Piispanen odottaa jopa ME-vauhtia Nottwilistä

Piispanen odottaa jopa ME-vauhtia Nottwilistä

Ratakelauksen maailman kärkinimet ottavat mittaa toisistaan perjantaina alkavassa kolmen päivän mittaisessa gp-kilpailussa Sveitsin Nottwilissä. Suomalaisista radalla nähdään Toni Piispanen, Leo-Pekka Tähti, Esa-Pekka Mattila ja Henry Manni.

– En ihmettelisi vaikka kisoissa nähtäisiin maailmanennätyksiä, Piispanen ennakoi hyväkuntoisen suomalaisjoukon mahdollisuuksia.

Piispanen itse kävi tammikuussa kyynärpääleikkauksessa. Kuntoutuksen takia hän joutui miettimään uusiksi talven ja kevään harjoittelua, mutta nyt kelausvire on kohdillaan.

 – Kilpailuun valmistava jakso jäi normaalia lyhyemmäksi, mutta testitulokset harjoituksissa ovat olleet hyviä, Piispanen sanoo.

Tähti tulee kisoihin suoraan Teneriffan leiriltä, joka meni aika lailla nappiin. Näin kokenut arvokisamenestyjä kommentoi leiriä blokissaan.

– Jos summaa koko leirin yhteen, harjoitusennätykset menivät rikki Teneriffan kentällä 80 ja 200 metrin matkoilla. 150 metrillä tein maksiminopeusennätyksen 36,2 km/t. Voidaan sanoa, että etelän leiri oli yksi elämäni parhaista, Tähti summasi.

Notwillissä kilpaillaan perjantaina 400 metriä, lauantaina 100 metriä ja sunnuntaina 200 metriä. Näistä 200 metriä ei ole Rio de Janeiron ensi kesän paralympialaji.