Väänänen ennätysiskussa, Killinen ylivoimainen Kaustisella

Väänänen ennätysiskussa

Nuorten MM-edustaja Kiira Väänänen ja 17-vuotiaiden EM-kisoihin valittu Sara Killinen voittivat Kaustisen moukarikarnevaalien nuorten kilpailuissa 17- ja 19-vuotiaiden sarjat tuloksin 60,96 ja 67,22. 

Väänäsen tulos on heittäjän ennätys. 17-vuotiaat kisaavat kolmen ja 19-vuotiaat neljän kilon moukarilla.

Väänänen avasi 19-vuotiaiden kilpailun ennätyksellään 60,96, joka toi myös voiton. Heittäjän aiempi ennätys oli 60,61.

Ennätys tyydytti Väänästä, vaikka parempaankin olisi voinut olla eväitä. Avausheiton jälkeen heitot menivät hieman yliyrittämiseksi.

– Uskon, että ennätys paranee vielä karnevaalien pääkilpailussa lauantaina. Tuo ei ollut vielä mikään huippuonnistuminen, Väänänen sanoi,

Väänäsen valmentaja Leena Paldanius totesi, että Väänäsellä on tänä vuonna ollut sikäli erikoinen tilanne, että heitto on kulkenut paremmin harjoituksissa kuin kilpailussa.

– Yleensä tilanne on ollut päinvastainen, Paldanius sanoi.

Heittäjän mukaan kropassa on kuitenkin nyt hyvä tunne.

– Jalat olleet jähmeät, mutta viime viikkoina on alkanut löytyä terävyyttä. Esimerkiksi kuulanheitot ovat parantuneet ja loikat kulkeneet poikkeuksellisen hyvin, Väänänen sanoo.

Toiseksi 19-vuotiaiden kilpailussa heitti Australian Caitlyn Hester tuloksella 58,31. Naisten 22-vuotiaiden kilpailun voitti Nurmijärven Yleisurheilun Tiina Rinnekari, joka heitti 57,43.


killinen_sara_kaustinen.jpg

Sara Killinen vei 17-vuotiaiden sarjan Kaustisella.

,

Killinen: Ei ihan paras päivä

Killinen voitti 17-vuotiaiden kilpailun heitettyään 67,22. Toinen 17-vuotiaiden EM-edustaja Kaustisen Pohjan-Veikkojen Julia Kivinen oli Kaustisella kakkonen 64,32 kantaneella heitolla. Someron Esan Silja Kosonen oli kolmas. Hänen parhaansa kantoi 62,98.

Killinen on heittänyt tämän kauden mittaan kahdesti yli 69 metriä. Kaustisella hän pyörähteli parhaansa heti ensimmäisellä heitollaan.

 – Ei ihan paras päivä. Heitot ei meinanneet pysyä kasassa. 67-metrisen jälkeen heittäminen meni yliyrittämiseksi, Killinen sanoo.

Päällimmäisenä Killisen ajatuksissa ovat tällä erää heinäkuun alussa Unkarin Györissä käytävät 17-vuotiaiden EM-kilpailut.

– Nyt on ollut harjoitusjakso päällä, joten en ollut ihan parhaimmillani nyt, Killinen sanoi.

Auvinen voitti perussuorituksella

Sjundeå IF:n Roope Auvinen voitti 22-vuotiaiden miesten kilpailun 67,20 kantaneella heitolla. Edellisessä kilpailussaan Auvinen puhkaisi 70 metriä ennätyksellään 70,12. Kaustisen kilpailua hän kuvaili perussuoritukseksi ennätyskisan jälkeen.

– Meinasi tulla turhaa moukarin vetämistä liikaa, eikä nyt oikein syttynyt tähän kisaan, lauantaina karnevaalien pääkilpailussa heittävä Auvinen sanoi. 

Australian James Joycey heitti miesten 19-vuotiaiden voiton tuloksella 70,03. Kauhajoen Karhun Veikka Koskinen oli toinen ja paras suomalainen. Hänen pisin heittonsa kantoi 63,95. 

Miesten 17-vuotiaiden sarjan kilpailun voitti Nurmijärven Yleisurheilun Santtu Kotamäki.  Voitto heltisi 59,34 kantaneella heitolla. Kotamäen ennätys on tänä vuonna heitetty 64,90. Seurakaveri Kimi Rinnekari oli toinen 58,73 kantaneella heitolla.

 

KAUSTINEN 28.6.2018 XX Kaustisen moukarikarnevaali

(Lämpötila 14-15°C.)

Miehet,

Moukari: 1) Roope Auvinen SjuIF 67,20.

M19 Moukari (6 kg): 1) James Joycey Australia (AUS) 70,03, 2) Veikka Koskinen KauhajKa 63,95, 3) Victor Hongell KronÅs 63,83, 4) Juhana Karjanlahti AlajAn 63,38, 5) Ville Vihersalo EspTa 61,09.

M17 Moukari (5 kg): 1) Santtu Kotamäki NurmijYU 59,34, 2) Kimi Rinnekari NurmijYU 58,73.

M15 Moukari (4 kg): 1) Max Lampinen 14 SomEsa 60,40.

Naiset,

N22 Moukari: 1) Kiira Väänänen N19 VarpaisjVi 60,96, 2) Caitlyn Hester N19 Australia (AUS) 58,31, 3) Tiina Rinnekari NurmijYU 57,43, 4) Tytti Oikarainen PosPy 56,30, 5) Niia Immonen KUYU 52,00.

N17 Moukari (3 kg): 1) Sara Killinen LapuanVi 67,22, 2) Julia Kivinen KaustPV 64,32, 3) Silja Kosonen SomEsa 62,98, 4) Kiia Siponen ÄänekU 58,29, 5) Emma Uosukainen EspTa 57,22, 6) Marika Virtanen 15 SomEsa 57,10, 7) Tia-Maria Paldanius IisVi 56,48, 9) Minttu Kovanen SavRi 54,06, 9) Emmi Malo 14 LopU 51,75.

Tulospalvelu:

,


kotamaki-santtu.jpg

Santtu Kotamäki heitti 59,34 ja voitti 17-vuotiaiden kilpailun.