725, 26) Ella Maukkonen EsboIF 1724, 27) Jessi Saloniemi TP 1710, 28) Jonna Kämäräinen EsboIF 1657, 29) Anna Ollikainen NurmijYU 1649, 30) Enna Ylipelkonen IlmajKi 1490, 31) Alisa Palosaari RaisKu 1425, 32) Ellen Marttinen EsboIF 1392, 33) Elin Nyholm BorgåAk 1252, 34) Venla Parkkonen ValkealKa 1249.
Joukkuekilpailuiden tulokset:
1. päivä 16.8.
Joukkuekilpailu N15
1 Kenttäurheilijat -58 4840
Taika Huttunen 2640
Siina Haapala 2200
2 Hämeenlinnan Tarmo 4273
Eevi Kölhi 2361
Alina Mäntyneva 1912
3 Jyväskylän Kenttäurheilijat 4131
Hanna Herranen 2287
Mila Koskiniemi 1844
4 Tampereen Pyrintö I 4099
Peppi Raunio 2187
Amalia Hämäläinen 1912
5 Riihimäen Kisko 3939
Jenni Vuorinen 2214
Lilja Hyvönen 1725
6 Tampereen Pyrintö II 3451
Hertta Oksman 1726
Miina Nyyssönen 1725
7 Esbo IF 3381
Ella Maukkonen 1724
Jonna Kämäräinen 1657
Joukkuekilpailu M14
1 Helsingin Tarmo 3089
Teemu Lilja 1521
Adal Porcel 1568
2. päivä 16.8.
Joukkuekilpailu N14
1 Espoon Tapiot I 4608
Evelyn Ohia 2585
Jenni Haapanen 2023
2 Jyväskylän Kenttäurheilijat I 4131
Pinja Vienola 2198
Rebekka Hokkanen 1933
3 Tampereen Pyrintö 4082
Noora Hämäläinen 2124
Helmi Ylisalmi 1958
4 Turun Urheiluliitto I 3973
Emmi Ahonen 2022
Tara Ruohola 1951
5 Raision Kuula 3946
Sofia Leppäniemi 1990
Minea Lehto 1956
6 Jyväskylän Kenttäurheilijat II 3734
Matilda Iivonen 1868
Elsa Hakkarainen 1866
7 Viipurin Urheilijat 3708
Inari Vartiainen 2305
Ella Almgren 1403
8 Turun Urheiluliitto II 3688
Sara Lallukka 1912
Lilja Öhman 1776
9 Nurmijärven Yleisurheilu 3661
Lotta Parviainen 2498
Lisann Aarna 1163
10 Rauman Urheilijat 3625
Minttu Hellsten 1885
Isla Seppänen 1740
11 Lappeenrannan Urheilumiehet 3470
Olivia Karhunen 2092
Maija Kangas 1378
12 Turun Urheiluliitto III 3022
Salli-Sofia Savolainen 1666
Iivi Kettunen 1356
13 Turun Urheiluliitto IV 2178
Elsi Ranta-Aho 1232
Venla Haavisto 946
Joukkuekilpailu M15
1 Riihimäen Kisko 5511
Jarkko Naumanen 2988
Jyvä-Kasperi Koskela 2523
2 Tampereen Pyrintö I 4711
Ossi Alanaatu 2264
Elmeri Kinnari 2447
3 Tampereen Pyrintö II 4193
Viljami Nummi 2239
Arvi Palmu 1954
4 Hämeenlinnan Tarmo 4189
Juho Seppälä 2337
Miio Haavisto 1852



