Viljami Kaasalainen viritteli kuntoaan Kuopiossa

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Viljami Kaasalainen viiletti lauantaina Kuopiossa miesten 200 metrillä ainoana alle 22 sekunnin. Kaasalainen pysäytti kellot loppuaikaan 21,92, muttei ollut tyytyväinen juoksuunsa.

– Ei ollut oikein kisafiilistä, mutta tämä oli ihan hyvä valmistava treenijuoksu. En saanut kuitenkaan kaikkea revittyä tänään, Kaasalainen luonnehti.

Kaasalainen on kuitenkin luottavainen, että vauhti kiihtyy tulevissa kilpailuissa.

– En ole huolissani. Jyväskylässä on viikon päästä suunnitelmissa 200 metriä ja voi olla, että juoksen myös 400 metriä. Jatkossa otan ehkä myös 400 metriä enemmän ohjelmaan. 300 metrin vedot treeneissä ovat sujuneet sen verran hyvin, että 400 metriäkin voisi kulkea, Jyväskylästä käsin kolmen päivän työviikkoa Mikkelissä tekevä Kaasalainen pohti.

Kaasalainen on harjoitellut menneen talven ilman valmentajaa.

– Jyväskylässä tarkkailevia silmiä kyllä löytyy ja myös valmentajia, joiden kautta keskustella ohjelmaan liittyvistä asioista. Aika lailla samantyyppisesti olen jatkanut kuin mitä tehtiin Aten (Pettinen) kanssa.

 

Pekkanen sortui liian kovaan alkuvauhtiin

Naisten 800 metrillä mentiin alkupuoliskolla vauhdikkaasti, mutta 64½ sekuntiin tullut avauskierros oli vielä liikaa Kuopion Reippaan Kirsi Pekkaselle. Viikko sitten Helsingissä 2.14 alittanut Pekkanen voitti kuitenkin pahasti kangistuenkin selvästi ajalla 2.14,55.

– Reilut 600 metriä tuntui hyvälle. Etenkin eka 200 metriä oli silti liian kova. Helsingissä loppu tuntui helpommalta, kertoi Pekkanen, jota jänis vauhdittamana 400 metriin asti.

Pekkanen on kärsinyt viime vuosina kaksi vakavaa polvivammaa. Kaksi vuotta sitten katkesi eturistiside ja molemmat kierukat repesivät. Vuosi sitten särkyi toinen kierukka uudelleen.

– Tehoja olen kunnolla tehnyt vasta ihan viime aikoina. Viime kesänä pääsin juoksemaan, mutta enemmän harjoittelu oli tekniikkapainotteista. Uskon, että voin juosta 2.11 tällä hallikaudella, SM-kilpailuja talven päätähtäimenään pitävä Pekkanen kertoi.

Pekkasella on menneiltä vuosilta Kalevan kisojen nelos- ja viitossija myös 400 metrin aitajuoksusta, mutta se laji on hänen mukaansa jäänyt.

– 400 metriä haluan sille tasolle, jolla se on ollut. Enemmän haluan olla 400 – 800 metrin juoksija, kuin 800 – 1500 metrin juoksija.

tulokset