SUL valitsi valmennusryhmät 2022: Team Finland -ryhmään 35 urheilijaa 

Suomen Urheiluliitto (SUL) valitsi 35 urheilijaa Team Finland -valmennusryhmään ja 30 Nuorten Team Finland -ryhmään. Kaikkiaan liiton neljään eri valmennusryhmään valittiin yhteensä yli 200 yleisurheilijaa.

– Team Finland -ryhmän urheilijat valittiin keväällä julkistettujen kriteerien mukaisesti. Kantava periaate on vähintään iskuetäisyys Euroopan tasolla menestymiseen, sanoo SUL:n huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen.

– Ryhmä voi vielä täydentyä syksyn aikana, esimerkiksi maantielajeissa, jos tulevien viikkojen kilpailuissa syntyy hyviä tuloksia.

Team Finland -ryhmässä ovat niin Torúnin EM-hallien mitalistit Lotta Kemppinen, Ella Junnila ja Kristian Pulli kuin Tokion olympiakisoissa onnistuneet Wilma Murto, Topi Raitanen, Lassi Etelätalo, Aku Partanen ja Sara Kuivisto.

Ryhmässä ovat myös paralympiakisojen mitalistit Toni Piispanen, Leo-Pekka Tähti, Amanda Kotaja ja Marjaana Heikkinen sekä kesällä 110 metrin aitojen ja naisten kolmiloikan SE:t rikkoneet Elmo Lakka ja Senni Salminen.

– Ryhmän valintakriteereinä ovat tulostaulukko, arvokilpailusijoitukset sekä rankingsijoitus. Nuorten urheilijoiden kohdalla on lisäksi käytetty kokonaisharkintaa, joka huomioi urheilijoiden kehityskäyrän sekä mahdolliset vaikeudet tarkastelujakson eli kahden edellisen kauden aikana, Salonen sanoo.

Kesän alle 20-vuotiaiden arvokisojen menestyjistä yleisen sarjan Team Finland -ryhmään ylsivät EM -ja MM-tittelit voittaneet Saga Vanninen ja Silja Kosonen.

Kärkiryhmässä urheilijoita laajasti eri yleisurheilulajeista

Team Finland -ryhmässä kärkiurheilijoita löytyy laajalti yleisurheilun eri lajeista ja lajiryhmistä.

– Toisena vastaavanlaisena huomiona voi todeta, että kärkiurheilijat ovat hakeutuneet entistä kovemmalla prosentilla yleisurheilukeskuksiin, Salonen sanoo.

– Noin 80 prosenttia yleisen sarjan Team Finland-urheilijoista tekee päivittäisharjoitteluaan SUL:n yleisurheilukeskuksissa.

Valinta Team Finland -ryhmään tuo urheilijoille ja heidän henkilökohtaisille valmentajilleen tukea niin palveluiden, maajoukkueen yhteistoimintojen, rahallisen valmennustuen kuin Team Finland -ohjelman muodossa.

– Team Finland -ohjelma sisältää valmennuksen seurantaa ja sparrausta, koulutuksellista sisältöä sekä yhteisiä tapaamisia leirien ja infotilaisuuksien muodossa, Salonen sanoo.

– Ryhmän henkilökohtaisilla valmentajilla on myös mahdollisuus suorittaa valmentajan ammattitutkinto (VAT) räätälöidyllä järjestelyllä ja taloudellisesti tuettuna.

Ryhmän yhteisistä tapaamisista ohjelmaan kuuluvat kotimaan lyhyet leirit, syksyn kickoff-tapahtuma ja kevään yhteisleiri. Ulkomaan leiri on Team Finland -urheilijoille tarjolla marras-joulukuussa Etelä-Afrikassa.

Finni: Maajoukkuetoiminta palaa kaikkiin lajeihin

Team Finland – ja nuorten Team Finland -ryhmien lisäksi SUL:n valmennusjohto valitsi maajoukkue- ja nuorten maajoukkueryhmät, joihin valittiin yhteensä 142 urheilijaa

– Maajoukkuetoiminta palaa tällä harjoituskaudella kaikkiin lajeihin myös yleisen sarjan osalta. Luotamme valmennusjärjestelmässä ns. pyramidimalliin, missä on laaja maajoukkuetoiminta, vaikkakin ehdottomana prioriteettina onkin terävään huippu-urheiluun ja Team Finland-ohjelmaan panostaminen, sanoo SUL:n valmennuksen ja koulutuksen johtaja Jarkko Finni.

Maajoukkueryhmän valinnoissa on noudatettu valmennusryhmävalintoihin laadittua ohjeistusta. Liiton lajivalmennuksen kokonaisvaltaisella harkinnalla on joitakin urheilijoita otettu mukaan maajoukkueryhmiin valintakriteerien rikkoutumatta.

– Perusteena mukaanotolle ovat olleet lähinnä joko hyvästä kehittymisestä huolimatta todella niukasti tulosrajan alle jääminen tai aiemmin kovalla tasolla olleen urheilijan selkeiden pitkäaikaisten terveysongelmien vaikutus tulostason putoamiseen, Finni sanoo.

Finnin mukaan liiton valmennuksessa on noudatettu pitkäjänteistä ajattelua ja tukemista, joten tämänkin vuoden valinnoissa on huomioitu tulokset sekä vuodelta 2020 että 2021.

– Lajin lajivalmentaja tai lajivastaava voi kutsua maajoukkueleirille myös ns. haastajia valmennusryhmien ulkopuolelta, mikäli se on toiminnan laadun kannalta järkevää ja mahdollista, Finni sanoo.

Maajoukkueleirille kutsutaan myös Team Finland -urheilijat

Mitä maajoukkuevalmennuksessa on tarjolla?

– Jokaisessa yleisurheilulajissa toteutetaan maajoukkueohjelma, jossa toiminnan runkona on systemaattinen kotimaan leiritys. Leirityksissä painopisteinä ovat lajiin liittyvän tekniikan ja suorituskyvyn seuranta sekä urheilijoiden valmentajien koulutus ja osaamisen jakaminen, Finni sanoo.

– Maajoukkueohjelmissa kotimaan perusleirityksessä henkilökohtaisten valmentajien arvokasta panosta ja merkitystä halutaan korostaa muun muassa maksamalla heidän leirikustannuksensa.

Finnin mukaan maajoukkueohjelmien leireille kutsutaan sekä Team Finland-urheilijat että maajoukkueurheilijat, niin nuoret kuin aikuisetkin. Tällä saadaan aikaan huippu-urheilun vaatimustason mukaista harjoittelua ja testausta, toisten avulla oppimista ja lajiyhteisöllisyyttä.

– Lajista riippuen maajoukkueohjelmien sisällöt vaihtelevat joiltakin osin. Esimerkiksi joissakin menestyslajeissa yhteinen toiminta on laajempaa, Finni sanoo.

– Osa maajoukkueohjelmien toiminnasta sisältää osalle urheilijoista omavastuuosuuksia, mutta toisaalta maajoukkueryhmän kärkiurheilijoille mahdollistetaan muita laajempi tukikokonaisuus.

Yleisurheilukeskuksissa harjoitteleville Team Finland- ja maajoukkueryhmien urheilijoille ja heidän valmentajilleen on mahdollisuus saada päivittäisharjoitteluunsa merkittävää toiminnallista tukea muun muassa osallistuvan asiantuntijatoiminnan kautta.

Suomen Urheiluliiton valmennusryhmät 2022

Team Finland

Miehet:

Joonas Rinne Saarijärven Pullistus, 800 ja 1500 m (valmentaja Minna Rinne)

Elmo Lakka Jyväskylän Kenttäurheilijat, 110 m aj (Otto Kilpi)

Topi Raitanen Helsingin Kisa-Veikot, 3000 m ej (Janne Ukonmaanaho)

Tommi Holttinen Someron Esa, seiväs (Jari Holttinen)

Urho Kujanpää Tampereen Pyrintö, seiväs (Raimo Eskola)

Mikko Paavola Alajärven Ankkurit, seiväs (Mikael Westö)

Kristian Pulli Viipurin Urheilijat, pituus (Seppo Pulli)

Simo Lipsanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet, kolmiloikka (Petri Ruotsalainen)

Aaron Kangas Kankaanpään seudun Leisku, moukari (Jarmo Kangas)

Lassi Etelätalo Joensuun Kataja, keihäs (Leo Pusa)

Oliver Helander IF Raseborg, keihäs (Tero Pitkämäki)

Toni Kuusela Kuortaneen Kunto, keihäs (Petteri Piironen)

Aleksi Ojala Urjalan Urheilijat, kävely (Veli-Matti Ranta)

Veli-Matti ”Aku” Partanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet, kävely (Valentin Kononen)

Leo-Pekka Tähti Porin Tarmo, ratakelaus (Juha Flinck)

Toni Piispanen Espoon Tapiot, ratakelaus (Jari Nordblom)

Henry Manni Länsi-Uudenmaan Urheilija ratakelaus (Juha Heinänen, Jukka Kesälä)

Naiset:

Lotta Kemppinen HIFK, 100 ja 200 m (Mervi Brandenburg)

Sara Kuivisto Porvoon Akilles, 800 ja 1500 m (Ari Suhonen)

Annimari Korte HIFK, 100 m aj (Rafael Blanquer/Mikael Ylöstalo)

Nooralotta Neziri Jyväskylän Kenttäurheilijat 100 m aj (Philipp Unfried)

Reetta Hurske Tampereen Pyrintö, 100 m aj (Marjukka Suihko)

Lotta Harala Tampereen Pyrintö 100 m aj (Anne Suoranta, Kati Ala-Huikku)

Viivi Lehikoinen HIFK, 400 m aj ja 400 m (Laurent Meuwly/Mikael Ylöstalo)

Elina Lampela Oulun Pyrintö, seiväs (Rauli Pudas)

Wilma Murto Salon Vilpas, seiväs (Jarno Koivunen)

Ella Junnila Tampereen Pyrintö, korkeus (Tuomas Sallinen)

Kristiina Mäkelä Orimattilan Jymy, kolmiloikka (Tuomas Sallinen)

Senni Salminen Imatran Urheilijat, kolmiloikka (Matti Mononen)

Maria Huntington Tampereen Pyrintö, seitsenottelu (Mika Vakkuri)

Saga Vanninen Tampereen Pyrintö, seitsenottelu (Matti Liimatainen)

Silja Kosonen Someron Esa, moukari (Jani Pihkanen)

Krista Tervo Karhulan Katajaiset, moukari (Jukka Vihtonen)

Amanda Kotaja Vampulan Urheilijat, ratakelaus (Jussi-Pekka Kurtti)

Marjaana Heikkinen Ponnistus, parakeihäs (OIavi Parjanen)

Team Finland, nuoret

Miehet:

Riku Illukka Vantaan Salamat, 100 ja 200 m (Olli-Pekka Mykkänen)

Samuel Purola Oulun Pyrintö, 100 ja 200 m (Mika Purola)

Eemil Helander Jyväskylän Kenttäurheilijat, 3000 m ej (Ari Nummela)

Daniel Kosonen Tampereen Pyrintö, korkeus (Jouko Kilpi)

Arttu Mattila Äänekosken Urheilijat, korkeus (Janne Avela)

Juho Alasaari Laihian Luja, seiväs (Mikko Latvala)

Topias Laine Helsingin Kisa-Veikot, keihäs (Harri Laiho, Yki Laine, Diari Sharifi)

Janne Läspä, Kaustisen Pohjan-Veikot, keihäs (Petteri Piironen)

Teemu Narvi Kankaanpään seudun Leisku, keihäs (Petteri Piironen)

Onni Ruokangas Janakkalan Jana, keihäs (Pasi Kuusinen)

Aleksi Savolainen Tampereen Pyrintö, kymmenottelu (Timo Väliharju)

Ville Toivonen, Ähtärin Urheilijat kymmenottelu (Erkki Toivonen)

Naiset:

Nathalie Blomqvist IK Falken, 800 ja 1500 m (Tom Andtbacka)

Ilona Mononen Lahden Ahkera, 3000 m (Mikko Rajaniemi)

Moona Korkealaakso Lappeenrannan Urheilu-Miehet, 3000 m ej (Jarmo Viskari)

Sonja Stång Kuivasjärven Aura, 100 m aj (Jari Stång ja Anne Karvinen-Poutanen)

Nea Mattila HIFK, 400 m aj/400 m (Mervi Brandenburg)

Heidi Salminen Jyväskylän Kenttäurheilijat 400 m/400 m aj (Tuija Helander)

Mette Baas Veitsiluodon Kisa-Veikot, 400 m (Jani Hirsivaara)

Jessica Kähärä Mikkelin Kilpa-Veikot, korkeus (Janne Avela)

Helena Leveelahti Virtain Urheilijat, kiekko (Anssi Mäkinen)

Kiira Väänänen Varpaisjärven Vire, moukari (Leena Paldanius)

Aada Koppeli Jyväskylän Kenttäurheilijat, moukari (Tero Linja)

Anni-Linnea Alanen Vaasan Vasama, keihäs (Petteri Piironen)

Vivian Suominen HIFK, keihäs (Mikaela Ingberg ja Kirsi Ahonen)

Julia Valtanen Rauman Urheilijat, keihäs (Keijo Kylänpää)

Siiri Elomaa Tampereen Pyrintö, keihäs (Esa Utriainen)

Neea Käyhkö Savonlinnan Riento, 7-ottelu (Joni Jäntti)

Heta Veikkola Lapuan Virkiä kävely (Marko Kivimäki)

Iida Lounela Helsingin Kisa-Veikot parayleisurheilu (Olli-Pekka Mykkänen)

Maajoukkue

Miehet:

Samuli Samuelsson Ikaalisten Urheilijat, 100 ja 200 m (Mikael Ylöstalo)

Oskari Lehtonen Nurmijärven Yleisurheilu, 100 ja 200 m (Petteri Jouste)

Roope Saarinen Viipurin Urheilijat, 100 ja 200 m (Atte Pettinen)

Santeri Örn, Polvijärven Urheilijat, 100 ja 200 m (Jarno Tenhunen)

Tuukka Huuskola Viipurin Urheilijat, 100 ja 200 m (Atte Pettinen)

Ville Lampinen Kenttäurheilijat -58, 800 m (Ari Suhonen ja Pekka Kelonurmi)

Eero Saleva Helsingin Kisa-Veikot, 5000 m/10 000 m (Tommy Ekblom)

Arttu Vattulainen Joensuun Kataja, puolimaraton/maraton (Tuomo Lehtinen)

Jarkko Järvenpää Tampereen Pyrintö, puolimaraton/maraton

Valtteri Kalliokulju Liedon Parma, 110 m aj (Mikael Ylöstalo)

Santeri Kuusiniemi Jyväskylän Kenttäurheilijat, 110 m aj (Antti Mero jr.)

Ilari Manninen Jyväskylän Kenttäurheilijat, 110 m aj (Antti Mero jr.)

Tuomas Lehtonen Liedon Parma, 400 m aj (Mikko Mattila)

Oskari Mörö Esbo IF, 400 m aj (Petra Stenman)

Jonni Blomqvist Porvoon Akilles, 400 m aj (Stefan Tallqvist)

Erik Back HIFK, 400 m aj (Nick Dakin)

Viljami Kaasalainen Jyväskylän Kenttäurheilijat, 400 m (Antti Mero)

Hannu Granberg Lahden Ahkera 3000 m ej (Tommy Ekblom)

Miika Tenhunen Nivalan Urheilijat, 3000 m ej (Kari Tenhunen)

Kristian Bäck Viipurin Urheilijat, pituus (Mikael Ylöstalo, Diari Sharifi)

Roni Ollikainen Helsingin Kisa-Veikot, pituus (Harri Laiho)

Tuomas Kaukolahti Kenttäurheilijat -58, kolmiloikka (Pekka Kelonurmi, Nick Newman)

Topias Koukkula Kangasalan Urheilijat -68, kolmiloikka (Johan Meriluoto)

Arttu Korkeasalo Lielahden Kipinä, kuula (Kari Korkeasalo)

Henri Liipola Someron Esa, moukari (Kari Pihkanen)

Aleksi Jaakkola Vehmaisten Urheilijat, moukari (Harri Huhtala)

Tuomas Seppänen Noormarkun Nopsa, moukari (Juha Lahtinen)

Jami Kinnunen Äänekosken Urheilijat, keihäs (Olavi Parjanen, Kimmo Kinnunen)

Jarmo Marttila Kälviän Tarmo, keihäs (Jari Marttila)

Tino Mäkelä Pyhäselän Urheilijat, keihäs (Kimmo Mäkelä)

Leo Uusimäki Kenttäurheilijat -58, kymmenottelu (Jaakko Erkinheimo)

Esa-Pekka Mattila (Leo-Pekka Tähti)

Naiset:

Anniina Kortetmaa Jyväskylän Kenttäurheilijat, 100 ja 200 m (Petteri Jouste)

Aino Pulkkinen Jyväskylän Kenttäurheilijat, 400 m (Petteri Jouste)

Milja Thureson Turun Toveri, 400 m (Vesa Thureson)

Viola Westling Turun Urheiluliitto, 800 m (Ari Paunonen)

Nina Chydenius Gamlakarleby IF, 5000 m/10 000 m (Håkan Prest)

Suvi Miettinen Helsingin Kisa-Veikot, puolimaraton/maraton (Risto Saastamoinen)

Laura Manninen Kenttäurheilijat -58, puolimaraton/maraton

Annemari Kiekara Pudasjärven Urheilijat, puolimaraton/maraton (Mika Kiekara)

Johanna Peiponen Rovaniemen Lappi, puolimaraton/maraton (Aira Peiponen)

Alisa Vainio Lappeenrannan Urheilu-Miehet, puolimaraton/maraton (Jarmo Viskari)

Anni Siirtola Helsingin Kisa-Veikot, 100 m aj (Timo Siirtola)

Saara Keskitalo Espoon Tapiot, 100 m aj (Eeva Kantomäki)

Camilla Richardsson Esbo IF, 3000 m ej (Jukka Keskisalo)

Laura Ollikainen Varkauden Kenttä-Veikot, seiväs (Jukka Ollikainen)

Heta Tuuri Lahden Ahkera, korkeus (Mikko Levola)

Sini Lällä Jyväskylän Kenttäurheilijat, korkeus (Seppo Haavisto)

Taika Koilahti Turun Weikot, pituus (Tanja Nirkkonen)

Emma Pullola Vaasan Vasama, kolmiloikka (Mikael ja Natalia Bäck)

Senja Mäkitörmä Varpaisjärven Vire, kuula (Mika Reijonen ja Ville Halonen)

Eveliina Rouvali Kuopion Reipas, kuula (Teemu Leppämäki)

Kaisa Kymäläinen Oriveden Ponnistus, kuula (Teijo Kööpikkä)

Salla Sipponen Keuruun Kisailijat, kiekko (Anssi Mäkinen)

Suvi Koskinen Kauhajoen Karhu, moukari (Veikka Koskinen)

Sanne Erkkola Turun Urheiluliitto, keihäs (Tuomas Laaksonen)

Heidi Nokelainen Joensuun Kataja, keihäs (Harri Laiho)

Elisa Neuvonen Lappeenrannan Urheilu-Miehet, kävely (Marko Kivimäki)

Tiia Kuikka Lappeenrannan Urheilu-Miehet, kävely (Keijo Kosonen)

Enni Nurmi Espoon Tapiot, kävely (Simon Baker)

Anniina Kivimäki Lapuan Virkiä, kävely (Marko Kivimäki)

Miia Sillman Tampereen Pyrintö, seitsenottelu (Mika Vakkuri)

Amanda Liljendal Borgå Akilles (Mika Vakkuri)

Maajoukkue, nuoret

Miehet:

Eino Vuori Hämeenlinnan Tarmo, 100 ja 200 m (Ilkka Seppänen)

Arttu Peltola Jyväskylän Kenttäurheilijat, 100 ja 200 m (Antti Mero Jr)

Alexander Björkgren IF Drott, 100 ja 200 m (Leif Björkgren)

Niilo Mustalahti Seinäjoen seudun Urheilijat, 100 ja 200 m (Olga Hämäläinen)

Santtu Heikkinen Lempäälän Kisa Yleisurheilu, 800 m/1500 m (Veli-Matti Ranta)

Leonard Marken IF Vom, 800 m/1500 m (Ville Borgmästars)

Benjamin Lee Helsingin Kisa-Veikot, 800 m (Mikko Raunio ja Visa Orttenvuori)

Mika Kotiranta Joensuun Kataja 5000 m/10 000 m (Tuomo Lehtinen)

Wilho Hautala Lahden Ahkera, 3000 m ej (Ville Hautala)

Juuso Peltola Jyväskylän Kenttäurheilijat, 110 m aj (Antti Mero jr)

Matias Komi IF Sibbo Vargarna, 110 m aj (Mikko Komi)

Adrian Björkgren IF Drott, 110 m aj (Leif Björkgren)

Jere Haapalainen Tampereen Pyrintö, 400 m aj/400 m (Juha Lehto)

Albin Lundberg Vasa IS, seiväs (Mikael Westö)

Johan-Antti Kivilahti Haapajärven Kiilat, seiväs (Mikko Latvala)

Otto Pulkkinen Imatran Urheilijat, pituus (Matti Mononen)

Aaro Davidila Lapin Lukko, kolmiloikka (Markku Halonen)

Iikka Alingue Janakkalan Jana, kolmiloikka (Diari Sharifi)

Eero Ahola Porin Yleisurheilu, kuula (Jarkko Ahola ja Juuso Sillanpää)

Miika Lahtonen Mynämäen Isku, kuula (Timo Lahtonen)

Antti Pränni Track and Field Espoo, kiekko (Ville Halonen)

Rami Kankaanpää Ilmajoen Kisailijat, kiekko (Ahti Arokallio)

Arttu Härkönen Savonlinnan Riento, moukari (Sakari Tiainen ja Kaitsu Härkönen)

Max Lampinen Someron Esa, moukari (Tero Lampinen)

Roope Auvinen Sjundeå IF, moukari (Tommy Söderholm)

Marco Kammer HIFK, moukari (Aapo Räntilä ja Jani Vottonen)

Aleksi Yli-Mannila Alajärven Ankkurit, keihäs (Sami Peltomäki)

Juho Järvinen Karstulan Kiva, keihäs (Petteri Piironen)

Eemil Porvari Hartolan Voima, keihäs (Keijo Kylänpää)

Aku Parviainen Tuupovaaran Urheilijat, keihäs (Mika Parviainen)

Tarmo Savola kymmenottelu Lappajärven Veikot (Mika Vakkuri)

Juuso Toivonen kymmenottelu, Ähtärin Urheilijat (Erkki Toivonen, Mikko Latvala, Jesse Jokinen)

Joni Hava Espoon Tapiot, kävely (Joni Oilinki)

Sajan Irincheev Espoon Tapiot, kävely (Jani Lehtinen)

Jerry Jokinen Naantalin Löyly, kävely (Mari Sipilä)

Naiset:

Johanna Kylmänen Raision Kuula, 100 ja 200 m (Ari Kylmänen)

Anna Pursiainen Espoon Tapiot, 100 ja 200 m (Eeva Kantomäki)

Pirkitta Marjanen Porin Yleisurheilu, 100 ja 200 m (Jussi Ihamäki)

Veera Mattila Vammalan seudun Voima, 400m (Sami Nikkilä)

Reetta Joronen Savonlinnan Riento, 800 m/1500 m (Tuomo Lehtinen)

Helmi Vuorimaa Lahden Ahkera, 800 m/1500 m (Timo Vuorimaa)

Lotta-Maria Maine Turun Urheiluliitto, 3000 m ej (Janica Rauma)

Venla Saari Jyväskylän Kenttäurheilijat, 3000 m ej (Ari Nummela)

Emma Katajalaakso Lahden Ahkera, 3000 m ej/ (Ville Hautala)

Alisa Virtanen Jyväskylän Kenttäurheilijat, 3000 m ej (Kari Virtanen)

Pinja Kotinurmi Lahden Ahkera, 3000 m ej (Timo Vuorimaa)

Noora Juslin Borgå Akilles, 100 m aj (Stefan Tallqvist)

Tanja Kokkonen Lappeenrannan Urheilu-Miehet, 100 m aj (Alina Talay)

Vilma Mäki Alavuuden Urheilijat, 100 m aj (Olga Hämäläinen)

Essi Vehmaa Lappeenrannan Urheilu-Miehet, 100 m aj (Janne Vehmaa)

Frida Hämäläinen Tampereen Pyrintö, 400 m aj/400 m (Tuija Helander)

Aada Aho Raision Kuula, 400 m aj/400 m (Juha-Pekka Triipponen)

Laura Loponen Oulun Pyrintö 400 m aj/400 m (Sami Loponen)

Inka Pöyry HIFK 400 m (Jarkko Äikää)

Saga Andersson Esbo IF, seiväs (Björn Andersson)

Silja Andersson Esbo IF, seiväs (Björn Andersson)

Essi Melender Vaasan Vasama, seiväs (Mikael Westö)

Nea Lento Tampereen Pyrintö, pituus (Toi Lento)

Oona Nieminen Jyväskylän Kenttäurheilijat, pituus (Matti Liimatainen)

Ilona Ruohola Turun Urheiluliitto, kolmiloikka (Johan Meriluoto)

Ella Nisula Kuivasjärven Aura, kolmiloikka (Anne Karvinen-Poutanen)

Saara Hakanen Helsingin Kisa-Veikot, kolmiloikka (Zivile Pukstiene/Reijo Siitonen)

Emilia Kangas Seinäjoen seudun Urheilijat, kuula (Hannu Kangas/Ahti Arokallio)

Annukka Vainonen Iitin Pyrintö, kuula (Mikko Vainonen)

Sanni Kuparinen Janakkalan Jana, kiekko (Jari Kataja)

Patricia Kellgren HIFK, kiekko (Veli-Pekka Vuorento ja Kirsi Ahonen)

Vilma Räsänen Viitasaaren Viesti, kiekko (Jarkko Räsänen)

Enni Aula Pohjan Koitti, kiekko (Hannu Heikkilä)

Sara Killinen Lapuan Virkiä, moukari (Andrew Dubs)

Elina Kinnunen Uudenkaupungin Kenttäkarhut, keihäs (Tuomas Laaksonen)

Roosa Ylönen Äänekosken Urheilijat, keihäs (Kimmo Kinnunen)

Minna Hollanti Gamlakarleby IF, keihäs (Martin Grandell)

Emilia Karell Sjundeå IF, keihäs (Marcus Karell)

Ellen Seisto Espoon Tapiot, kävely (Jani Lehtinen)