Pikaviestijoukkueet radalla lauantaina – Valmentaja Jousteen viimeinen arvokisaprojekti

EM-kisojen 4 x 100 metrin viestien alkuerät juostaan lauantaina päivällä. Finaalit ovat vuorossa sitten illan päätöslajeina.

Valmentaja Petteri Jouste kertoi Suomen miesten ja naisten viestien kokoonpanot lauantaina iltapäivällä.

Huomiset viestit ovat Jousteelle tunteelliset, sillä hän siirtyy tämän kauden päätteeksi eläkkeelle jo 1980-luvulla alkaneelta valmentajauraltaan.

– Naisten joukkueessa Saara Keskitalo aloittaa. Lotta Kemppinen tulee nyt uutena takasuoralle, aikaisemmin hän on ollut ankkurina. Tessa Moisio on kolmannella osuudella kaarteessa. Hän on juossut koko kesän juuri sitä kaarretta. Nooralotta Neziri tuli nyt ankkuriksi.

– Emma Tainio on suorien varanainen ja Aino Pulkkinen kaarreosuuksien varanainen, Jouste kertoi.

– Miesten joukkue on Valtteri Louko, Riku Illukka, Oskari Lehtonen ja Samuel Purola. Varamiehinä ovat Aku Kulju ja Eljas Aalto.

Jouste on tyytyväinen joukkueidensa kokoonpanoihin.

– Ensinnäkin joka osuudelle löytyvät hyvät spesialistit. Siinä mielessä on hyvä tilanne. Sitten on vielä hyvät varahenkilöt. Jos jotain sattuu, niin se ei rokota joukkueen iskukykyä lainkaan.

Petteri Jouste

Viestiprojektit on otettu tosissaan

Sprintterit ovat juosseet vuosien aikana jo runsaasti yhteisiä viestejä. Hyvää vaihtoharjoittelua tuli myös kevään Portugalin leirillä, joten kaikki ovat kokeneita viestijuoksijoita.

– Tämän kesän aikana miehet ovat juosseet viestin jo kuusi kertaa ja naiset viidesti. Kilpailutilanteissa ollaan päästy kokeilemaan ja myös eri kokoonpanoilla, Jouste kertoo.

– Hyvä esimerkki oli Tampereen kisa, jossa veryttelyn loppuvaiheessa yhtäkkiä Eino Vuori ilmoitti, ettei pystykään juoksemaan ja otettiin Eljas Aalto siihen mukaan takasuoralle ja Riku siirtyi aloittajaksi. Parilla vedolla merkit uusiksi, ja ihan hyvin juoksivat. Se kertoo siitä, että kykyä ja valmiutta yllättäviinkin tilanteisiin on.

Jousteen mukaan joukkueiden tasot ovat nousseet monessa maassa, vaikka viestit ovat aina vähän yllätyksellisiä.

– Varmaan miehissä finaaliin vaaditaan vähintään 38,5-38,6:n paikkeilla olevaa aikaa.

– Naisilla se on tilastojen mukaan joku 43,1-43,2. Eli Suomen ennätys pitää naisten juosta. Mutta kun on aamujuoksu, tarvitaanko ihan niin kovia aikoja. Mutta me olemme ainakin valmiita juoksemaan.

Illukka varuillaan 200 metrin finaaliin

Näissä kisoissa jo 100 ja 200 metriä juossut Riku Illukka valmistautuu lauantain viestiin perjantai-iltana stadionilla.

– Olen menossa tänään illalla kentälle, jos käy niin, että 200 metrin finaalissa tulee poisjääntejä. Katsotaan, jos aukeaa paikka.

Share post