Piispanen MM-kisaennätyksellä loppukilpailuun

Paraurheilijoiden SM-kilpailuissa loistava tulostaso!

Pyörätuolikelaaja Toni Piispanen avasi vakuuttavasti urakkansa parayleisurheilun MM-kisoissa Dohassa. Hän voitti T51-luokassa 100 metrin alkueränsä MM-kisojen ennätysajalla 21,08.

Piispanen oli erässään ylivoimainen. Toiseksi sijoittunut Stephen Osborne teki ajan 21,73. Erässä oli myötätuulta 1,4 metriä sekunnissa.

– Oli tarkoitus vetää rento aukaisuveto ja se onnistui, tuumi Piispanen, joka pitää halussaan luokkansa 100 metrin ME-lukemia.

Loppukilpailu on ohjelmassa tänä iltana kello 20.55 Suomen aikaa.

Henry Manni oli kolmas T34-luokan 100 metrin alkuerässään ja eteni finaaliin. Hän teki ajan 16,49. Erän voitti matkan tunisialainen ME-mies Walid Ktila ajalla 16,10.

– Lämmittelyssä tuntui ensin vähän nihkeältä, kilpailu kulki kuitenkin hyvin. Se tuntui yllättävänkin kevyeltä ja hyvältä, Manni sanoi.

Loppukilpailu on ohjelmassa keskiviikkona.

Mannin pikkuveli Tuomas Manni oli erässään viides ajalla 17,44 ja putosi loppukilpailusta. Manni kaatui maalintulon jälkeen ja kolaroi toisen kilpailijan kanssa. Hän selvisi rytäkästä kuitenkin ilman vammoja.

Erän voitti sveitsiläinen Bojan Mitic MM-kisojen ennätysajalla 15,89.

Tulokset ja lähtölistat