Söderberg heitti 76,03 ja nousi MM-joukkueeseen

Söderberg heitti 76

Viides heitto toi helpotuksen ja liikutuksen tunteet David Söderbergin kasvoille Helsingissä Eläintarhan kentän tuntumassa Moukaripörssin heittopaikalla. IF Vomin heittäjän moukari kaarsi kesän kotimaiseen kärkitulokseen 76,03, jolla Pekingin MM-raja ylittyi kolmella sentillä.

– Eilen oli vielä epävarma olo. Selkä meinasi krampata junamatkalla Seinäjoelta tänne tullessa. Sain selän kuitenkin hieronnalla kuntoon, Söderberg totesi.

Kesäkuun alussa tehdystä urheilijan tyrän leikkauksesta nopeasti toipunut Söderberg on heittänyt kesän kuluessa vasta kolme loppukilpailua. Niiden aikana tulos on noussut Kalevan kisojen voittolukemista 74,68 yli 76 metriin.

– Nyt oli aamulla hyvä tuntuma kropassa, Söderberg totesi Helsingissä.

Söderberg heitti maanantaina tasaisen sarjan, jonka toiseksi pisin heitto kantoi 75,90.

– Kyllä kropassa on sellainen tunne, että parempaan on mahdollisuuksia, Söderberg sanoo.

Vuosi sitten Söderberg, 35, heitti 77,57 ja eteni Zürichin EM-kilpailuissa finaaliin. Maanantain kilpailun jälkeen Söderbergin matka jatkuu Helsingistä tiistaina kohti Hongkongin valmistautumisleiriä, josta hän siirtyy Pekingiin pari päivää ennen MM-kilpailujen karsintaa.

– Finaalipaikka on Pekingissä tavoitteena, Söderberg sanoo.

Toiseksi Helsingissä maanantaina heitti tuloksella 73,68 Noormarkun Nopsan Tuomas Seppänen. Hänen kesän paras tuloksensa on Porin Kalevan kisoissa SM-hopean tuonut 73,95.

– Nyt täytyy vaan koettaa herkistellä lisää, jos sitten saisi jotakin irti, Seppänen totesi.

– MM-kilpailuja ajatellen sain tänä kesänä heittämisen juonesta kiinni liian myöhään.

 

HELSINKI, Eläintarha 10.8.2015 Poliisi-Voimailijoiden moukarin- ja painonheittokilpailut

Miehet,

Moukari: 1) David Söderberg 35 IFVOM 76,03 (kkk & Pekingin MM-raja), 2) Tuomas Seppänen NoormNo 73,68, 3) Arno Laitinen JKU 69,71, 4) Risto Kauppinen KangKi 63,13, 5) Aleksi Nieminen RekolRa 59,28. – Söderberg (75,90, x, 75,29, 74,88, 76,03, -). Seppänen (73,29, 73,68, 71,49, 73,11, 73,54, 73,57).

M22 Moukari: 1) Risto Kauppinen KangKi 63,33.

Naiset,

Paino (4 kg): Irene Merjamaa 80 HPV 10,04. – Ikätasoitus: 15,49.

Moukari: 1) Krista Tervo 18 KarhKa 60,40, 2) Tiina Rinnekari 19 NurmijYU 57,44, 3) Mette Snellman KarhU 51,00.

Moukari (3 kg): 1) Minja Nurminen 17 NurmijYU 53,64.