Paavo Nurmi Games jo 34:s IAAF:n rankingissa

Paavo Nurmi Games  jatkaa nousuaan Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n rankingissa. Kauden päätteeksi kilpailu sijoitus oli 34:s, kun se vuosi sitten oli 51.

- Tilastovertailun tulospisteet muodostuvat yhteensä 72 tuloksesta. Koska luvuilla spekulointi jälkikäteen on aina kiehtovaa, voin todeta, että keskimäärin seitsemän pistettä enemmän per tulos olisi riittänyt nostamaan sijoituksemme 30 joukkoon, kilpailua järjestävän PN Turku Oy:n toimitusjohtaja Jari Salonen laskee.

- Tuo seitsemän pistettä tarkoittaa lajeissa esimerkiksi 100 metrillä 0,02 sekuntia, 400 metrillä 0,1 sekuntia ja pitkissä heitoissa noin puolta metriä. Pienestä, ehkä muutamasta lisälämpöasteesta, jäi vielä kiinni.

 Timanttiliigaan tulevaisuudessa tavoitteleva kilpailu on Salonen mielestä urheilullisesti jo osoittanut olevansa kansainvälistä tasoa. Sitä kilpailu on myös toteutukseltaan.

- Mikäli kilpailuarvioinnissa tehtäisiin vielä vertailua ja arviointia teknisen toteutuksen, stadionin täytön, draaman ja tunnelman sekä TV-tuotannon laatuelementeillä, sijoituksemme nousisi selvästi.

 

23.09.2015 - 12:30