Suomalaiset voittivat 23 Euroopan mestaruutta

Vauhdittomien hyppyjen mestaruuskilpailuissa 11 uutta SE:tä

Suomen joukkue menestyi loistavasti ja saavutti 23 Euroopan mestaruutta, 21 hopeamitalia ja 29 pronssimitalia Euroopan aikuisurheiluliiton (European Masters Athletics) järjestämissä Euroopan hallimestaruuskilpailuissa. Nuorimmat kilpailijat aikuisurheilun parissa ovat 35-vuotiaita ja kaikkein vanhimmat yli 100-vuotiaita.

Euroopan hallimestaruuksista kilpailtiin tänä vuonna 10. kerran ja niihin osallistui noin 2400 urheilijaa 42 eri maasta. Kilpailupaikka oli Puolassa sijaitseva keskiaikainen Toruńin hansakaupunki, joka on yksi Yhdistyneiden Kansakuntien maailmanperintökohteista. Lajiohjelmaan kuuluivat yleisurheilun perintisten hallilajien lisäksi myös pitkät heitot, maastojuoksu ja maantiekävely.

Suomen joukkue sijoittui maiden välisessä mitalitilastossa viidenneksi. Aikuisurheilun johtava maa Saksa voitti mitalitilaston tänäkin vuonna, kotijoukkue Puola venyi toiseksi ja Britannia oli kolmas. Suomi hävisi neljännen tilan Ranskalle vain niukasti. Suomen mitalimäärä oli 73 ja Ranskan 75. Venäjä oli kaukana Suomen takana mitalitilaston yhdeksäs ja Ruotsi 11:s

Suomi sijoittui viidenneksi myös edellisissä EM-kilpailuissa. Saksa on voittanut mitalitilaston kaikissa tähänastisissa EM-kilpailuissa. MM-kilpailuissa Yhdysvallat on kuitenkin omissa kotikisoissaan onnistunut Saksan kukistamaan ja vuonna 2009 Lahden MM-kilpailuissa Suomen joukkue kotikentällään ylsi ainutlaatuiseen saavutukseen voittamalla mitalitilaston ennen urheilun supervaltoja.

Seuraavaksi aikuisurheilijat kamppailevat MM-tasolla tulevana kesänä elokuussa Lyonissa, Ranskassa.

 

TORUŃ (POL) 23.-28.3.2015 Aikuisurheilijoiden Euroopan hallimestaruuskilpailut
 

Mitalitilasto: 1) Saksa 253 (101 kultaa + 82 hopeaa + 70 pronssia), 2) Puola 162 (56 + 58 + 48), 3) Britannia 155 (59 + 55 + 41), 4) Ranska 75 (23 + 27 + 25), 5) Suomi 73 (23 + 21 + 29), 6) Italia 66 (24 + 23 + 19), 7) Espanja 64 (30 + 19 + 15), 8) Tṥekki 58 ( 21 + 10 + 27), 9) Venäjä 53 (20 + 15 + 18), 10) Latvia 40 (11 + 15 + 14), 11) Ruotsi 38 (14 + 17 + 7), 12) Hollanti 29 (8 + 12 + 9), 13) Itävalta 24 (12 + 5 + 7), 14) Norja 24 (4 + 12 + 8), 15) Viro 22 (8 + 7 + 7), 16) Belgia 18, 17) Ukraina 17, 18) Tanska 15, 19) Liettua 15, 20) Portugali 14, 21) Irlanti 14, 22) Romania 10, 23) Slovakia 10, 24) Sveitsi 10, 25) Unkari 10, 26) Luxemburg 6, 27) Turkki 5, 28) Kroatia 2, 29) Kreikka 2, 30) Slovenia 2, 31) Montenegro 1, 32) Islanti 1, 33-34) Valko-Venäjä ja Serbia 1.

Tulospalvelu:


 


Aikuisurheilijoiden Euroopan hallimestaruuskilpailut Torunissa v. 2015