Suomalaisia ei nähdä naisten keihäänheiton loppukilpailussa EM-kisoissa. Emilia Karell oli keskenään tasaisesti heittäneen suomalaiskolmikon parhaana karsinnan 21:s tuloksella 54,38. Rebecca Nelimarkka heitti 53,75 (24:s) ja Jatta-Mari Jääskeläinen 53,72 (25:s)
Karsintarajan 61 metriä ylitti ainoana Sveitsin Leonie Hügli, joka heitti maansa ennätyksen 62,33. Viimeisenä loppukilpailuun selvisi Italian Paola Padovan, joka heitti 56,90.
Karellin ensimmäinen kantoi 53,40 ja toinen 54,38. Kolmas oli hänen heitoistaan pisin, mutta kantoi ohi sektorin. Vaikka karsinnan lopputulos harmitti Karellia, hän oli tyytyväinen viimeiseen heittoonsa.
– Olen tyytyväinen, että sain viimeisellä ihan hyvän heiton, vaikkei sitä mitattukaan. Heitto jäi käteen, mutta siinä oli aika paljon tehoja, mikä näkyi myös pituudessa. Ärsyttää, mutta olen silti tyytyväinen tähän suoritukseen, Karell sanoi.
Nelimarkka paransi loppua kohden
Nelimarkan paras oli viimeisellä heitetty 53,75. Hänelle jäi karsinnasta hyvä maku.
– Loppua kohden parani. Vikalla sain ihan ookoo-heiton kasaan. En tiedä, mitä ekassa tapahtui, kun meni yliastutuksi. Lähtökohtiin nähden ihan tyytyväinen pitää olla, Nelimarkka sanoi.
Lähtökohdilla hän viittasi siihen, että selän kanssa on ollut ongelmia.
– En ole pystynyt heittämään normaalisti ennen näitä kisoja. Kahden vuoden päästä minimi on finaali. Potentiaalia on, mutta selkä pisti vähän pasmat sekaisin, Nelimarkka sanoi.

Jääskeläinen jännitti ensimmäistä heittoaan
Jatta-Mari Jääskeläinen heitti ykkösryhmässä ensimmäisellään parhaansa 53,72, toiselle yrityksellä 52,52 ja kolmas oli epäonnistunut. Kokonaiskilpailussa hänen sijoituksensa oli 25:s.
– Eka heitto jännitti aivan hirveästi. Sen jälkeen sovimme Tuomaksen (valmentaja Laaksonen) kanssa, että voin yrittää riskillä, kun ei ole mitään hävittävää. Ei ne hyviä heittoja olleet, vauhti ei tullut loppuun asti, Jääskeläinen kommentoi heittojaan.
Jääskeläinen, 32, on tehnyt jo pitkän uran. EM-kisoissa hän oli mukana jo kaksi vuotta sitten. Hänen ennätyksensä on 58, 66, ja Kalevan kisojen mitaleita on kertynyt kuusi kappaletta.
– Kun aloitin aikoinaan, en ajatellut pääseväni tälle tasolle, mutta nälkä on kasvanut aina syödessä.
Uransa jatkoa Jääskeläinen on katsonut viime aikoina aina vuosi kerrallaan, ja sellainen tilanne taitaa olla edessä tänäkin syksynä.
– Ensi vuonna ovat MM-kisat, ja sinne ei mennä 53–55 metrin tuloksilla, Jääskeläinen kiteytti tilanteensa.
Yleisurheilun EM-kilpailut:
Naiset, keihäänheiton karsinta (karsintaraja 61,00): 1) Leonie Hügli Sveitsi 62,33, 2) Julia Ulbricht Saksa 60,86, 3) Sara Kolak Kroatia 60,82, 4) Esra Türkmen Turkki 60,43, 5) Yulenmis Aguilar Espanja 59,85, 6) Elina Tzengko Kreikka 59,82, 7) Luisa Tremel Saksa 58,32, 8) Alizée Minard Ranska 58,26, 9) Malgorzata Maslak‑Glugla Puola 58,14, 10) Adriana Vilagoš Serbia 57,25, 11) Sigrid Borge Norja 57,22, 12) Paola Padovan Italia 56,90,…21) Emilia Karell Suomi 54,38,…24) Rebecca Nelimarkka Suomi 53,75, 25) Jatta‑Mari Jääskeläinen Suomi 53,72



