Starttipistoolien lupa-asiat esillä Järvenpäässä

Starttipistoolien lupa-asiat esillä Järvenpäässä

Tuomarikoulutuksen sisältöjä, yleisurheilun kilpailusääntöjä ja niiden tulkintaan puitiin valtakunnallisilla tuomarikouluttajapäivillä Järvenpäässä.

– Ohjelmassa oli myös valtakunnalliseen kilpailutoimintaan liittyviä asioista ja linjauksia, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) kilpailupäällikkö Mika Muukka.

Yksi noista asioista oli talven hallikisoissa keskustelua herättänyt varoituskorttien käyttö juoksujen lähetyksessä, eli miten keltaista, vihreää ja punamustaa korttia käytetään.

– Nyt haettiin samaa toimintatapaa koko maahan, Muukka totesi.

Ennätysmäinen 70 hengen osallistujajoukko kuuli myös Poliisihallituksen Mika Lehtosen esitelmän siitä, kuinka nykyisen ampuma-aselain puitteissa starttipistooleille myönnetään lupia.

Järvenpään koulutustilaisuuteen osallistui tuomareita, lähettäjiä, kuuluttajia ja maalikamerakouluttajia.