Peiponen juoksi Euroopan kärkiajan ja Manninen 45-vuotiaiden SE:n

Johanna Peiponen Rovaniemen Lapista ja Laura Manninen Vantaan Kenttäurheilijat -58:sta avasivat kilpailukautensa helluntaina Vantaan Hiekkaharjussa mainioin tuloksin. Erityisluvalla ja erityisjärjestelyin mahdollistetun 10000 metrin kilpailun voitti Peiponen ajalla 34.09,22.

Peiposen tulos on Euroopan tämän vuoden kärkiaika. Edellistä piti hallussaan ruotsinsuomalainen Johanna Salminen, joka huhtikuussa Tukholmassa oli juossut 34.22,47.  Toiseksi sijoittunut Manninen rikkoi Vantaalla 45-vuotiaiden naisten Suomen ennätyksen ajalla 34.34,39. Hänen omissa nimissään ollut aiempi SE toissavuodelta oli 34.44,74.

Peiponen on naisten 10000 metrin juoksun hallitseva Suomen mestari ja Manninen maratonin hallitseva mestari. Peiposelta Vantaan juoksu sujui kovan harjoittelun lomassa. Kilpailua varten ei herkistelty.

– Eilen lepäsin, mutta muuten olen harjoitellut kovaa, Peiponen sanoi.

Soolona pyörivässä puuskatuulessa juostu kilpailu kertoi Peiposelle, että hän on jo nyt samassa iskussa kuin viime vuonna Kalevan kisoissa. Syyskesän pääkilpailuja Kalevan kisoja, maastojuoksun SM-kilpailuja ja puolimaratonin SM-kilpailuja ajatellen hän on hyvin aikataulussa.

– Minulla oli viime syksynä maastojuoksun EM-kilpailujen aikaan vaivoja, joka toi taukoa harjoitteluun. Tammikuusta lähtien olen sitten pystynyt harjoittelemaan kovaa, Peiponen sanoi.

– Syksyn puolimaratonilla on tavoitteena EM-raja 1.15.00.

Alkuvauhti hirvitti Mannista, allegia kiusasi matkalla

Manninen, 47, juoksi maaliskuussa puolimaratonin ennätyksensä 1.14.01. Vantaan juoksu oli hänelle kevään ensimmäinen ratakilpailu.

– Tuo 34.34,34 olisi ollut nätimpi tulos, mutta tämäkin kelpaa, Manninen maisteli 45-vuotiaiden Suomen ennätystä 34.34,39.

– Alussa vähän säikähdin alkuvauhtia, varsinkin ensimmäinen kierros mentiin lujaa. Niin lujaa en ole juossut edes 400 metrin vetoja. Se vähän pelotti, mutta sitten vauhti tasaantui ja lopussa minulla oli pieniä allergiavaivoja.

Manninen juoksee seuraavaksi Yyterin maratonin, jonka hän kertoo ottavansa ”pitkänä lenkkinä”.

– Mennään eteenpäin kisa kerrallaan, Manninen totesi kesän suunnitelmistaan.

Kolmas Vantaalla oli Turun Urheiluliiton Aino Niemi lupaavalla tuloksella 36.38,96. Niemi oli tätä ennen viimeksi osallistunut ratajuoksukilpailuun 15-vuotiaana kesällä 2007. Viime vuosien hölkkäharrastus ja maantiejuoksut ovat innostaneet hänet uudelleen aloittamaan ratajuoksijan uransa.

Gamlakarleby IF:n Nina Chydenius juoksi Niemen kanssa yhdessä kolme neljäsosaa matkasta, mutta päätti sen jälkeen keskeyttää.

– Alkuvauhti oli pikkuisen liian kovaa ja siitä palautuminen olisi vienyt liian kauan. Harjoituskauden tässä vaiheessa päätin keskeyttää, mutta muuten olen optimistisella mielellä, Chydenius kertoi.

tulokset