Riitta Salin Suomen urheilun Hall of Fameen – Rooma oli minulle maaginen paikka – Homénille Elämänura-palkinto

Riitta Salin pinkoi kevyenväkevästi 400 metrin Euroopan mestariksi Roomassa vuonna 1974. Voiton kuorrutti ME-aika 50,14. Salin äänestettiin  Vuoden urheilijaksi 1974 ja torstain Urheilugaalassa Helsingissä hänet kutsuttiin Suomen urheilun kunniagalleriaan Hall of Fameen.

– Rooma oli minulle maaginen paikka. Toivon, että se on teille samanlainen, Salin kannusti kesäkuisiin Rooman EM-kisoihin tähtääviä suomalaisia yleisurheilijoita.

Salinille (o.s. Hagman) oppi urheilun kiehtovaan maailmaan jo lapsuuskodissaan. Hänen edesmennyt isänsä Nils ”Nisse” Hagman tunnettiin tulisieluisena ja pätevänä urheilumiehenä, jonka suurimmat urheilulliset rakkaudet olivat yleisurheilu ja pesäpallo.

Riitta Salin, 73, löysi juoksuradan varsin varhain.

– Alkuun juoksemiseni oli leikinomaista toimintaa. Määrätietoinen ja aktiivinen harjoittelu minulla alkoi ollessani 16-vuotias, Salin muisteli.

Salin nousi nopeasti juoksu-urheilun terävimpään kärkeen koko maailmassa. Hän edusti Suomea 4 x 400 metrillä viisissä arvokisoissa vuodesta 1969 vuoteen 1976. Noihin vuosiin mahtui kahdet olympialaiset ja kolmet EM-kilpailut.

Kaiken kruunasi siis EM-kulta ME-ajalla

EM-Roomassa Salin juoksi 400 metrin mestaruuden kylkeen hopeaa 4 x 400 metrin viestissä. Viestinelikon tuolloinen aika –  3.25,7  – on yhä Suomen ennätys.

– Mona-Lisa Pursiainen on poissa, mutta me muut viestikvartetin jäsenet kokoonnumme edelleen pari kertaa vuodessa, toistemme luona ruokailemme, tai tapaamme toisiamme vaikka stadikalla, tilanteiden ja tapahtumien mukaan. Meillä on myös oma WhatsApp-ryhmä, Salin sanoo.

Salin sanoo seuraavansa urheilua yhä, etenkin yleisurheilua.

– En minä enää ihan niin aktiivinen urheilun seuraaja ole kuin mitä minä olin aiempina vuosikymmeninä. Mutta tietynlaisessa valmiudessa urheilutapahtumien suhteen olen silti yhä, hän täsmentää.

Päiväni aloitan aina 40 minuutin aamujumpalla

Liikunta on edelleen tärkeä osa päiväruutinia.

– Päiväni aloitan aina 40 minuutin aamujumpalla. Salitreenit ja vesijuoksu ovat ohjelmistossani toistuvasti. Pilates on kuvioissani myös. Kävelylenkeillä käyn säännöllisesti 3-4 kertaa viikossa. Taitaapa vain yksi lepopäivä minulle liikunnasta viikoittain tulla, Salin selvittää.

Kilpailu-uran jälkeen Salin työskenteli PR- ja tiedotustehtävissä ja oli kahdeksan vuoden ajan Suomen Urheiluliiton hallituksessa. Tuosta ajasta hän toimi neljä vuotta SUL:n varapuheenjohtajana.

– Urheilu opetti niihin töihin kurinalaisuutta ja pitkäjännitteisyyttä. Töissäni olin toistuvasti median kanssa tekemisissä ja urheilutaustastani oli hyötyä siihen, Salin sanoo.

Homén vastaanotti Urheilugaalassa Elämänura-palkinnon

Carl-Olaf Homén vastaanotti Urheilugaalassa Elämänura-palkinnon. Homén on tehnyt urheilun parissa mittavan urheilujohtajan ura. Hän toimi mm. Euroopan yleisurheiluliiton puheenjohtajana, Kansainvälisen yleisurheiluliiton hallituksessa, Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana ja Helsingin vuoden 1983 MM-kisojen järjestelytoimikunnan johtajana.

Homén muistetaan monista asioista, joista yksi on Stafettkarnevalen-viestikarnevaali. Sitä hän on ollut synnyttämässä, kehittämässä ja järjestämästä vuodesta 1961 alkaen.

Kaikki palkitut:

https://www.urheilugaala.fi/voittajat

Hannu Ranta

Kuvat: Urheilugaala/Linnea Laatikainen