Richardsson EM-rajasta: Perustaso on tämä , Pulkkinen, Kinnunen ja Kämäräinen vireessä

Richardsson EM-rajasta: Perustaso on tämä

Vasa IS:n Camilla Richardsson kauden ensimmäinen 3000 metrin estejuoksu toi Espoon Motonet GP:ssä Berliinin EM-kisojen tulosrajan alituksen ja voiton ajalla 9.42.81. Se on noin sekunnin juoksijan ennätyksestä.

Richardsson teki Leppävaaran kentällä hyvän juoksun vaikka 3.07:n kilometriajalla kisan avannut jänis veti alun turhan kovaa.

– Yllättävän hyvin jaksoin mukana, vaikka alkuvauhti oli liian kovaa. Sitten vähän panikon,i ja toinen kilometri oli sitten aivan liian hidas, Richardsson harmitteli epätasaista kilpailua, jossa Saksan Jana Sussmann oli toinen ajalla 9.47,92.

– Jos tämä on nyt minun perustasoni, siihen voi olla tyytyväinen. Se jää vain sekunnin minun ennätyksestäni, Richardsson kertaili.

Juoksunakin se oli Richardssonin mukaan hyvä.

– Vesieste sujui hyvin, mutta esteiden ylityksiin tuli vielä vähän sipsutusta.

Seitsemänneksi Espoossa sijoittunut Forssan Salaman Astrid Snäll alitti alle 20-vuotiaiden MM-kisarajan ajalla 10.19,72.

Porvoon Akilleksen Sara Kuivistoa Espoon 800 metrillä juostu kauden kotimainen kärkiaika 2.04,65 ei täysin tyydyttänyt. Ukrainan Katerina Klymjuk veti avauskierroksen 59,98, josta Kuivisto taisteli kolmannneksi.

– Vaikka oli se minulla vasta ensimmäinen kunnollinen 800 metrin kilpailu tälle kaudella, ihan tyytyväinen en voi olla. Sellaista 2.03, jopa 2.02-alkuista aikaa odottelin. Nyt vaan juostiin liian hiljaa tuon viimeisen kierroksen takasuora, Kuivisto tuumi.

Turun Urheiluliiton Aino Paunonen oli neljäs ajalla 2.05, 32, joka jää hieman hänen kauen parhaastaan. Puolan Anna Sabat ja Paulina Mikiewicz-Lapinska juoksivat kärkisijat ajoin 2.03,39-2.04,13          


_1dx6627.jpg

,

Pulkinen ja Kinnunen hyvässä vireessä

Äänekosken Urheilijoiden Aino Pulkkinen pinkaisi kaksi vahvaa 100 metrin juoksua. Alkuerissä hän kiihdytti erävoittoon alla 11,89. Kisa juostiin metri sekunnissa.

Loppukilpailu juostiin myötätuuleen (+0,7 m/s). Sen Pulkkinen voitti kauden parhaallaan 11,65. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Hanna-Maari Latvala oli toinen ajalla 11,68. 

– Hyvä juoksu, vaikka vähän tuntui, että jäin lähdössä. Tosi tyytyväinen olen, Pulkkinen sanoi.

Miesten keihäänheiton Jami Kinnunen heitti toiseksi ennätyksellään. Toissa vuonna heitetty ennätys koheni 32 senttiä. Viime kesän pilanneen nivusvamman jälkeen Kinnusen heitto on löytänyt hyvälle kehitysuralle.

Tulos parani pari metriä edellisestä kisasta. Olen sellainen progessiivinen heittäjä, että tulos paranee kauden aikana. Nyt myös ensimmäinen yliastuttu oli hyvä, pidempi kuin entinen ennätys, Kinnunen sanoi.

Kinnusen aikeissa on kauden mittaan puhkaista 80 metrin raja. Kuntoaan häntä Jyväskylän Kalevan kisoihin. Espoossa hän jätti viimeisen heiton väliin. Seuraava kisa odottaa jo sunnuntaina Karjaalla.

– Jouduin odottelemaan viimeistä heittoa sen verran, että paikat kylmeni ja tuntui vähän kiristyksiä. Varmuuden vuoden jätin viimeisen heiton väliin, Kinnunen sanoi,

Voittoon Espoossa heitti Puolan Cyprian Mrzyglod, joka heitti 79,46. Lassi Etelätalo oli kolmas heitettyään 77,85.

Kämäräisellä kulkee, Murto ja Nikkanen 425

Naisten kiekkoringissä pitkän, selkävaivojen tuoman tauon jälkeen toisen kilpailunsa heittänyt Lapinlahden Vedon Sanna Kämäräinen voitti tuloksella 55,52, joka jää vajaat puoli metriä EM-kisojen tulosrajasta 56 metriä. 

– Se meni tosin hyvin ja tuntui tosi helpolta. Tuntuu, että piti heittää näin kauan, että oppii heittämään rennosti, Kämäräinen kertaili kisan kahta yli 55 metrin heittoaan.

EM-kisojen tulosraja voi mennä jo seuraavassa kilpailussa.

 – Se oli niin helppoa ja vaivatonta, että kyllä se menee.

Keuruun Kisailijoiden Salla Sipponen oli toinen heitettyään 55,52

Wilma Murto ja Minna Nikkanen hyppäsivät kumpikin 425, jonka Murto selvitti ensimmäisellään ja Nikkanen kolmannellaan.

– Oli tosi hyvä fiilis. Turussa oli helpotus, nyt edelleen tosi hyvä fiilis hypätä. Odotin, että olisin tänään hypännyt enemmän. Kropassa on sellainen fiilis, että enemmän on tulossa. Tuli reippaita ylityksiä ja teknisesti ehjiä hyppyjä, Murto iloitsi.

Nikkanen harmitteli juoksuaan.

– On ollut vähän kisahyppyjä, lähden ehkä vähän liikaa yrittämään. Täytyisi malttaa paremmin. Sinänsä hyvä, että sain jonkun verran kisahyppyjä, Nikkanen sanoi.

,


1dx_8519.jpg

Korkeushyppääjä Arttu Mattila on yksi Suomen 17-vuotiaiden EM-joukkueen tilastosuosikeista.

,

Kähärä ponnisti ennätyksen, Mattila löysi rytmityksen

Mikkelin Kilpa-Veikkojen Jessica Kähärä, 16, ponnisti naisten pituushypyn voittoon ennätyksellään 612. Talvella hallissa ponnistettu uran paras tulos koheni kuudella sentillä. Entinen ulkoratojen ennätys oli 590.

– Kisa meni hyvin. Oli terävä olo jo verkassa. Kolmella ensimmäisellä kierroksella tuli parhaat hypyt, sen jälkeen alkoi hyytyä, Kähärä sanoi.

Kenttäurheilijat 58:n Anne-Mario Lehtiä oli toinen ponkaistuaan 601.

Äänekosken Urheilijoiden Arttu Mattila sai uusitun askelrytmityksen toimimaan, ylitti 214 ja voitti miesten korkeushypyn. Se on 17-vuotiaan hyppääjän ulkoratojen ennätys ja jää kaksi sentillä hänen talvella hyppäämästään halliennätyksestä. 

Kauden alku oli Mattilalle takkuinen, mutta nyt ilme kirkastui.

– Tekniikan tai juoksurytmin kanssa oli ongelmia. Nyt sain sen toimimaan, kun vähän lyhensin askelia. Tähän asti ponnistus on tullut liian lähelle rimaa, Mattila sanoi.

Pyörivissä tuulissa ja rahtusen koleassa illassa miesten pituushypyssä ei kauden kärkitulosta hätyytelty: HKV:n Roni Ollikainen voitti ponkaistuaan 734. Etelä-Afrikan Zarck Visser ja Vasa IS:n Kristian Bäck olivat toinen ja kolmas tuloksin 723 ja 721.

tulokset