Tervo jatkaa 70 metrin jahtia, Kittilä teki MM-rajan, Piesanen ja Rinne kotiyleisön suosikit

Tervo jatkaa 70 metrin jahtia

Karhulan Katajaisten moukarinheittäjä Krista Tervo ei tee 70 metrin rikkomisesta itselleen ongelmaa. Saarijärven juhannuskisoissa hän heitti voiton tuloksella 66,70. Seuraava mahdollisuus siirtää lajin Suomen ennätys yli 70 metrin on Kaustisen moukarikarnevaaleilla lauantaina.

– Se 70 metriä tulee, kun on tullakseen. Kropassa on sellainen tunne, että sellainen tulos on tulossa. Kaustisella karnevaalien pääheittorinki on hyvä ja siellä on hieno yleisö, Tervo tuumi.

Tällä kaudella 69,42 heittäneen Tervon moukari karkaili kilpailun alussa ulos sektorista. Vasta kolmannella heitolla tekniikka loksahti kohdalleen. 

– Olisin toivonut parempaa, Tervo summasi kilpailuaan.

Soinin Sisun Merja Korpela oli toinen. Hän hävisi voiton viidellä sentillä, mutta kauden parhaallaan 66,65.

– Kroppa ei vielä pelitä niin kuin pitäisi, mutta tämä oli pieni askel eteenpäin, Korpela sanoi.

Korpela ei ajattele EM-kisoja. Hänen mukaan ”kroppa reistaili talvella ja nyt mennään kisa kerrallaan”.

– Kun yrittää laittaa vauhtia heittoon, kroppa ei vaan kestä sitä, Korpela setvi hermotuksen kanssa olleita ongelmia.

Riihimäen Kiskon Inga Linna oli kolmas 65,17 kantaneella heitolla. Linna harmitteli, että heitto toimii harjoituksissa, mutta kilpailussa yliyrittäminen rikkoo tekniikan.


rinne_joona.jpg

Joonas Rinne lämmitti kotiyleisöään voittamalla 800 metriä soolojuoksulla.

,

Piesanen ja Rinne yleisön sytyttäjät

Saarijärven Pullistuksen Jaakko Piesanen ja Joonas Rinne tarjosivat kotiyleisölleen hyvää juhannusviihdettä ylivoimaisilla voitoilla. Kumpikin kilpaili päivää aiemmin Kuortaneella, jossa Rinne juoksi 800 metriä 1.50,24 ja Piesanen 3000 metrin ennätyksensä 8.10,12.

Saarijärvellä Rinne voitti 800 metriä soolojuoksulla ajassa 1.51,31. Yleisön kannustamana alkuvauhti karkasi tuntuvasti suunniteltua kovemmaksi. 

– Tuo viimeinen 200 metriä oli sitten aika pitkä, Rinne huokaili.

Hyvän kevätkesän vireen löytänyt juoksija yrittää Jämsän lajikarnevaaleilla viikonvaihteessa parantaa tänä kesänä juostua 1500 metrin ennätystä 3.45,28.

– Tavoitteena on saada siitä pari sekuntia pois, Rinne sanoi.

Piesanen voitti Saarijärvellä 3000 metriä ajalla 8.34,48. Ajatukset ovat jo Jyväskylän heinäkuisten Kalevan kisojen 10 000 metrillä. Juhannuksen kaksi kilpailua kertoivat, että kunto on kohdallaan.

– Vasta viimeisellä 1000 metrillä, jolla kiristin vauhtia, huomasin, että edellispäivänä on tehty muutakin kuin saunottu, Piesanen sanoi. Hän juoksi viimeisen tuhat metriä 2.39:ään.

Myös Forssan Salaman Astrid Snäll juoksi väkevän juhannustuplan: lauantaina Kuortaneella syntyi 1500 metrin ennätys 4.37,42 ja sunnuntaina Saarijärvellä 3000 metrin voitto oman ennätyksen tuntumaan menevällä ajalla 9.48,25. Snäll veti juoksua pääosan matkaa.

–  Jalat olivat aamulla aika raskaat, ja kun oli edellispäivänä juossut ennätyksen, oli vähän vaikea löytää taistelutahtoa tähän kisaan, Snäll sanoi.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten 16-vuotias Moona Korkealaakso oli toinen ajalla 10.06,53.

Naisten 800 metriä voitti Jyväskylän Kenttäurheilijoiden 14-vuotias Venla Saari upealla ennätyksellään 2.12,32. Seinäjoen Seudun urheilijoiden Veera Perälä, 18, joka teki vetojuhdan työt oli toinen niinikään ennätyksellään 2.12,33.

Sirviö teki paluun, Pesola heitti ennätyksensä

Miesten keihäänheitossa Sulkavan Urheilijoiden Toni Sirviö heitti ensimmäisen kilpailunsa sitten vuoden 2015. Parhaimmillaan 81,62 heittänyt Sirvö oli kolmas tuloksella 70,38. Hän kertoi, että ajatuksia paluusta huippu-urheilumaiseen harjoitteluun ei enää ole. Kilpailun voitti Imatran Urheilijoiden Toni Lifländer 71,38.

Reisijärven Pilkkeen Laura Pesola oli naisten keihäänheitossa toinen ennätyksellään 54,35. Aiempi ennätys koheni 71 senttiä. Pesolan, 22, mukaan ennätysheittoon löytyi toimiva tekniikka heittoharjoituksessa pieleen menneen Raaseporin kilpailun jälkeen.

– Nyt sain juoksun tulemaan paremmin heiton loppuun asti. Sellainen 55-56 metriä on tällä kaudella realistinen tavoite, Jyväskylässä opiskeleva heittäjä sanoi.

Kilpailun voitti Latvian Line Muze, joka heitti 56,07.

Äänekosken Urheilijoiden Aino Pulkkinen oli ylivoimainen 200 metrillä. Aika 24,41 ei tosin ollut sitä mitä hän odotti. Vaikka tuloksiin kirjautui tuulilukemaksi 0,0 m/, todellisuudessa kisa mentiin vastatuuleen.

,


kittila_vesa.jpg

Vesa Kittilä alitti 400 metrin aidoissa nuorten MM-kisarajan

,

Kittilä rikkoi nuorten MM-kisarajan

Miesten 400 metrin aidoissa Pyhäjärven Wirran Vesa Kittilä vei voiton ennätyksellään 53,46. Se alittaa Tampereen alle 20-vuotiaiden MM-kisojen SUL:n tulosrajan. Kittilän, 18, aiempi ennätys oli viime vuonna juostu 53,73.

– Teknisesti juoksu tuli nyt aika hyvin. Pääsin kuudennelle aidalle 14 askeleen rytmillä. Juoksun loppu ei ole vielä paras mahdollinen ja aitomiseenkin tarvitaan sulavuutta ja rentoutta, Kittilä sanoi.

Lapin Lukon Aaro Davidila, 18, ponnisti kolmiloikkakilpailun voittoon ennätyksellään 14,97, joka ylittää SUL:n nuorten MM-kisarajan. Sillä voidaan valita vain yksi urheilija ja Janakkalan Janan Iikka Alingué on tällä kaudella ponnistanut jo 15,50. Davidilan aiempi ennätys oli 14,86.

Lahden Ahkeran Salla Laukkanen, 18, voitti 3000 metrin esteet ennätyksellään 10.46,51. Sekin alittaa nuorten MM-kisojen SUL:n rajan, mutta sen on alittanut myös Snäll paremmalla ajalla.

Espoon Tapioiden Márk Szücs-Bártfai voitti Saarijärvellä kaksi kertaa juostut 19-vuotiaiden 110 metrin aidat ajoin 14,58 ja 14,53, mutta SUL:n ja Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n MM-rajat 14,50 ja 14,20 jäivät rikkomatta. 

Pika-aitojen 19-vuotiaiden kotimaisen kärkiajan 14,37 tällä kaudella juosseen JKU:n Jesse Väyrysen kisa jäi  kesken ensimmäisellä juoksulla, eikä hän juossut toista starttia.

tulokset

,

Saarijärvi:

Juhannuskisat:

Miehet:

100 m A-erä (-1,7 m/s): 1) Abdulaziz Rabie Al-Jabani Saudi-Arabia 10,79, 2) Bandar Atia Al-Kaabi Saudi-Arabia 10,91, 3) Abdou Marzouq Saudi-Arabia 10,91.

Alkuerät 1. erä (-2,3): 1) Mohammed Dawood Abdullah Saudi-Arabia 10,74. 2. erä (-1,9) 1) Abdulaziz Rabie Al-Jabani Saudi-Arabia 10,82, 3. erä (-0,8) 1) Abdou Marzouq Saudi-Arabia 10,85, 2) Konsta Alatupa KokkTU 10,89.

400 m: 1) Sultan Hussain Khalufi Saudi-Arabia 48,94, 2) Lauri Eerola LahdA 49,98.

800 m A-erä: 1) Joonas Rinne SaarijPu 1.51,31, 2) Ilari Piipponen KarhKa 1.55,84.

3000 m: 1) Jaakko Piesanen SaarijPu 8.34,48, 2) Samu Heikkonen LappUM 8.54,40, 3) Matias Meriläinen NurmijYU 8.57,30.

3000 m ej: 1) Otto Kaario JyväskKU 9.56,07.

400 m aj: 1) Vesa Kittilä PyhäjWi 53,46, 2) Anton Tallbacka HIFK 54,21, 3) Kalle Stylman LiedPa 56,31.

Korkeus: 1) Matias Mustonen LempKiYU 2,10, 2) Valtteri Välimäki UudKK 2,10.

Pituus: 1) Antti Tuomela LaihLu 7,07 (-0,8).

Kolmiloikka: 1) Aaro Davidila LapLu 14,97 (+1,3), 2) Joska Tommola LahdA 14,74 (+1,9), 3) Juho Nieminen JyväskKU 14,63 (+0,8).

Kuula: 1) Timo Kööpikkä SeinäjsU 18,16, 2) Panu Tirkkonen KeitKu 17,46, 3) Matti Kahilainen PihtipTui 14,87.

Keihäs: 1) Toni Lifländer ImU 71,38, 2) Toni Kuusela KuortKu 70,52, 3) Toni Sirviö SulkU 70,38.

17-v. kolmiloikka: 1) Oliver Kärki VaasVa 14,50 (+1,3).

Naiset:

200 m (-1,3): 1) Aino Pulkkinen ÄänekU 24,41.

400 m 1. erä: 1) Riina Heikkonen LappUM 58,39, 2) Maija Tukeva ÄhtU 59,95; 2. erä 1) Felicia Åbacka IFFyren 59,76.

800 m: 1) Venla Saari JyväskKU 2.12,32, 2) Veera Perälä SeinäjsU 2.12,33, 3) Roosa Lahtinen TampPy 2.13,01, 4) Alisa Virtanen JyväskKU 2.13,50, 5) Maria Murtorinne-Taskinen KuopRei 2.14,47, 6) Saana Lappalainen SeinäjsU 2.14,80.

3000 m: 1) Astrid Snäll ForssSa 9.48,25, 2) Moona Korkealaakso LappUM 10.06,53, 3) Linnea Harala SomE 10.11,07.

3000 m ej: 1) Salla Laukkanen LahdA 10.46,51.

400 m aj: 2. erä 1) Helmi Kortetmaa KannU 65,46.

Korkeus: 1) Jessica Kähärä MikkKV 1,76, 2) Gabriela Kosonen TampPy 1,72.

Kolmiloikka: 1) Laura Rautiainen LahdA 12,15w (+2,1).

Moukari: 1) Krista Tervo KarhKa 66,70, 2) Merja Korpela SoinSi 66,65, 3) Inga Linna RiihimKi 65,17, 4) Johanna Salmela JyväskKU 61,16, 5) Emilia Olkkonen RistU 53,64.

Keihäs: 1) Lina Muze Latvia 56,07, 2) Laura Pesola ReisjPi 54,35, 3) Jelena Jaakkola SoinSi 53,09, 4) Sofia Pölkky SeinäjsU 48,86.