Pikaviestinaiset voittoon Kreikassa – Määttänen Saksassa 2.00,14

Naisten 4 x 100 metrin viestijoukkue voitti Varissa Kreikassa juostun kilpailun ajalla 44,56, mutta EM-rankingissa se ei Suomen asemaa paranna. Suomi juoksi kokoonpanossa Priscilla Boateng, Emma Tainio, Tessa Moisio ja Aino Pulkkinen ja onnistui vaihdoissa mainiosti.

– Kun Saara Keskitalo oli siitä pois, niin vauhti ei vaan riitä, ja Emmalla ja Ainolla oli 200-metriset siinä alla, viestimaajoukkueen valmentaja Petteri Jouste sanoi.

Miesten 4 x 100 metrin viestissä Suomen kilpailu päättyi viimeiseen vaihtoon, kun Valtteri Loukolla oli tuntemuksia takareidessä ja hän ei pystynyt juoksemaan. Joukkueen muut jäsenet olivat Eino Vuori, Riku Illukka ja Oskari Lehtonen.

– Loukolla otti jalkaan sen verran, ettei hän pystynyt jatkamaan juoksua. Se olisi ollut ihan hyvä juoksu vaihtojen puolesta. Harmi, he johtivat Turkkia siinä aika reilusti, ja Turkki voitti ajalla 39,32, eli Suomen aika olisi varmaan ollut 39 sekunnin pintaan, Jouste arvioi.

Nora Lindahlin ja Tessa Moisio ennätyksiin

Varin kisailta oli tuulinen, ja suurin osa pikajuoksujen ja hyppyjen tuloksista merkittiin tuulituloksiksi.

Nora Lindahlin ja Tessa Moision 100 metrin juoksuissa oli tuulta kuitenkin sallitut lukemat +1,8 m/s, ja se siivitti naiset ennätyksiinsä. Lindahlille merkittiin huippuaika 11,18, kun hänen aikaisempi ennätyksensä oli 11,26. Moisio paranteli ennätystään neljällä sekunnin sadasosalla lukemiin 11,54. Erän voittaja ja koko lajin nopein oli Norsunluurannikon Maboundou Koné ajalla 11,14.

Riku Illukka kiiti erässään 10,25, mutta tuulta oli liikaa (+3,2 m/s). Erän voitti Belgian Simon Verherstraeten ajalla 9,97.

Eino Vuori oli omassa erässään viides ajalla 10,53 (+3,2). Hänen juoksunsa meni pilalle lähtötelineiden pettämisen takia, ja Vuori joutui ottamaa kädellä kiinni rataan ensimmäisellä askeleellaan. Lähettäjät eivät kuitenkaan ampuneet starttia takaisin.

Lindahl oli hyvässä vedossa myös 200 metrillä, jonka hän voitti ylivoimaisesti ajalla 22,61. Valitettavasti siinäkin juoksussa oli liikaa tuulta, +2,9 m/s. Aino Pulkkinen ja Emma Tainio olivat omassa erässään sijoilla 4:s ja 5:s. Reippaan tuulen (+3,5) myötä heidän tuloksensa olivat 23,49 ja 23,76.

Pulli: Ei vaan ollut lankkusilmä ihan kohdallaan

Pituushyppääjä Kristian Pulli ponnisti Varissa viidenneksi tuloksella 780, joka syntyi viimeisellä kierroksella. Kasperi Vehmaa oli kuudes ponnistettuaan 759.

Pulli harmitteli, että kisan pisimmissä hypyissä ponnistus ei osunut nappiin. Hänen toiseksi pisin mitattu hyppy kantoi tuulisessa säässä 779 (+ 4,4 m/s),

– Ei oikein ollut askelmerkki kohdallaan. Parhaissa hypyissä ponnistus meni yli tai lähti lankun takaa. En oikein saanut rytmistä kiinni, Pulli sanoi ja arvioi, että tuulinen sää vaikutti vain hieman, sillä kisan alun kova tuuli tyyntyi kisan aikana.

– Nyt ei vaan ollut lankkusilmä ihan kohdallaan, Pulli veisteli.

Lajin kreikkalainen supertähti Miltiadis Tentoglou tarjoili Varin kisayleisölle huikeita hyppyjä. Hän voitti myötätuulituloksella 854 (+4,3 m/s) ja ponkaisi napakkaan myötäiseen myös 842 (+2,3) ja 823 (+3,7) kantaneet hypyt.

Määttänen Saksassa 2.00,14 – Onnistunut kisa ja positiivinen suoritus

Eveliina Määttänen on palaamassa parhaimpaan kuntoonsa viime kesän vaikeuksien jälkeen. Määttänen juoksi Saksan Pfungstadtissa 800 metrillä kolmanneksi ajalla 2.00,14. Juoksun voitti hänen harjoituskaverinsa Saksan Majtie Kolberg ajalla 1.58,67.

– Onnistunut kisa ja positiivinen suoritus, Määttänen kommentoi juoksuaan.

Tulos jäi harmittavan lähelle kahden minuutin alitusta, mutta antoi uskoa tulevaisuuteen.

– Tämä päälle on hyvä rakentaa seuraavia kisoja. Kauden ensimmäiset kilpailuni olivat vielä takkuisia ja epävarmoja.

Määttänen asustelee lähiajan valmentajansa ja kumppaninsa Jan Petracin kotikaupungissa Ljubljanassa. Seuraava kisa odottaa Zagrebissa naapurimaassa Kroatiassa parin viikon päästä.

Kisan kakkoseksi juoksi Slovenian Živa Remic ajalla 1.59,64. Hän täyttää tänä kesänä vasta 17 vuotta, ja hänen aikansa on alle 18-vuotiainen kaikkien aikojen kovin maailmassa. Jo viime kesänä Remic juoksi ajan 2.00,73 ja oli alle 19-vuotisten EM-kisoissa Tampereella hopealla.

Espoon Tapioita edustavan Määttäsen ennätys on kaksi vuotta sitten juostu 1.59,59. Alle 2 minuutin keravalainen on päässyt urallaan kuusi kertaa.

Blomqvist Nizzan maililla

Nathalie Blomqvist juoksi etiopialaistrion tahdittamassa mailin juoksussa Nizzassa neljänneksi ajalla 4.37,49. Kisan nopein oli Elsabeth Amare tuloksella 4.23,78.

Vari, Kreikka

Dromia International Sprint and Relays Meeting

Erä A (+2,6): 1) Dimitrios Chrysafis Kreikka 10,24.

Erä B (+3,2): 1) Panagiotis Laganis Kreikka 10,24, 2) Ioannis Nyfantopoulos Kreikka 10,24, 3) Nikolaos Panagiotopoulos Kreikka 10,27, … 5) Eino Vuori Suomi 10,53, … Valtteri Louko DNS

Erä C (+3,2): 1) Vasilios Myrianthopoulos Kreikka 10,19.

Erä D (+3,2): 1) Simon Verherstraeten Belgia 9,97, 2) Dominik Kopeć Puola 10,05, 3) Hristo Iliev Bulgaria 10,05, … 6) Riku Illukka Suomi 10,25.

200 m (+2,6): 1) Eseosa Fostine Desalu Italia 20.19, 2) Simon Verherstraeten Belgia 20.31, 3) Bradley Nkoana Etelä-Afrikka 20.38, … 8) Eljas Aalto Suomi 20,96.

B-erä (+2,0):1) Vasilios Myrianthopoulos Kreikka 20,62.

Pituus: 1) Miltiadis Tentoglou Kreikka 854 (+ 4,3 m/s), 2) Piotr Tarkowski Puola 790, 3) Filip Pravdica Kroatia, … 5) Kristian Pulli Suomi 780 (+1,9), 5) Kasperi Vehmaa Suomi 759 (+1.6).

Naiset,

100 m, Erä C (+4,3): 1) Rafailia Spanoudaki Chatziriga Kreikka 11,23, … 5) Priscilla Boateng Suomi 11,69, 6) Taru Väisänen Suomi 11,75

Erä D (+1,8): 1) Maboundou Koné Norsunluurannikko 11,14, 2) Nora Lindahl Ruotsi 11,18, 3) Polyniki Emmanouilidou Kreikka 11,28, … 8) Tessa Moisio Suomi 11,54.

200 m Erä A (+3,5): 1) Rafailia Spanoudaki Chatziriga Kreikka 22,98, 2) Maren Bakke Amundsen Norja 23,30, 3) Eleni Iakovaki Kreikka 23,43, 4) Aino Pulkkinen Suomi 23,49, 5) Emma Tainio Suomi 23,76.

Erä B (+2,9): 1) Nora Lindahl Ruotsi 22.61, 2) Polyniki Emmanouilidou Kreikka 23.06, 3) Jessica-Bianca Wessolly Saksa 23.09.

Pfungstadt, Saksa

Merck Laufgala

Miehet, 800 m: 1) Malik Skupin-Alfa Saksa 1.45,72, 2) Adrian Engstler Saksa 1.46,23, 3) Louis Buschbeck Saksa 1.46,33.

Naiset, 800 m: 1) Majtie Kolberg Saksa 1.58,67, 2) Živa Remic Slovenia 1.59,64, 3) Eveliina Määttänen Suomi 2.00,14, 4) Mariska Parewyck Belgia 2.01,31, 4) Hannah Odendahl Saksa 2.01,97, 5) Jolanda Kallabis Saksa 2.03,65.

1500 m: 1) Felicitas Krause Saksa 4.04,74, 2) Verena Meisl Saksa 4.06,17, 3) Vanopstal Nel Belgia 4.12,55.

Nizza, Ranska

Meeting Nikaia

Naiset, maili: 1) Elsabeth Amare Etiopia 4.23,78, 2) Hana Mekonin Etiopia 4.26,45, 3) Matebe Fikadu Etiopia 4.34,30, 4) Nathalie Blomqvist Suomi 4.37,49.

Share post