Ruuskanen ennätysiskussa, Pitkämäen ja Wirkkalan vaivat huolettivat

Vammat heittivät varjon Porin Kalevan kisojen hyvätasoiselle keihäsfinaalille ja taistolle kolmannesta MM-kisapaikasta. Pielaveden Sammon Antti Ruuskanen varmisteli asemiaan Pekingin MM-kisojen suosikkien joukossa ottamalla mestaruuden ennätyksellään 88,98.

Tero Pitkämäki väläytti kuntoaan avausheitolla, joka kantoi 87,82. Neljännessä heitossa tukijalan pakaralihakseen iskenyt kipu jätti heittäjän kuitenkin mietteliääksi.

– Katsotaan miltä se tuntuu huomenna, pitääkö se kuvata. Ei se palasina ole, Pitkämäki totesi pakaralihaksesta.

Taistelu Suomen MM-joukkueen kolmannesta Pekingiin lähtevän mieskeihäänheittäjän paikasta kääntyi Teemu Wirkkalan eduksi. Hän oli neljäs heitettyään 79,32, mutta jalka vahvassa teipissä karsinnan jälkeen iskeneen nivuskrampin takia. Ari Mannio oli viides vaisulla tuloksella 78,65.

Valinnasta oli sovittu Mannion ja Wirkkalan välillä niin, että Kalevan kisojen finaali ratkaisee, kumpi heistä lähtee Ruuskasen ja Pitkämäen kanssa MM-kisoihin.

– Nyt katsotaan rauhassa Teemun kanssa, mikä on hänen tilanteensa, mutta Teemu on kisoihin paalupaikalla, SUL:n valmennusjohtaja Jorma Kemppainen sanoi.

Kemppainen tarkensi, että jos Wirkkala on kilpailukunnossa, hän lähtee kisoihin.
 

Ruuskanen: Ei parane alkaa keulia

Ruuskasen kilpailu Porin tuulisella stadionilla alkoi vaisusti (79,05), mutta sen jälkeen sarjaan mahtui kolme kovan tason heitto. Ne kantoivat 84,13, 85,02 ja 88,98, joka on myös uusi Pielaveden ennätys. Ruuskanen on jahdannut pitkään ex-huippuheittäjä Juha Laukkasen nimissä ollutta kotikuntansa ennätystä 88,82. 

 – Ensimmäinen heitto epäonnistui, kun yritin heti halkaista kenttää. Toisen heitin varman päälle (84,13), kolmanteen kovensin vauhtia ja heitto meni sekaisin. Neljännessä keihäs otti maahan ensi kertaa tällä kaudella, sitten viidennellä sain heittämisen juonesta kiinni, Ruuskanen summasi kisaansa.

Ruuskasen edellinen ennätys oli viime kesänä Euroopan mestaruuden tuonut 88,01. Porin heitto vei hänet maailmantilastossa neljänneksi.

MM-kisojen mestariehdokkuuteen Ruuskanen suhtautuu rennosti.

– Ei pidä ruveta liikaa keulimaan. Tämä oli hieno voitto hyvällä tuloksella, mutta vain yksi yksittäinen kilpailu.

Ruuskanen kilpailee seuraavaksi lauantaina Kuortaneen Eliittikisoissa.

Pitkämäki: Ei mikään positiivinen homma

Pitkämäki jätti Porin stadionin hieman huolestuneena. Hänellä on kokemusta erilaisista vammoista, mutta kilpailun jälkeen hän ei osannut arvioida onko pakaravaivan kanssa syytä huoleen.

– Se on kysymysmerkki, mutta kun se tulee tuolla lailla (heiton) tukivaiheessa, ei se mikään positiivinen homma ole, Pitkämäki totesi.

Pitkämäki arveli, että heittäminen saattoi karata neljännellä heitolla yliyrittämisen puolelle.

– Avausheitto oli hyvä, sitten tuli heikompi heitto ja yritin sitten neljännellä heittää niin, että oli vähän kovempi tulos mielessä, Pitkämäki sanoi.

Kolmanneksi Porissa heitti Sulkavan Urheilijoiden Toni Sirviö tuloksella 79,73.

 

Wirkkala lämmitti nivusta ja jännitti Mannion heittoja

Toholammin Urheilijoiden Teemu Wirkkalan kilpailu Porissa Kalevan kisojen finaalissa jäi kahteen heittoon. Ne kantoi 79,32 ja 78,90.

Noiden heittojen jälkeen Wirkkala yritti pitää jo edellispäivänä krampanneen lähentäjälihaksen heittokunnossa siltä varalta, että Ari Mannio nousisi hänessä kilpailussa ohi. Näin ei kuitenkaan käynyt.

– Jännitti, Wirkkala kertaili kilpailun viimeisiä kierroksia.

Wirkkala aikoo kuulostella miltä jalka tuntuu kisan jälkeisenä päivänä ja keskustelee SUL:n valmennusjohtaja Jorma Kemppaisen kanssa, onko syytä käydä magneettikuvissa.

– Kohta karsinnan jälkeen jalkaan tuli pieni krampin tuntemus. Verryttelyssä kokeilin pystynkö heittämään. Jos en olisi verryttelyssä pystynyt heittämään, olisi jättänyt kisan väliin.

Wirkkalan mukaan nivussa ei ole kipua, mutta kun jalka lähtee painamaan maahan tosissaan ”tunteen, että siellä on pieni kramppi”.

”Tavoitteena 85 metrin taso”

Wirkkala toivoo, että pääsee palaamaan Pekingin Linnunpesästadionille, jossa hän sijoittui vuoden 2008 olympiakisoissa viidenneksi. Se olisi oiva palkinto vaikeasta polvivammasta kuntoutuneelle heittäjälle.

– Tavoite on päästä 85 metrin tasolle ja saada tekniikka kuntoon, Wirkkala linjasi lähiaikojen tavoitteitaan.

,