Vainio loistovauhdissa tuulisella SM-maratonilla, Nieminen miesten mestari

Vainio loistovauhdissa tuulisella SM-maratonilla

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Alisa Vainion sai kauden pääkilpailultaan, Joutsenon SM-maratonilta kaiken mitä tavoitteli. Ylivoimainen mestaruus heltisi kovan tuulen kiusaamana loistoajalla 2.34.49. Jaakko Nieminen uusi miesten mestaruuden ennätyksellään 2.21.59. 

– SM-maraton oli tavallaan palkinto siitä, että olen ollut koko kauden ehjänä ja olen malttanut mieleni harjoitusmäärien ja kilpailuiden suhteen, Vainio sanoi.

Joutsenon Kullervo-maraton juostiin 13 kilometrin lenkkeinä. Vainio sai matkan varrella suojaa tuulelta ja peesiä miesjuoksijoilta, mutta kisan lopun hän taivalsi käytännössä yksi.

– Tuulisissa kohdissa tuntui kuin joku olisi pitänyt kättä otsalla ja piti vähän pudottaa vauhtia, Vainio sanoi.

Kokonaisuutena kilpailu sujui Vainion ja hänen valmentajansa Jarmo Viskarin suunnitelmien mukaan. 

– Meillä ei ollut varsinaista aikatavoitetta. Tiedettiin, että Alisa on hyvässä kunnossa ja pystyy juoksemaan 3.40 minuutin kilometrivauhtia. Sitä hän juoksikin maastokohdissa, joissa tuuli ei vaikuttanut, eikä ollut ylä- tai alamäkeä. Vastatuuliosuuksilla Alisan vauhti tipahti 10 sekuntia, Viskari kuvasi tuulen voimaa.

– Kisan nopeimmat kilometrinsä Alisa juoksi, kun mentiin poispäin viimeiseltä 13 kilometrin lenkiltä, eli hän oli hyvissä voimissa loppuun asti. Jossakin kohtaa olisi voinut ehkä juosta kovempaa, mutta todella hyvä kilpailu häneltä.


vainio_alisa_ja_nieminen_jaakko.jpg

Maratonin Suomen mestarit: Alisa Vainio ja Jaakko Nieminen

,

Vainio: Kokonaisuus kunnossa

Vainion, 20, voittoaika olisi miesten kilpailussa riittänyt neljänteen sijaan. Sitä paremmin ei naisten 22-vuotiaiden sarjassa ole suomalaisista juossut kuin Vainio itse vuoden 2015 Kullervo-maratonilla, jolla syntyi oma ennätys 2.33.24.

– Tuo oli ihan ok aika siihen nähden, etten ole kauheasti tehnyt maratonharjoittelua, eli pitkiä lenkkiä. Tietää, että pohjat ovat kunnossa, Vainio arvioi voittotulostaan.

Vainio on urallaan kamppaillut paljon erilaisten vaivojen kanssa. Kuluva kilpailukausi alkoi kesäkuussa omalla puolimaratonin ennätyksellä , ja on ollut lappeenrantalaiselta väkevä paluu lajin kotimaiseen kärkeen, eikä vammoja ole ollut kiusana.

– Se on tullut sitä kautta kun kokonaisuus ravinto, lepo, hallittu harjoittelu ja omien tuntemusten kuuntelu ovat kunnossa, Vainio sanoi.

Toiseksi naisten kilpailussa juoksi maratonuransa avannut HKV:n Suvi Miettinen ajalla 2.49.01.

– Se tuntui yllättävän helpolta. Kun tulin maaliin, sanoin että 30 kilometrin pitkät lenkit ovat tunteet kovemmilta, mutta matkalla minulle huudettiin koko ajan, että malttia. Vasta viimeiset 10 kilometriä sain mennä niin kuin halusin, Miettinen sanoi.

Valkeakosken Hakan Mira Tuominen oli kolmas ajalla 2.54.42.

 

,


nieminen_jaakko_nummela-_aki_niinisto-antti-pekka_netti.jpg

SM-maratonin kärkitrio: Jaakko Nieminen, Aki Nummela ja Antti-Pekka Niinistö.

,

Nieminen: Halusin näyttää kuka on paras

Vainio ei ollut ainoa, jolle SM-maraton oli kauden pääkilpailu. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jaakko Nieminen halusi uusia mestaruuden ja teki sen vakuuttavasti johtamalla kilpailua likimain alusta loppuun.

– Päätin ratkaista kisan heti 500 metrin jälkeen. Halusin näyttää, kuka on tällä hetkellä Suomen paras maratoonari, Nieminen hehkutti hersyvän hymyn kera.

Niemiselle, 31, maratonin Suomen mestaruus oli uran kolmas ja toinen perättäinen. Sen kuorrutti oma ennätys. 2.21.59. Edellinen oli viime vuonna juostu 2.23.06.

– Valmistautuminen on sujunut Kalevan kisojen jälkeen hyvin. On ollut kova nousukunto päällä. Se toi itseluottamusta.

Kisan kärjessä kiitänyt Nieminen sai tehdä töitä paikoin kovan vastatuulen kanssa

– Tuuli oli todella kova. Yritin hyödyntää myötätuuliosuudet. Vedin ne äärirajoilla ja himmasin vastatuuliosuuksilla.

Nummela: Energia ja virtaa oli

SM-hopealle Joutsenossa ajalla 2.23.36 juossut HKV:n Aki Nummela suitsutti Niemisen vauhtia.

– Jaakon veto vastaa hyvässä säässä 2.20.00:n alitusta, Nummela arvioi.

Itse Nummela ei omien sanojen mukaan ollut aivan parhaimmillaan.

– Muuten toimi tänään hyvin, mutta viime viikkojen treeni on ollut vähän heikkoa. Oli pientä flunssaa ja SM-viestit. Olisin tarvinnut pari kunnon maratontreeniä. Nyt tuntui, että iskutus loppui vähän kesken. Olosuhteisiin nähden silti tosi hyvä veto, Nummela sanoi.

– Siinä 25 kilometrin kohdalla mietin, että jos lähtisi kiristämään. Energiaa ja virtaa oli, mutta jalat alkoivat sulaa. Päätin, että mennään vaan hallitusti maaliin.

Nieminen keskittyy syksyn mittaan lääketieteen opintoihin. Nummela aikoo juosta syksyn mittaan maratonin juosta San Sebastianissa tai Valenciassa.

Kolmanneksi miesten SM-taistossa juoksi Lahden Ahkeran Antti-Pekka Niinistö ajalla 2.29.45.

tulokset

,


nummela_aki_ja_nieminen_jaakko.jpg

Aki Nummela hehkutti mestari Jaakko Niemisen hyvää vauhtia Joutsenon tuulessa. – Jaakon aika vastaa hyvässä säässä 2.20.00:n alitusta.