Pitkämäki: Polvi ei pitänyt edes yhdestä hypystä, jatkosta päätös syksyllä

Pitkämäki: Polvi ei pitänyt edes yhdestä hypystä

Pienellä vauhdilla reilut pari viikkoa sitten tehty heittoharjoitus kertoi Tero Pitkämäelle, ettei Paavo Nurmen kisoissa vääntyneellä polvella voi heittää pitkälle. Ei vaikka polveen löytyi hyvä tuki. Polvesta katkesi Turussa eturistiside.

– Ensimmäinen treeni, jossa heittelin paikaltaan oli jo viikko Turun jälkeen. Pari-kolme viikkoa sen jälkeen kokeilin tuen kanssa heittämistä pienellä vauhdilla. Oikeastaan siinä tuli jo selväksi, ettei polvi pysy sijoillaan edes ”yhdestä hypystä”, Pitkämäki sanoo.

Pitkämäki, 35, vahvisti keskiviikkona, ettei enää yritä kilpailla tällä kaudella. Hän menee korjauttamaan eturistisiteen kirurgin pakeille elokuun alussa.

– Tukijalan voimakas kierto on minulle on ominaista ja se oli nyt myrkkyä. Polvi nuljahti aina, kun pikkaisen kovempaa heitti. Tässä piti siten ottaa huomioon jo terveydelliset seikat, ettei hajota sisäkierukkaa, Pitkämäki perusteli päätöstään. 

”Nyt on selvät sävelet”

Pitkämäki oli jo valittu EM-kisoihin, jotka jäävät nyt väliin. Pitkämäelle päätös jättää kausi kesken oli lopulta helppo.

– Onhan se helpotus, kun tämä viimeinen kuukausi on ollut niin sekavaa aikaa. Pystyykö heittämään vai ei. Nyt on selvät sävelet. Jalka leikataan ja sitten katsotaan, mikä on tilanne siitä eteenpäin, Pitkämäki sanoo.

Uran jatkosta Pitkämäki päättää vasta syksyllä.

– Haluan katsoa ensin sen leikkauksen alta pois. Syksyllä päätetään, vieläkö kokeillaan. En halua tässä vaiheessa tehdä päätöksiä, koska en pysty ennustamaan, mitkä ovat omat ajatukset leikkauksen jälkeen. 

Pitkämäen mukaan nyt on edessä kuntoilua, lasten hoitoa ja ehkä pihasaunan pohjan kaivua. Seitsenkertaiselle arvokisamitalistille kauden päättyminen näin oli pettymys. Ei kuitenkaan mikään täydellinen yllätys.

– Järkevänä ihmisen tiesin, että kun tämän ikäinen keihäänheittäjä, sitä saattaa sattua mitä vaan, Pitkämäki sanoo.