Topi Raitasen Stadion Cooper juostaan Olympiastadionilla – kaatuuko Helanderin ennätys 4 260 metriä?

Estejuoksun Euroopan mestari Topi Raitanen isännöi Stadion Cooper -tapahtumaa Helsingin Olympiastadionilla keskiviikkona 9. syyskuuta. Hyväntekeväisyystapahtumaan on myynnissä 200 paikkaa, joista yli puolet on varattu. Mukana on myös 50 kutsuvierasta. 

– Olympiastadionille on tulossa kuntoilun harrastajia, kilpajuoksijoita, ex-urheilijoita sekä kutsuvieraita elämän eri aloilta. Kaikilla kiihokkeena on testata, kuinka pitkä matka kertyy juosten 12 minuutissa ja tehdä se hyväntekeväisyystapahtumassa, Raitanen kertoo.

Stadion Cooperin tuotto ohjataan Yleisurheilurahaston kautta nuorten kestävyysjuoksijoiden tukemiseen.

Stadion Cooper järjestettiin ensimmäisen kerran toissa vuonna. Silloin kovimman tuloksen juoksi Eemil Helander, joka eteni 12 minuutissa peräti 4 260 metriä. Mustafe Muuse oli toinen tuloksella 4 220 metriä ja Topi Raitanen kolmas tuloksella 4 130 metriä. Myös Joonas Rinne rikkoi 4 000 metrin rajan juoksemalla 4 040 metriä.

– Mielenkiintoista nähdä, saadaanko tänä vuonna Helanderin tapahtumaennätys nurin. Se on luonnollisesti tavoite, sanoo Raitanen, joka palannut ratajuoksun pariin loukkaantumisen tuoman pitkän kuntoutuksen jälkeen.

Sami Jauhojärvi, Sara Lappalainen, Laura Rosilla-Laukka, Markus Halsti, VilleGalle 

Stadion Cooperissä on kuntoaan testaamassa Joonas Rinteen tapaisia nykyhuippua, mutta myös entisiä huippu-urheilijoita, kuten olympiavoittaja Sami Jauhojärvi, 16-kertainen Kalevan kisojen voittaja Sara Lappalainen, ex-maajoukkuepelaajat Markus Halsti ja Joona Toivio sekä ex-jääkiekkoilijat Ari Vallin ja Juha-Pekka Haataja, ex-hiihtäjät Anssi Pentsinen ja Perttu Hyvärinen sekä juoksija ja vaikuttaja Laura Rosilla-Laukka.

– Mukana on myös iso joukko viihteen, median, yritysmaailman ja kulttuurin tunnettuja nimiä, kuten rap-artistit VilleGalle, Röge ja Ege Zulu, juontaja Ile Uusivuori, urheilutoimittajat Riku Salminen ja Emma Hyyppä sekä näyttelijät Olli Riipinen ja Mitra Matouf, kertoo tapahtumaa Raitasen ja Janne Ukonmaanahon kanssa järjestävä urheilumanageri Ville Köngäs.

– Cooperin juoksevat myös stand up -koomikot Ali Jahangiri ja Erfan Jahangiri, laulaja-lauluntekijä Eva Louhivuori, Erikoisjoukot-kouluttaja Matias Petäistö sekä rahoituksen professori Vesa Puttonen.

Lisätiedot: 

Ville Köngäs

040 962 5463 

stadioncooper@gmail.com 

Faktaa: Stadion Cooper 2026

Mitä: Stadion Cooper

Milloin: Keskiviikko 9.9.2026 klo 14–19 (aikataulu täsmentyy)

Missä: Helsingin olympiastadion, Paavo Nurmen tie 1, Helsinki

Osallistumismaksu: 89 €
 
Ilmoittaudu: https://www.suomisport.fi/events/8b711e7c-8753-4562-a952-a5f0aabb6b40

 

Share post