Alasaari taivutti Duplantisin vanavedessä seipään finaaliin

Suomalaishyppääjiä ei ole viime aikoina useinkaan nähty arvokisoissa miesten seiväshypyn finaalissa, mutta nyt Juho Alasaari sinne pääsi.

Alasaari ylitti kymmenen muun hyppääjän kanssa korkeuden 560, joka takasi finaalipaikan. Lisäksi kolme miestä kelpuutettiin mukaan tuloksella 545.

Alasaari ylitti 525 ja 545 ensimmäisellään. Iso korotus 560:een ei häntä hätkäyttänyt, sillä hän on harjoitellut tilannetta jo kesällä.

– Ne olivat nappikorotuksia minulle. Olen imitoinut tilannetta kisoissa. Ei se tarkoittanut, että hypyt olisivat helppoja olleet. Jos valmentajani Mikko Latvala olisi ollut stadionilla ja nähnyt hyppyni 525:sta, hän oli poistunut paikalta saman tien. Mutta siitä hypyt lähtivät kasaantumaan ja klaarasin 560 kolmannella yritykselläni, Alasaari kertoi.

Oman valmentajan puuttuminen kisoista ei Alasaarta haitannut. Sen sijaan Latvala oli koti-Suomesta puhelinyhteydessä joukkueen valmentajaan Tommi Holttiseen, joka jakoi ohjeita eteenpäin urheilijalle.

– Se toimi mukavasti. Holttinen on nyt mitalivalmentaja (Wilma Heltelä), ja häneltä odotetaan suuria saavutuksia myös minun kanssani, Alasaari kommentoi leikkisästi.

– Finaalissa edetään hyppy hypyltä. Parempaa tekemistä pitää olla kuin tänään, mutta jatketaan siitä mihin tänään jäin.

Seipään finaali hypätään sunnuntaina.

EM-kisat, Birmingham

Miehet, seiväshypyn karsinta: 1) Armand Duplantis Ruotsi 560, 1) Emmanouil Karalis Kreikka 569, 1) Bo Kanda Lita Baehre Saksa 560, 1) Ylio Philtjens Belgia 560, 5) Babtiste Thiery Ranska 560, 6) Sondre Guttormsen Norja 560, 7) Pedro Buaró Portugali 560, 8) Juho Alasaari Suomi 560, 8) Mathieu Collet Ranska 560, 10) Ben Broeders Belgia 560, 10) Matteo Oliveri Italia 560, 12) Owen Heard Iso-Britannia 545, 12) Gillian Ladwig 545, 12) Oleksandr Onufriyev Ukraina 545.

Share post