Voima ja varmuus Swobodan ME:n taustalla (video), ennätyksiä Berliinissä

Ewa Swobodalla ja Dafne Schippersilla kulkee lujaa. Puolan piskuinen superlahjakkuus kiihdytti Torunissa 60 metrin junioreiden halli-ME 7,07 ja Schippers voitti saman matkan Berliinissä kauden kärkiajalla 7,00. Tulos sivuaa Nelli Coomanin Hollannin halliennätystä.

– En ollut uskoa silmiäni, kun tulostaulu näytti, että aika on 7,07. Se ylitti kaikki odotukseni, Swobodan tuumi kotimaansa medialle.

Swobodanin, 18, mukaan kuluvan talven ennätysvireen taustalla on lisääntynyt voima ja juoksuun löytynyt varmuus. Edellinen junioreiden ME oli Nigerian Joan Uduakin 7,09 ja juostu 1999.

Schippers pinkoi Berliinissä alkuerissä 7,04 ja voitti sitten finaalin seitsemän sekunnin ajalla ennen Norsunluurannikon Marie Josée Ta Louta.

– Olen tyytyväinen aikaan. Juoksen kuitenkin 100 ja 200 metriä, jotka sopivat minulle paremmin, kun olen sen verran pitkä. Seitsemän sekunnin alitus olisi ollut uskomatonta, mutta säästetään se Portlandiin, Schippers tuumi IAAF:lle viitaten maaliskuisiin MM-halleihin.

Noin vertailun vuoksi: Puolan sähäkästi liikkuva Swoboda on 164-senttinen, kun ottelijana uransa aloittanut Schippers on 179 senttiä.

Bascou ennätysvauhdissa

Ennätystään kohensi Berliinissä myös ranskalainen pika-aituri Dimitri Bascou. Viime kesän MM-kisojen 110 metrin aitojen finalisti pinkoi 60 metrin aitojen voittoon loistoajalla 7,41. Edellinen ennätys oli viime talvena juostu 7,46. Berliinissä syntynyt tulos on myös Ranskan halliennätys.

– Iso yllätys, ranskalainen tuumi Ranskan halliennätyksen rikkoutumisesta. Edellinen ennätys oli Ladji Doucouren 2005 juoksema 7,42. 

Brasilialainen seiväshyppääjä Thiago Braz, 22, ylitti viime kesänä 592, mutta ei onnistunut Pekingin MM-kisoissa. Berliinissä hän taivutti Etelä-Amerikan halliennätyksen 593 ja voitti kisan. Hän yritti kilpailussa kolmesti 601:n ylitystä.

Kilpailussa brasilialaiselle napsahti myös ME-mies Renaud Lavillenien päänahka, kun ranskalainen oli toinen 585:n ylityksellä.

Wester, Powell ja Lampinen vireessä

Saksalainen pituushyppääjä Alexandra Wester, 21, ponnisti Berliinissä kauden kärkituloksen 695. Kauden alkaessa hänen halliennätyksensä 620. Ulkoradoilla hän liiteli viime kesänä 659. Berliinissä hänen toiseksi paras hyppynsä kantoi 682.

Hyppääjä kertoo, että loukkaantumiset ovat aiemmin kiusanneet uraa. Nyt hän kaikki on kunnossa, ja hän on kotiutunut takaisin Saksaan oltuaan aiemmin Yhdysvalloissa yliopistossa.

– Tavoite oli hypätä MM-halliraja 675, Wester tuumi.

Asafa Powell piipahti Houstonissa Teksasissa hallikisassa. Hän juoksi 60 metrin alkuerissä 6,50 ja voitti välierän kauden kärkiajalla 6,49. Finaalin hän jätti väliin.

Ville Lampinen voitti New Yorkissa Fastrack National –kilpailussa 800 metrin B-erän kauden toiseksi parhaalla ajallaan 1.50,72.

,

Kansainvälisiä kisoja  

​Berliini, Saksa:

Kv. hallikisa, ISTAF Indoor:

Miehet:

60 m: 1) Kim Collins St. Kitts & Nevis 6,53, 2) Henricho Bruintjies Etelä-Afrikka 6,62

Alkuerät: erä 1: 1) James Dasaolu Britannia 6,58, 2) Collins 6,62. Erä 2: 1) Julian Reus Saksa 6,62, 2) Churandy Martina Hollanti 6,64, 3) Bruintjies 6,64.

60 m aidat: 1) Dimitri Bascou Ranska 7,41 (Ranskan halliennätys, kk), 2) Orlando Ortega Espanja 7,51, 3) Lawrence Clarke Britannia 7,65, 4) Erik Balnuweit Saksa 7,66, 5) Yidiel Contreras Espanja 7,70.

Alkuerät: Erä 1: 1) Ortega 7,61, 2) Clarke 7,69, 3) Contreras 7,71. Erä 2: 1) Bascou 7,52, 2) Garfield Darien Ranska 7,63.

Seiväs: 1) Thiago Braz Brasilia 593 (E-Amerikan halliennätys), 2) Renaud Lavillenie Ranska 585, 3) Raphael Holzdeppe Saksa 577.

Naiset:

60 m: 1) Dafne Schippers Hollanti 7,00 (Hollannin halliennätys, kk), 2) Marie Josée Ta Lou Norsunluurannikko 7,06, 3) Asha Philip Britannia 7,16, 4) Rosângela Santos Brasilia 7,17 (E-Amerikan halliennätys), 5) Carina Horn Etelä-Afrikka 7,19, 6) Jamile Samuel Hollanti 7,20.

Alkuerät: erä 1: 1) Schippers 7,04, 2) Santos 7,20. Erä 2: 1) Ta Lou 7,11, 2) Samuel 7,14, 3) Philip 7,18, 4) Horn 7,23.

60 m aidat: 1) Cindy Roleder Saksa 7,96, 2) Kristi Castlin USA 8,06.

Pituus: 1) Alexandra Wester Saksa 695 (kk,) 2) Shara Proctor Britannia 691.

Gent, Belgia:

Kv. IFAM hallikilpailu:

Miehet, 800 m: 1) Mostafa Smaili Marokko 1.46,50.

60 m aidat: 1) Benjamin Sedecias Ranska 7,71. Alkuerät: erä 1: 1) David King Britannia 7,66, 2) Zhang Honglin Kiina 7,69.

Seiväs: 1) Huang Bokai Kiina 570.

Naiset, 60 m: 1) Tatjana Pinto Saksa 7,30, 2) Naomi Sedney Hollanti 7,31.

800 m: 1) Habitam Alemu Etiopia 2.02,23.

60 m aidat: 1) Sandra Gomis Ranska 8,01, 2) Aisseta Diawara Ranska 8,10, Alkuerät: erä 1: 1) Gomis 8,06.

Ames, USA:

Iowa State Classic:

Miehet: 3000 m: 1) Justyn Knight Kanada 7.48,71, 2) Sean McGorty USA 7.48,79.

Naiset: Korkeus: 3) Heta Tuuri Suomi 175.

Fayetteville USA:

Tyson Invitational:

Miehet, 400 m (12): 1) Michael Cherry USA 46,25

Pituus: 1) Marquis Dendy USA 838 (kk).

Naiset: 400 m (12): 1) Taylor Ellis-Watson USA 52,18.

Pituus (12): 1) Brittney Reese USA 681.

Staten Island: USA:

Fastrack National Invite:

Miehet: 400 m: 1) Lalonde Gordon Trinidad ja Tobago 46,05.

800 m Race B: 1) Ville Lampinen Suomi 1.50,72.

3000 m: 1) Patrick Tiernan Australia 7.48,55.

Houston TX USA 12.2.

Howie Ryan Invitational, Yeoman Fieldhouse

Miehet: 60 m: 1) Antoine Adams St. Kitts & Nevis 6,58. Välierät: erä 2 1) Asafa Powell Jamaika 6,49 (kk). Alkuerät erä 3: 1) Powell 6,50. Powell ei juossut finaalia.

Naiset: 60 m: 1) Tahesia Harrigan Brittein neitsytsaaret 7,21. Välierät: 1) Natasha Morrison Jamaika 7,15.

Boston, USA 12.-13.2.

David Hemery Valentine Invitational:

Naiset: 400: 1) Quanera Hayes USA 52,00.

800 m: 1) Lynsey Sharp Iso-Britannia 2.00,30.

Linz, Itävalta

Gugl Indoor:

Miehet

400 m: 1) Luka Janežic Slovenia 46,32 (Slovenian halliennätys), 2) Yavuz Can Turkki 46,33 (Turkin halliennätys).

60 m aidat: 1) Alina Talai Valko-Venäjä 7,97. Alkuerät: erä 3: 1) Talai 7,99.

Täydelliset tulokset