Vattulainen alitti EM-rajan, pohjekramppi esti Hyryläisen startin, Wecksten taivutti voiton

Vattulainen alitti EM-rajan

Joensuun Katajan Arttu Vattulainen alitti Berliinin EM-kisojen tulosrajan ja teki roiman ennätysparannuksen 10 000 metrin Euroopan cupin A-erässä Lontoossa.

Vattulainen juoksi A-erässä kauden kotimaiseksi kärkiajaksi 28.48,43, kun edellinen oma ennätys oli viime vuonna Huelvassa juostu 29.14,62, ja kärkiaika kuukausi Kalifornian Torrancessa syntynyt 29.14,68.

– Tuntuma juoksussa oli alusta pitäen parempi kuin kuukausi sitten jenkeissä. Se oli nyt vahvanoloista, eikä vauhti päässyt matkalla pahasti putoamaan. Porukkaakin oli kivasti ja tunnelma aivan uskomaton. Yleisö kannusti niin kovaa, että korvissa soi, Vattulainen sanoi.

Euroopan cup juostiin Lontoossa 10 000 metrin erikoiskilpailussa, jossa oli useita 10 000 metrin eriä peräkkäin. Yleisöä seisoi uloimmilla radoilla ja muodosti äänekkäästi kannustaneen muurin juoksijoiden vierellä koko ratakierrokselle.

Vattulainen oli koko lailla koko matkan EM-kisojen tulosrajan 28.55,00 alitukseen tähtäävässä vauhdissa.

– Tiesin tuossa juoksun lopussa, että raja on tiukoilla, Vattulainen muisteli lopun sisukasta rynnistystään.

Edellinen 29 minuutin alitus kotimaan tilastoissa on IF Länkeniä edustanut Lewis Koririn nimissä kaudella 2014.

Miesten A-erän voitti Amsterdamin EM-kisojen 5000 metrin saksalainen pronssimitalisti Richard Ringer ennätyksellään 27.36,52. Vattulainen oli 19:s.

Hyryläisen pohje tutkitaan Dubaissa

EM-maratonille jo valitun Anne-Mari Hyryläisen toiveet osallistumisesta 10 000 metrin Euroopan cupiin Lontoossa kilpistyivät napakkaan pohjekramppiin, eikä hän päässyt kisaan mukaan.

– Tein ensimmäistä aukivetoa, kun pohje kramppasi. Sitä hierottiin ja siihen pantiin jäitä, mutta sen verran kipeä se oli, ettei sillä olisi pystynyt juoksemaan, Hyryläinen sanoi.

– Jalka tutkitaan heti, kun lennän kotiin Dubaihin. Se on kuitenkin vain kramppi. Mitään sen kummempaa siinä ei ole.

Hyryläisen kesän päätavoite on onnistua elokuussa Berliinissä EM-kisojen maratonilla. Lontoon 10 000 metrillä hänen aikeenaan oli kaivaa hieman nopeutta esiin.

Naisten A-erän voitti Israelia edustava, kenialaislähtöinen Chemtai Lonah Salpeter ajalla 31.33,03. Romanian Ancuta Bobocel oli toinen ajalla 31.43,12.

Järvenpää juoksi 29.29,30

Miesten B-erässä juosseista suomalaisista Jarkko Järvenpää oli neljästoista ja Robin Ryynänen keskeytti jalkapohjaan tulleen hiertymän takia. Järvenpään aika oli 29.29,30. Ryynänen keskeytti vajaan kahdeksan kilometrin kohdalla.

– Piikkarista alkoi lähteä pohjallinen neljän kilometrin jälkeen ja se roikkui osin ulkona. Jalkaan tuli niin paha hiertymä, että oli pakko keskeyttää, Ryynänen sanoi.

Ryynänen juoksi Järvenpään tapaan alkumatkan noin 29.40:n loppuaikaan tähtäävää vauhtia.

– Yhtään en tiennyt mitä odottaa, mutta juoksu tuntui helpolta tuossa vauhdissa, Ryynänen sanoi.

Erän voittoon viiletti Italian Lorenzo Dini ennätyksellään 28.30,01.

Järvenpään,29, ennätys 10 000 metrillä on kuusi vuotta sitten Saksassa juostu 29.08,63. 

Yleisurheilutuloksia/kv.

Lontoo:

10 000 metrin Euroopan cup:

Miehet, 10 000 m, A-erä: 1) Richard Ringer Saksa 27.36,52, 2) Morad Amdouni Ranska 27.36,80, 3) Yemaneberhan Crippa Italia 27.44,21,…19) Arttu Vattulainen Suomi 28.48,43

B-erä: 1) Lorenzo Dini Italia 28.30,01,…14) Jarkko Järvenpää Suomi 29.29,30.

Naiset, 10 000 m A-erä: 1) Chemtai Lonah Salpeter Israel 31.33,03, 2) Anucuta Bobocel Romania 31.43,12, 3) Charlotte Arter Britannia 32.15,71. 

kaikki tulokset

,

Wecksten avasi kauden voitolla

Seiväshyppääjä Tomas Wecksten avasi ulkoratakauden voittamalla kilpailun Kreikan Haniassa käydyssä kilpailussa. Wecksten ylitti 530 kolmannella, mutta ei onnistunut kolmessa yrityksessään korkeudesta 540.

Hallikaudella Karhulan Urheilijoiden hyppääjä taivutti 555.

,


wecksten_tomas_hania.jpg

Tomas Wecksten avasi ulkoratakauden voitolla