Purola rikkoi Hongiston 17-vuotiaiden SE:n

Purola rikkoi Hongiston 17-vuotiaiden SE:n

Samuel Purola pinkoi huikea kyytiä 17-vuotiaiden Ruotsi-ottelun 100 metrillä. Oulun Pyrinnön 16-vuotias sprintteritykki voitti matkan 17-vuotiaiden SE-ajalla 10,53. Edellinen ennätys oli Visa Hongiston vuonna 2004 juoksema 10,56. Myötätuulta juoksussa oli 0,6 metriä sekunnissa.

– Lähtö onnistui tosi hyvin. En nähnyt muita kavereita missään vaiheessa, Purola tuumi.

Purolan edellinen oma ennätys oli aiemmin tänä kesänä juostu 10,62. Hän sivusi sitä Tbilisissä juostessaan 17-vuotiaiden EM-kisoissa kolmanneksi. Kalevan kisojen 100 metrillä hän oli kuudes. Pitkän kauden väsymystä ei Ratinassa näkynyt.

– Tähän juoksuun todella panostettiin. Ei tuntunut väsymystä, Purola totesi.

Ruotsin Henrik Larsson oli juoksussa toinen ajalla 10,63 ja Suomen Lauri Tuomilehto oli kolmas juostuaan 10,72.

Kovaa mentiin myös naisten 100 metrillä. Kajaanin Kipinä Annika Haverinen voitti ajalla 11,89, joka vie hänet 17-vuotiaiden kaikkien aikojen kotimaan tilastossa seitsemänneksi.

– Lähtö onnistui nyt hyvin, ja tuntui, että sain matkalla vielä lisää buustia, Haverinen sanoi.

Tyttöjen ja naisten maaottelussa urakoiva Viivi Lehikoinen oli juoksussa kolmas ajalla 12,14.

Lajivoittoja suomalaisille irtosi lauantain nuorten ottelussa iso tukku. Naisten 400 metrillä Aleksandra Niiranen ja Veera Perälä juoksivat Suomelle kaksoisvoiton, jonka Niiranen kuorrutti ennätyksellään 55,89. Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustavan Niirasen edellinen ennätys oli 17-vuotiaiden SM-kisoissa mestaruuden tuonut 56,03.

Lahden Ahkeran Aino Kuljukka ja Forssan Salaman Astrid Snäll urakoivat päivän toisen suomalaisten kaksoisvoiton nuorten ottelussa. Tbilisin 17-vuotiaiden EM-kisoissa neljänneksi juossut Kuljukka vei voiton ajalla 6.46,63 ja Snäll oli (6.56,76).

Kaksikko oli juoksussa täysin omaa luokkaansa. Kolmanneksi kilpailussa juossut Ruotsin Sara Gunnarsson ehti maaliin ajassa 7.09,25.

Naisten moukarinheitossa Varpaisjärven Vireen Kiira Väänänen voitti naisten moukarin täysin ylivoimaisesti tuloksella. 17-vuotiaiden EM-pronssimitalisti heitti 63,12, kun toiseksi sijoittunut Ruotsin Cecilia Larsson oli toinen heitettyään 56,14.

Porvoon Akilleksen Jenna Sorvari oli kolmas ennätyksellään 54,77. Se parani roimasti. Edellinen oli 53,16. 

Frida Hämäläinen voitti kotiradallaan hyvällä juoksulla 400 metrin aidat ajalla 1.01,40. Ruotsin Celina Reichardt kiilasi ennätyksellään toiseksi (1.01,92). Ada Koistinen oli kolmas (1.02,15).

Tampere:

17-v. Ruotsi-ottelun 1. kilpailupäivän tuloksia:

Tilanne 1. Kilpailupäivän jälkeen.

Pojat: Suomi 46-Ruotsi 57

Tytöt: Suomi 59,5-Ruotsi 46,5

Pojat:

100 m (+0,6): 1) Samuel Purola Suomi 10,53 (SE 17-v.), 2) Henrik Larsson Ruotsi 10,63, 3) Lauri Tuomilehto S 10,72, 4) Michael Nyabako R 10,80.

Pisteet: Suomi-Ruotsi 7-4.

400 m: 1) Carl Bengtström R 49,07, 2) Johan Alsing R 51,09, Benjamin Stendahl S DQ, Daniel Savolainen S DQ.

P: S-R 0-8

1500 m: 1) Tomi Lehto S 4.14,23, 2) Mathias Söder R 4.17,56, 3) Ahmet Abdullahi R 4.18,15, 4) Niklas Lainto S 4.19,35.

P: S-R 6-5

2000 m ej: 1) Wilho Hautala S 6.10,96, 2) Arttu Simanainen S 6.13,40, 3) Ludvig Bjurelid R 6.16,85, 4) Olof Silvander R 6.34,48.

P: S-R 8-3

400 m aj: 1) Anton Bertilsson R 55,00, 2) Anton Kunnas S 55,15, 3) Arvid Gustafsson R 55,41, 4) Anton Tallbacka S 55,83.

P: S-R 4-7

Korkeus: 1) Simon Wiklund R 211, 2) Joakim Wadstein R 195, 3) Juho Nieminen S 192, 4) Casper Tillander S 189.

P: S-R 3-8

Pituus: 1) Iikka Alingue S 6,94, 2) Joska Tommola S 6,82, 3) Carl-Einar Eskonniemi Söderström R 6,63, 4) Jonas Renz R 6,63.

P: S-R 8-3

Kiekko: 1) Alexander Sjögren R 56,61, 2) Eero Ahola S 54,89, 3) Patrik Lindstedt R 50,83, 4) Aaro Leinonen S 50,20.

P: S-R 4-7

Moukari: 1) Ragnar Carlsson R 75,82, 2) Veikka Koskinen S 68,78, 3) August Bergstrand R 66,09, 4) Victor Hongell S 64,40.

P: S-R 4-7

4 x 100m: 1) Ruotsi 41,04, 2) Suomi 41,24 (SE 17-v.) (Aaro Karjalainen, Lauri Tuomilehto, Riku Illukka, Samuel Purola.

P: S-R 2-5

Tytöt:

100 m: (+2,0): 1) Annika Haverinen S 11,89, 2) Hanna Axelsson R 12,10, 3) Viivi Lehikoinen S 12,14, 4) Ida Thunberg R 12,24.

P: S-R 7-4

400 m: 1) Aleksandra Niiranen S 55,89, 2) Veera Perälä S 56,58, 3) Martina Winberg R 57,71, 4) Julia Frisk R 57,89.

P: S-R 8-3

1500 m: 1) Mika Söderström R 4.35,43, 2) Emma Katajalaakso S 4.36,33, 3) Emma Magnusson R 4.38,95, 4) Jemina Forss S 4.41,45.

P: S-R 4-7

2000 m ej: 1) Aino Kuljukka S 6.46,63, 2) Astrid Snäll S 6.56,76, 3) Sara Gunnarsson R 7.09,25, 4) Julia Samuelsson R 7.35,36.

P: S-R 8-3

400 m aj: 1) Frida Hämäläinen S 1.01,40, 2) Celina Reichardt R 1.01,92, 3) Ada Koistinen S 1.02,15, 4) Erika Wärff R 1.03,54.

P: S-R 7-4

Korkeus: 1) Maja Nilsson R 181, 2) Sofia Heikonen S 166, 3) Venla Ruotanen S 162, 3) Filippa Gunnarsson R 162.

P: S-R 4,5-6,5

Pituus: 1) Tilde Johansson R 6,01, 2) Lovisa Karlsson R 5,96, 3) Saara Hakanen S 5,62, 4) Oona Nieminen S 5,49.

P: S-R 3-8

Kiekko: 1) Helena Leveelahti S 49,57, 2) Axelina Johansson R 41,11, 3) Ida Stenbäck R 41,04, 4) Taija Tirkkonen S 40,68.

P: S-R 6-5

Moukari: 1) Kiira Väänänen S 63,12, 2) Cecilia Larsson R 56,14, 3) Jenna Sorvari S 54,77, 4) Jennifer Quick R 54,70.

P: S-R 7-4

4 x 100 m: 1) Suomi 45,93 (Sara Francis, Annika Haverinen, Nea Mattila, Tiia Tammisalo), 2) Ruotsi 46,91.

P: S-R 5-2