Polvensa telonut Heinle palasi ja vei mestaruuden

Polvensa telonut Heinle palasi ja vei mestaruuden

Saksalainen Fabian Heinle oli syystä tyytyväinen onnistuttuaan Tallinnassa 22-vuotiaiden pituushypyn EM-finaalissa. Hän teloi polvesta ristisiteet vuosi sitten tammikuussa ja oli sivussa koko viime kesän. Lääkärit ehtivät jo epäillä, että pituushyppääjän ura on ohi, mutta tänä kesänä hän on tehnyt väkevän paluun.

– Olen todella iloinen mestaruudesta. Vielä puoli vuotta sitten en tiennyt, pystynkö edes hyppäämään maan mestaruuskisoissa, Heinle sanoi.

Heinie, 21, viittasi kotimaansa 22-vuotiaiden mestaruuskisoihin, jotka hän voitti kesäkuun puolivälissä ponkaistuaan 791. Kesäkuun alussa hän kuitenkin ehti jo todistaa olevansa 22-vuotiaiden EM-kisojen mestarikellokas tekemällä Oberteuringenissa ennätyksensä 825. Tulos rikkoi myös elokuisten Pekingin MM-kisojen tulosrajan.

Tallinnassa Heinle nousi mestariksi neljännellä hypyllä, joka kantoi 814. Tulos syntyi lievään vastatuuleen (-0,4 m/s). Mainiossa kilpailussa toiseksi ponkaisi tshekki Radek Juska kahdeksan metrin hypyllä. Heinlen seuraava haaste on taistella Saksan mestaruudesta.

Saksalaismenestyksen EM-kilpailujen toisena kilpailupäivänä täydensivät naisten 100 metrillä kaksoisvoittoon juosseet Rebekka Haase ja Alexandra Burghardt. Haase pinkoi alkuerissä 11,25 edellispäivänä, mutta finaalissa mestaruuteen riitti 11,47. Burghardt vei hopean ajalla 11,54.

Share post