Viisi suomalaismiestä Euroopan tilaston 3 parhaan joukossa

Viisi suomalaismiestä Euroopan tilaston 3 parhaan joukossa

Kolmannes vuodesta 2016 on kulunut. Vaikka Etelä-Euroopan kilpailukausi on useissa lajeissa vasta alkanut ja Pohjois-Euroopassa se alkaa toden teolla vasta parin viikon päästä, niin tässä vaiheessa EM-vuotta on jo hyvä luoda katsaus siihen missä nyt mennään.

Kansainvälinen kilpailukausi ei useissa lajeissa enää noudata Euroopan vuosirytmiä. Hyvin monet Euroopankin huippu-urheilijat osallistuvat jo varhain leirikilpailuihin lämpimissä maanosissa, opiskelevat Pohjois-Amerikassa yleisurheilustipendiaatteina tai kiertävät IAAF:n maailmankiertuetta.

Mielenkiintoista on huomata, että yhteensä viisi suomalaismiestä sijoittuu tämän vuoden Euroopan tilastossa kolmen parhaan joukkoon. He ovat 800 metrin juoksija Ville Lampinen, 400 metrin aitajuoksija Jussi Kanervo, 50 kilometrin kävelijä Aleksi Ojala sekä pituushyppääjät Henri Väyrynen ja Eero Haapala.

Kaikki viisi ovat urheilu-urallaan nousukiidossa ja kohoaminen tähtiradalle voi toteutua jo ensi kesänä 6.-10. heinäkuuta Amsterdamin EM-kilpailuissa tai 5. elokuuta alkavissa Rion olympiakisoissa, joiden yleisurheilukilpailut järjestetään 12.-20. elokuuta.

Vantaan Kenttäurheilijat-58:n Lampinen ja Helsingin IFK:n Kanervo opiskelevat Yhdysvalloissa. Kajaanin Kipinän Väyrynen ja Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Haapala ovat leireilleet pitkään Etelä-Afrikassa. Turun Weikkojen Ojala avasi kautensa Dudincen kansainvälisissä kävelykilpailuissa Slovakiassa.

Joissakin lajeissa tulostaso on jo nyt korkea. Maantiellä kuumin kilpailukausi on parhaillaan menossa. Myös heittolajeissa ja osassa pikajuoksuissa on huippukuntoa jo monin paikoin viritelty. Keskimatkoilla tässä vaiheessa huippukuntoa vasta rakennetaan ja korkeushypyn tulostaso on ollut ihmeteltävän matala.

 

Pikajuoksijoita Karibianmereltä

Miesten 100 metrin kolme nopeinta eurooppalaista ovat kaikki siirtolaisia Karibianmereltä. 10,09 juossut Britannian Nethaneel Mitchell-Blake ja Turkin 10,12 juossut Emre Zafer Barnes (ent. Winston Barnes) ovat molemmat Jamaikalta. 10,10 juossut Zharnel Hughes oli vielä viime vuonna Anguillan kansalainen.

Somaliassa syntynyt Maxamed Faarax on nimellä Mohamed Farah voittanut kaksi olympiakultaa, viisi maailmanmestaruutta ja kahdeksan Euroopan mestaruutta. Puolimaratonin MM-kilpailuissa 33-vuotias Farah alitti tunnin haamurajan ja on tilastossa kolmatta minuuttia edellä toiseksi nopeinta eurooppalaista.

 

Maratonin Euroopan ennätys murskaksi

Portugalin António Pinto voitti vuonna 2000 Lontoon maratonin Euroopan ennätyksellä 2.06.36. Tämänvuotisella Söulin maratonilla Keniasta Turkkiin muuttanut Mike Kigen rikkoi Pinton ennätyksen ajalla 2.06.10 ja Eritreasta Sveitsiin muuttanut Tadesse Abraham juoksi myös loistavasti 2.06.40.

30-vuotias Kigen käyttää nykyisin musliminimeä Kaan Kigen Özbilen. Hän on sijoittunut maastojuoksun MM-kilpailuissa viidenneksi, voittanut Afrikan mestaruuskilpailuissa kaksi hopeamitalia, juossut 5000 metriä alle 13 minuutin, 10000 metriä vain karvan verran yli 27 minuutin ja puolimaratonin alle tunnissa.

 

Kaksi ruotsalaista Euroopan tilastoykkösiä

Kaksimetrinen ja 155-kiloinen ruotsinsuomalainen Daniel Ståhl on ollut alkuvuodesta Euroopan paras kiekonheittäjä tuloksella 66,74. Hänen äitinsä Taina Laakso voitti Turun Tovereille pronssimitalin Suomen hallimestaruuskilpailuiden kuulantyönnössä vuonna 1977, jolloin hän oli vasta 16-vuotias.

Euroopan tilastoykkösenä on toinenkin ruotsalainen maahanmuuttajan jälkeläinen Perseus Karlström, joka Tšekissä voitti Podébradyn 20 kilometrin kävelyn loistoajalla 1.19.11. Hänen isänsä Enrique Vera Ibáñez käveli Meksikolle hopeamitalin juuri ennen Reima Salosta 50 kilometrin MM-kilpailussa vuonna 1976.

 

Jakub Vadlejch kiskaisi yli 85 metriä

Keihäänheiton maailmantilaston ykkönen on Tšekin voimaheittäjä Jakub Vadlejch, joka viime perjantaina Etelä-Afrikassa kiskaisi 85,74. Kuulantyönnössäkin hyviä tuloksia tehnyt Vadlejch heitti ensi kerran lähes 85 metriä jo kuusi vuotta sitten, mutta on karsiutunut finaalista kaikissa viisissä arvokilpailuissaan.

Maailmantilaston ykkösenä eurooppalaisista miesurheilijoista on Vadlejchin lisäksi vain 38-vuotias 50 kilometrin ME:n haltija ja kolminkertainen Euroopan mestari Yohann Diniz. Yhä huippukunnossa oleva Diniz voitti maaliskuussa Ranskan mestaruuden huipputuloksella 3.37.48.

Viro on jälleen kasvattanut kansallislajissaan kymmenottelussa uuden tähtiurheilijan. 22-vuotias Karl Robert Saluri on Euroopan tämän vuoden tilastoykkönen. Salurin kaksi selkeää heikkoutta ovat vielä toistaiseksi 110 metrin aitajuoksu ja korkeushyppy, missä hänen ennätyksensä ovat yli 15 sekunnin ja alle 190 sentin.

Katsauksen laati Mikko Nieminen (SYUA). Toinen osa naisten lajeista julkaistaan myöhemmin.

 

Euroopan Top3 Vapun aattona 2016

Miehet,

100 m:

10,09 Nethaneel Mitchell-Blake GBR (ex-JAM)

10,10 Zharnel Hughes GBR (ex-AIA)

10,12 Emre Zafer Barnes TUR (ent. Winston Barnes JAM)

200 m:

20,60 Gábor Pásztor HUN

20,60 Richard Kilty GBR

20,65A Pavel Maslák CZE

Hallissa: 20,43 Christophe Lemaitre FRA, 20,51 Nethaneel Mitchell-Blake GBR, 20,54 Mickael-Meba Zeze FRA.

400 m:

45,33A Pavel Maslák CZE

45,69 Liemarvin Bonevacia NED

45,87 Jonathan Borlée BEL

800 m:

1.47,31 Jacopo Lahbi ITA

1.48,89 Ville Lampinen FIN

1.49,00 Declan Murray IRL

Hallissa: 1.45,63 Adam Kszczot POL, 1.46,21 Thijmen Kupers NED, 1.46,25 Pierre-Ambroise Bosse FRA.

1500 m:

3.40,91 Brenton Rowe AUT

3.42,09 Josh Kerr GBR

3.42,14 Seán Tobin IRL

Hallissa: 3.37,88 Chris O’Hare GBR, 3.38.25 Manuel Olmedo ESP, 3.38.68 Lee Emanuel GBR.

5000 m:

13.37,95 Andrew Butchart GBR

13.38,43 Ross Millington GBR

13.40,15 Brenton Rowe AUT

Hallissa: Mark Scott GBR 13.37,34.

10000 m:

28.07,14 Antonio Abadía ESP

28.37,29 Ahmed el Mazoury ITA

28.41,62 Aimeru Almeya ISR (ex-ETH)

Tiellä: 28.02R Antonio Abadia ESP, 28.41R Arne Gabius GER.

Puolimaraton:

59.59 Mohamed Farah GBR

62.08 Abdi Nageeye NED

62.22 Javier Guerra ESP

Maraton:

2.06,10 (EE) Kaan Kigen Özbilen TUR (ent. Mike Kigen KEN)

2.06.40 Tadesse Abraham SUI (ent. ERI)

2.10.52 Callum Hawkins GBR

3000 m ej:

8.32,62 Jeroen D’Hoedt BEL

8.33,09 Zak Seddon GBR

8.40,03 Elmar Engholm SWE

110 m aj:

13,57 Milan Ristić SRB

13,59A Gregor Traber GER

13,70 Javier López ESP

400 m aj:

50,07A Patryk Dobek POL

50,10 Jussi Kanervo FIN

50,37 Rhys Williams GBR

20 km kävely:

1.19.11 Perseus Karlström SWE

1.19.19 Christopher Linke GER

1.19.58 Hagen Pohle GER

50 km kävely:

3.37.48 Yohann Diniz FRA

3.43.22 Rafał Augustyn POL

3.46.25 Aleksi Ojala FIN

Korkeus:

217 Jibril Coulibaly FRA

216 Allan Smith GBR

216 Mike Edwards GBR

Hallissa: 238 Gianmarco Tamberi ITA, 236 Chris Baker GBR, 235 Marco Fassinotti ITA.

Seiväs:

571 Valentin Lavillenie FRA

570 Melker Svärd Jacobsson SWE

565 Stanley Joseph FRA

Hallissa: 603 Renaud Lavillenie FRA, 584 Raphael Holzdeppe GER, 584 Konstantínos Filippídis GRE, 584 Paweł Wojciechowski POL.

Pituus:

830 Greg Rutherford GBR

807 Henri Väyrynen FIN

795 Eero Haapala FIN

792 Kristian Pulli FIN

Myötätuuleen: 799 Eero Haapala FIN

Hallissa: 825 Bachana Khorava GEO, 823 Kafétien Gomis FRA, 814 Dan Bramble GBR.

3-loikka:

16,63 Teddy Tamgho FRA

16,23 Fabian Florant NED

16,06 Nathan Fox GBR

Hallissa: 17,14 Max Hess GER, 17,12 Ljukman Adams RUS, 17,09 Benjamin Compaoré FRA.

Kuula:

20,72 Borja Vivas ESP

20,68 Andrei Gag ROU

20,61 Nikólaos Skarvélis GRE

Hallissa: 21,35 Michał Haratyk POL, 21,30 Tomaš Štaněk CZE, 20,89 Andrei Gag ROU.

Kiekko:

66,74 Daniel Ståhl SWE

65,73 Lois Maikel Martínez ESP

64,89 János Huszák HUN

Moukari:

78,48 Serghei Marghiev MDA

77,38 Krisztián Pars HUN

77,30 Aleksi Sokirski RUS (ex-UKR)

Keihäs:

85,54 Jakub Vadlejch CZE

82,96 Johannes Vetter GER

82,16 Julian Weber GER

10-ottelu:

8108 Karl Robert Saluri EST

7993 Pau Tonnesen ESP

7882 Ben Gregory GBR