Skyttä ennätysvauhdissa: Nyt on pohjia, siitä se tuloskin tulee

Skyttä ennätysvauhdissa: Nyt on pohjia

Pikajuoksija Markus Skyttä löi alkutahdit talven pikajuoksukaudelle pinkaisemalla Lahden pikajuoksucupissa 60 metriä aikaan 6,77. Se onnistui, kun sprintteri sai karistettua vuosien terveysongelmat kannoiltaan.

Lahden aika siirsi historiaan Skytän, 21, kolmevuotiaaksi eläneen ennätyksen 6,87, ja on pikkuhiljaa alkavan hallikauden kotimainen kärkinoteeraus.

– Viime vuosina olen lähtenyt harjoituskauteen nollakunnosta. Nyt oli pohjia. Siitä se tuloskin tulee, Skyttä sanoo.

Skytän kiusana ovat lähivuosina olleet nivus- ja kylkivaivat ja viimeksi armeijavuodesta juontunut jalkapohjaongelma. Se kiusasi vielä viime talvena ja pakotti miehen pahimmillaan juoksutauolle.

Sitten viime kevään treeni ja juoksu on kulkenut, eikä ongelmia ole ollut viime syyskesän pientä selkävaivaa lukuun ottamatta.

– Juuso Sillanpää on iso syy siihen, että juoksen nyt mitä juoksen. Hänelle kuuluu iso kiitos, Skyttä kiittelee ansioitunutta fysioterapeuttia.

Raskisen valmennuksessa

Skytän pikajuoksu-ura alkoi teini-iässä, kun yläasteen opettaja Sami Vastamäki pisti nuoren lahjat merkille. Ura eteni Jari Erosen valmennuksessa aina viime syksyyn. 

Nyt Skyttä harjoittelee seuratoverinsa Kouvolan Urheilijoiden Antti Raskisen ohjeilla. Raskisen etävalmennuksen tueksi Skyttä on löytänyt Sillanpään lisäksi muutakin asiantuntevaa apua opiskelukaupungistaan Jyväskylästä.

– Petteri Jouste on katsellut Jyväskylässä tekniikkaani ja treenejäni. Jyväskylä on mahtava kaupunki harrastaa yleisurheilua. Siellä on silmiä katselemassa ja sanomassa, jos asiat menevät huonosti, Skyttä kiittelee.

Viime kesänä Skyttä pisti tavoitteekseen mitalin Oulun Kalevan kisoista ja paikan EM-viestijoukkueessa. Noihin tavoitteisiin vauhti ei vielä riittänyt, mutta 100 metrin ennätys koheni 10,56:en ja Oulusta heltisi 100 metrillä viides sija.

– Tärkeintä oli, että sain juosta pitkän kisakauden ensi kertaa aikoihin. Pystyin kilpailemaan elokuulle asti, Skyttä sanoo.

Juoksusta rullaavampaa

Lahden pikajuoksucupin kaksi 60 metrin juoksua ajoilla 6,86 ja 6,77 kertoivat, että talven kisakauteen Skyttä voi lähteä luottavaisena.

– Se tuntui ihan rutiinijuoksulta. Siksi aika oli iso yllätys. Siinä oli vähän terävämpi lähtö kuin ensimmäisessä juoksussa, eikä juoksun loppu hajonnut niin pahasti kuin ensimmäisessä juoksussa, Skyttä kertaili ennätyspinkaisuaan.

Talven harjoittelussa on Skytän mukaan painotettu määrän sijasta laatua ja Sillanpään johdolla huoltavaa treeniä. Eteenpäin juoksu on mennyt myös teknisesti.

– Minulla juoksu on frekvenssipainotteista. On keskitytty siihen, että pystyisin ylläpitämään askeltiheyttä. Teknisesti juoksu on kuitenkin ollut ”jarruttavaa”. Sillanpään ja Jousteen ohjeilla olen saanut lantion asentoa parannettua, ja juoksusta on tullut aiempaa rullaavampaa.

Hyvän kauden alun innoittamana Skyttä ei rukkaa talven tavoitteita.

– Nyt pitää nauttia juoksemista. Minulla on aina aiemmin ollut älyttömän kovat tavoitteet ja siitä on tullut stressiä, Skyttä sanoo.

Lahden pikajuoksucup