Viimeinen askel haasteena, Väyrysen kausi käyntiin Oulussa

Viimeinen askel haasteena

Vauhtijuoksun viimeiset askeleet ovat olleet talven teema pituushyppääjä Henri Väyrysen ja tekniikkaguru Osmo Ylitalon yhteistyössä. Aherruksen tuloksia Väyrynen testaa Oulu-hallissa Pohjois-Pohjanmaan pm-kisoissa sunnuntaina.

– Viime kesänä oli ongelmia hyppäämisen mallin kanssa. En oikein saanut tehoja suuntautumaan niin kuin pitäisi, Oulussa lääkäriksi opiskeleva hyppääjä sanoo.

– Nyt viimeisen askeleen, hypyn lopun rytmityksen sekä lankulle tullessa ylävartalon takanojaisen asennon korjaamiseksi on tehty töitä syksystä asti. Viimeistä askelta on koetettu lyhentää.

Väyrynen, 24, suunnittelee harjoittelunsa yhdessä isänsä Eeron kanssa. Kaksikon apua on muiden muassa Heli Koivulaa valmentanut Ylitalo, joka on käynyt Oulu-hallissa katsomassa tekniikkatreenit. 

Kun Väyrysen hypyn rytmitys toimii, hän on kansainvälisen tason kilpailija, kuten viime talvena Etelä-Afrikassa hypätty ennätys 807 kertoo.

– Noissa viime vuoden parhaissa hypyissä viimeinen askel pysyi lyhyempänä kuin huonoimmissa hypyissä. Pisimmissä hypyissäkään viimeinen askel ei ollut mikään äärimmäisen lyhyt, eikä sen minun hyppytekniikalla tarvitse ollakaan, mikäli asennot lankulla ovat hyvät, Väyrynen sanoo.

Virheet vauhtijuoksun lopussa näkyivät kesällä myös yliastuttujen hyppyjen määrässä. Tuota ongelmaa on Ylitalon johdolla taklattu tutulla konstilla.

– Koko syksy on hypätty vahalankun kanssa, Väyrynen kertoo.

Kantapään rasvapatja räjähti

Väyrysellä on takanaan pitkä, syyskuusta alkanut harjoitusjakso. Treenikausi alkoi varhain, kun kesän kilpailukausi päättyi heti EM-kisojen jälkeen heinäkuun alussa Jämsässä. Väyrynen teki silloin viimeisen yrityksen rikkoa Rion olympiakisojen tulosraja.

– Toiseksi viimeinen askel petti ja löin ponnistavan jalan kantapää edellä maahan. Muita isompia vammoja siinä ei tullut, mutta kantapään rasvapatja räjähti, Väyrynen kertoo.

Hitaasti parantunut vamma piti Väyrysen sivussa hyppyharjoituksista marraskuun alkuun asti.

– Se vaivasi vielä syksyllä, kun aloittelin hyppäämistä, enkä siksi kiirehtinyt hyppyharjoittelua. Muuta harjoittelua se ei häirinnyt, Väyrynen kertoo.

Hallikauden Väyrynen avaa tuttuun tapaan harjoituspaikassaan Oulu-hallissa. Lankulle hän tulee heti täyden vauhdin siivittämänä.

– Olen päässyt hyvin tekemään askelmerkkijuoksua täydellä vauhdilla, joten pääsen heti hyppäämään kunnon tehoilla.

EM-hallit tavoitteena, Rantala kohtaa Purolan

Syksyn harjoituksissa Väyrynen ei ole ominaisuuksiaan testaillut. Hän arvioi voimien rahtusen karttuneen viime vuoteen nähden ja kertoo, että nopeuskin tuntuu hyvältä. Tuloskuntoaan hän ei arvaile.

– Ihan hyvältä näyttää. Jos nyt pystyy kauden avauksessa parempaan kuin parina viime talvena, siihen voi olla tyytyväinen, Väyrynen sanoo.

Kahden edellisen hallikauden avauskisat Oulu-hallissa poikivat tulokset 779 ja 770. Väyrysen ennätys halliradoilla on 785.

– Hallikausi on lyhyt. Tässä ei ole monta kilpailua aikaa tehdä tulosta. Tavoite on kuitenkin kilpailla maaliskuussa EM-halleissa. Tulosraja sinne on 790, Väyrynen linjaa talven tavoitteita.

Pm-halleissa on luvassa sähinää myös juoksuradalla, kun hyvin talven harjoitellut Eetu Rantala ja kauden mittaan 60 metriä 6,88 juossut Samuel Purola, 16, ovat ilmoittautuneet pikamatkalle, ja Purola myös 300 metrille.