Tampereen Pyrinnön naiset seitsemänsiä, seurajoukkueiden eurocupin jatko vaakalaudalla

Tampereen Pyrinnön naiset seitsemänsiä

Tampereen Pyrinnön naisten taival seurajoukkueiden alle 20-vuotiaiden Euroopan cupin A-finaalissa jäi vuoden mittaiseksi. Tamperelaisseura jätti taakseen vain italialaiset, eikä selittelyille jäänyt sijaa. Monille nuorille kilpaileminen Espanjan Castellonin kaupungissa oli silti huikea elämys.

Turkkilaisseura Feberbahce oli kilpailussa aivan ylivoimainen. Se keräsi 18 lajista 134,5 pistettä, kun kakkoseksi noussut Castellon paikallisseura sai kokoon 103 pistettä. 

Pyrinnön saalis oli 55 pistettä, joka riitti kahdeksan joukkueen kilpailussa seitsemänteen sijaan. Säilymiseen olisi tarvittu 17 pistettä lisää.

Pyrinnölle ei siunaantunut ensimmäistäkään sijoitusta kolmen joukkoon. Toisaalta jumbotilojakaan ei tullut kahta enempää.

Pyrinnön pikaviestijoukkue Ilona Luoma, Alisa Aalto, Frida Hämäläinen ja Pinja Heinonen taipui mitalikolmikon ulkopuolelle aivan loppumetreillä. Joukkueen aika 48,46 oli kelpo tasoa, kosteahkossa illassa. 

Neljänsiä olivat myös Jemina Forss 800 metrillä ja Olivia Mäkinen pituudessa. Mäkinen astui aluksi kolme hyppyä yli ja varmisti tuloksen viimeisellä yrityksellä.

– Nyt ei nähty venymisiä, joita olisi tarvittu enemmänkin. Pieni toivo oli lyödä Tanskan Sparta, mutta tällä kertaa se ei onnistunut, mietti Pyrinnön joukkueenjohtaja Lauri Hollo aavistuksen pettyneenä.

– Meillä oli joukkueessa 15 pyrintöläistä. Se on varsin sopiva määrä yksipäiväiseen tapahtumaan. Tästä joukkueesta vain kaksi tyttöä ei enää ikänsä puolesta voi olla ensi vuonna mukana. Tavoitteena on nousta ensi vuonna A-finaaliin, Hollo visioi.

Poikien sarjan voitti portugalilainen Benfica ja kakkoseksi nousi yllättäen Tanskan Sparta.

Seurajoukkueiden eurocup loppumassa?

Seurajoukkueiden Euroopan cup -järjestelmä voi olla tiensä päässä. 

– Asia on ollut esillä Euroopan yleisurheiluliiton (EA) hallituksen kokouksissa. Päätöksiä tehtäneen marraskuun kokouksessa informoi, EA:n hallituksen jäsen Antti Pihlakoski.

– EA ajattelee liian kaupallisesti, ja unohtaa miten merkittävää seuratoimintaa on useassa Euroopan maassa. Ensi vuosi on pelastettu, mutta vuoden 2020 cupeilla on toinen jalka haudassa ja toinenkin banaanikuoren päällä, Pihlakoski harmittelee. 

Hollo pitää EA:n näkemystä seuratoimintaa rapauttavana. 

– Näillä kilpailuilla on suuri merkitys nuorten urheilijoiden uralle ja motivaatiolle.  On mielestäni valtava menetys, jos nämä kilpailut jatkossa loppuvat, Hollo sanoo.

Jarmo Hakanen

Yleisurheilutuloksia/kv.

Castellon, Espanja:

Seurajoukkueiden alle 20-vuotiaiden Euroopan cupin A-ryhmä (Suomen edustajana naisten kilpailussa Tampereen Pyrinnön joukkue):

Naiset:

100 m (+0,2 m/s): 1) Magdalena Stefanowicz Espanja 11,76,…5) Ilona Luoma Suomi 12,56.

200 m (-0,5): 1) Mizgin Ay Turkki 23,81,…6) Alisa Aalto Suomi 25,81.

400 m: 1) Mizgin Ay Turkki 54,80,…7) Pinja Heinonen Suomi 60,10.

800 m: 1) Gabriela Gajanová Tshekki 2.10,99,…4) Jemina Forss Suomi 2.14,92.

1500 m: 1) Agueda Munoz Espanja 4.53,51,…6) Kiia Keinonen 4.56,88.

3000 m: 1) Diane van Es Hollanti 9.43,47,…7) Jemina Forss Suomi 10.49,20.

100 m aj (-1,9): 1) Sevval Ayaz Turkku 13,74,…7) Olivia Ben Khalifa Suomi 15,40.

400 m aj: 1) Leyla Yanardag Turkki 61,36,…6) Frida Hämäläinen 62,89.

2000 m ej: 1) Anna Mark Helwigh Hollanti 6,42,76,…7) Maria Peltoniemi Suomi 7.52,28.

Pituus: 1) Oluwafunminiyi Olajide Britannia 588,…4) Olivia Mäkinen Suomi 552.

Kolmiloikka: 1) Esra Yilmaz Turkki 12,45,…4) Olivia Mäkinen Suomi 11,04.

Korkeus: 1) Klára Krejciríková Tshekki 172,…7) Salla Tuominen Suomi 155.

Seiväs: 1) Mesure Tutku Yilmaz 400,…7) Lotta Alasaukko-Oja Suomi 310.

Kuula: 1) Aysel Yilmaz Turkki 14,63,…8) Meri Elomaa 9,87

Kiekko: 1) Özlem Becerek Turkki 46,99,…7) Venla Väliharju Suomi 33,80

Moukari: 1) Aitana Safont Espanja 48,8,…8) Venla Väliharju Suomi 34,81.

Keihäs: 1) Münevver Hanci Turkki 50,59,…5) Meri Elomaa Suomi 37,29.

4 x 100 m: 1) Feberbahce, Turkki 47,55,…4) Tampereen Pyrintö, Suomi  (Ilona Luoma, Alisa Aalto, Frida Hämäläinen, Pinja Heinonen) 48,46.

4 x 400 m: 1) Fenerbahce, Turkki 3.49,63,…7) Tampereen Pyrintö, Suomi  (Kiia Keinonen, Alisa Aalto, Pinja Heinonen, Frida Hämäläinen) 3.59,57.

Loppupisteet: 1) Feberbahce Sport Club, Turkki 134,5 pistettä, 2) Playas Castellon, Espanja 103, 3) AK Olymp Brno, Tshekki 102, 4) Blackheath & Bromley Harriers  AC, Britannia 93,5, 5) Sparta, Tanska 75, 6) PAC Rotterdam, Hollanti 71, 7) Tampereen Pyrintö, Suomi 55, 8) Bracco Atletica Italia 49.

Kaikki tulokset