Nikkanen taivutti SE:n 455 (video), Utriainen heitti 60,08

Someron Esa Minna Nikkanen ei antanut kolean sään ja ankaran puuskatuulen kiusata Lappeenrannan Marskin kisoissa. Hän ylitti naisten seiväshypyn Suomen ennätyksen 455 ja rikkoi samalla elokuisten Pekingin MM-kilpailujen tulosrajan. Myös edellinen Suomen ennätys 452 oli Nikkasella, joka on hallissa hypännyt vieläkin korkeammalta 460.

– Yritin vain mennä rennosti, vaikka olosuhteet oliat haasteelliset, Nikkanen kertaili.

Hyvin onnistuneen etelänleirin jälkeen Nikkasen hyppy on teknisesti hyvin kasassa. Kimpisen kentällä hän aloitti maltilla ja siirtyi pikku hiljaa isompiin seipäisiin.

– Pystyin tekemään kuoppaan viennin tasaisesti. Yritin pitää hypyn rentona enkä lähtenyt tekemään sitä vauhdilla ja voimalla, Nikkanen sanoi.

Nikkasen mukaan SE-hyppy ei ollut täydellinen.

– Ei se lähtenyt ihan nappiin, kun ponnistus tuli niin sanotusti alta, mutta käsissä on nyt enemmän voimaa ja sain vedettyä hypyn lopun hyvin, Nikkanen totesi.

Helsingin Kisa-Veikkojen Aino Siitonen oli kilpailussa toinen ennätyksellään 415 ja Salon Vilppaan Wilma Murto kolmas (405).

Marskin kisojen muissa lajeissa Sanni Utriainen voitti naisten keihäänheiton tuloksella 60,08 ja Antti Ruuskanen miesten keihäänheiton tuloksella 83,51

– Hyvä se on harjoitella välillä heittämistä tällaisiinkin olosuhteisiin. Tosin se sopi minulle, kun piti heittää matalia suorasuuntausheittoja, Ruuskanen kertasi oloja.

– Heitin kolmella ekalla kierrokalla kaksi noin 82 metrin heittoa. Ne ovat tärkeitä itsetunnolle ja tekniikalle, että pystyy heittämään tuollaisia heti kilpailun alkuun.

Utriaisella MM-raja kiikarissa

Viime kesän kilpailuista sivussa olleen Utriaisen hymy oli leveä, kun keihäs kaarsi 60,08 Kimpisen kentällä. 

Uran ensimmäinen 60 metrin ylitys kesän toisessa kilpailussa kertoi, että MM-kilpailujen 62 metrin tulosraja ei ole saavuttamattomissa.

– Ei se mikään täydellinen heitto ollut. Suoraviivainen, eteenpäin vievä ja keihäs lähti hyvään asentoon, Utrainen kertaili.

Utriaisella oli vuosi sitten helmikuussa kyynärpään nivelsiderevähdys. Siitä juontunut heittokäden lihasvamma piti hänet sivussa koko viime kesän.

– Syksyllä pääsin aloittelemaan peruskuntokautta, mutta oikeastaan vasta joulukuussa pääsin kunnon heittoharjoittelun makuun.

Utriaisen tulos syntyi kovan tuulen kiusaamassa kilpailussa viimeisellä heitolla ja nosti Tampereen Pyrinnön heittäjän kaikkien aikojen kotimaan tilastossa seitsemänneksi. Utriaisen aiempi ennätys oli 59,35. 

Toissakesänä Tampereella 22-vuotiaiden Euroopan mestaruuden voittanut Latvian Līna Mūze oli toinen (58,75) ja Tohmajärven Urheilijoiden Oona Sormunen kolmas (56,91).

Mörö sipsutteli, Pulli omaa luokkaansa

Raju puuskainen tuuli vaikutti tuloksiin liki kaikissa Marskin kisojen lajeissa. Miesten 400 metrin aitajuoksussa Esbo IF:n Oskari Mörö juoksi mainiosti kolme aitaa, mutta sen jälkeen tuuli sotki pahasti askelrytmin ja Mörö oli kolmas ajalla 51,64. 

Voiton vei kenialainen Nicholas Bett ajalla 50,90.

– Aika monelle aidalle joutui sipsuttelemaan. Toivottavasti tuli kauden huonoin juoksu heti tähän alkuun, Mörö harmitteli tuulen vaikutusta.

Tuulten kanssa taisteltiin myös takasuoran pituushyppypaikalla. Kilpailun voitti Kaipolan Vireen Kristian Pulli, joka ponnisti 780. Tuon hypyn aikana tuulimittari näytti nollaa, mutta muuten puhuri pyöri rajusti.

– Tuuli vaihteli puuskissa varmaan viisi metriä sekunnissa puhaltaneesta myötätuulesta viiden sekuntimetrin vastaiseen, Pulli totesi.

 Viidennen kierroksen yliastutulla hypyllä Pulli lensi kahdeksan metrin tuntumaan. Toiseksi pisin mitattu hyppy kantoi 778 (+1,6 m/s). Se, kuten kaikki muutkin Pullin hypyistä olisivat riittäneet kilpailun voittoon.

Toiseksi sijoittui Valtimon Vasaman Joona Kokkola ennätyksellään 743. Kilpailun suosikeista Kajaanin Kipinän Henri Väyrynen jäi ilman tulosta.


seppanen_tuomo_1_of_1.jpg

,

Seppänen, Partanen, Richardsson ja Ukonmaanaho voittoihin

Raju vastatuuli puraisi myös moukarinheiton tuloksiin. Kauden kotimaisella kärkituloksella 73,46 moukarikilpailun voittanut Noormarkun Nopsan Tuomas Seppänen löysi kuitenkin heitostaan ilonaihetta.

– Se oli hyvä, että sain heti ensimmäisellä heitolla hyvän menon päälle. Se on tärkeää maajoukkueiden EM-kilpailujen Superliigaa ajatellen, kun heittoja on vaan neljä, Seppänen totesi.

Seppäsen tavoite on olla Suomen edustaja Venäjällä Tsheboksaryssa juhannuksena Superliigan kilpailussa. Porilaisen kunto on nyt hyvällä mallilla. Talven selkävaivat ja flunssaputki ovat taltutettu ja voimat ovat ennätystasoa. 

– Tekniikan kanssa on vielä pientä tekemistä. Oikeaa jalkaa pitäisi saada aktiivisemmaksi. Se kun onnistuu hyvissä olosuhteissa, leka on pitkällä, Seppänen sanoo.

Toiseksi Kimpisen kentällä heitti Tampereen Pyrinnön Juho Saarikoski (68,61)

Naisten 100 metrin juoksun voitti HIFK:n Jasmin Showlah ajalla 11,90, joka syntyi 2,5 metriä sekunnissa puhkuneeseen myötätuuleen. Mikkelin Kilpa-Veikkojen Viivi Avikainen oli toinen (12,46).

Richardsson ihmetteli vaisuksi jäänyttä vauhtia

Naisten 3000 metrin estejuoksussa tänä keväänä mainiosti juossut Vasa Idrottssällskapin Camilla Richardsson kukisti parinsadan metrin kirillään Karhulan Katajaisten Oona Kettusen. Voitto heltisi kauden kotimaisella kärkituloksella 10.03,04. Keväisen suolistotulehduksen kourista toipunut Kettunen oli toinen ajalla 10.04,30.

– En tiedä mikä siinä toisella kilometrillä kesti niin kauan, Richardsson kertaili.

Miesten 3000 metrillä Ylikiimingin Nuijamiesten Janne Ukonmaanaho avasi ratakauden juoksemalla voiton ajalla 8.16,32. Ukonmaanaho vaihtoi talvella juoksutreenit  ”reumatyyppisen” tulehdusvaivan kiusaamana  korvaavaan harjoitteluun seitsemän viikon ajaksi, mutta on sittemmin päässyt jo hyvään kuntoon, ja tavoittelee paikkaa Pekingin MM-kisoihin.

– Ensimmäinen 3000 metrin estekisa on Huelvassa (10.6), Ukonmaanaho kertoo

Miesten 5000 metrin kävelyssä kotiradallaan kilpaillut Aku Partanen kukisti Jarkko Kinnusen loppukirissä ajalla 19.46,96, joka on Lappeenrannan Urheilu-Miesten kävelijän ennätys.

Kinnunen haki kilpailusta revanssia hallimestaruuskilpailuiden tappiolleen, mutta ei onnistunut nytkään lyömään Partasta. Jalasjärven Jalaksen kävelijä oli toinen ajalla 19.49,09.

– Kun Jarkko nykäisi kolme kierrosta ennen maalia, se oli aika kova paikka, mutta en päästänyt häntä karkuun, Partanen muisteli Kinnusen ratkaisuyritystä.

– Tiesin, että tästä tulee tiukka kilpailu niin kuin hallissa. Arvelin, ettei passaa jättää ratkaisua  viime tippaan, siksi yritin ratkaista sen aikaisemmin, Kinnunen tuumi. 

,

Marskin kisojen tulokset

LAPPEENRANTA 3.6.2015 Marskin kisat, SUL:n Tähtikisat 2/10

MIehet, 200 m: 1) Elmo Lakka JyväskKU 21,65, 2) Teemu Keronen OravisU 22,39, 3) Markus Kiuru KouvU 22,39, 4) Antti Raskinen AnjLi 22,77, 5) Mikko Ryhänen LappUM 23,03, 6) Valtteri Valtonen ImU 23,47, 7) Markus Rautio ImU 23,52, 8) Antti Tanhuamäki SavonlRie 23,59, 9) Samu Summanen ImU 23,75, 10) Mikko Suhonen ImU 24,63, 11) Juho Valjakka ImU 25,72, 12) Mikke Paajanen MikkKV 27,62.

B-erä (+2,2): 1) Antti Tanhuamäki SavonlRie 23,59, 2) Mikko Suhonen ImU 24,63, 3) Juho Valjakka ImU 25,72, 4) Mikke Paajanen MikkKV 27,62,

A-erä (+3,0): 1) Elmo Lakka JyväskKU 21,65, 2) Teemu Keronen OravisU 22,39, 3) Markus Kiuru KouvU 22,39, 4) Antti Raskinen AnjLi 22,77, 5) Mikko Ryhänen LappUM 23,03, 6) Valtteri Valtonen ImU 23,47, 7) Markus Rautio ImU 23,52, 8) Samu Summanen ImU 23,75.

800 m: 1) Ville Lampinen KU-58 1.53,68, 2) Julius Uutela HKV 1.55,34, 3) Teemu Ruippo JoensKa 2.02,38, 4) Teemu Astikainen ImU 2.05,09, 5) Joona Klemi LappUM 2.05,37, 6) Toni Astikainen ImU 2.06,16, 7) Anton Saravirta LappUM 2.09,18, 8) Samu Heikkonen LappUM 2.10,10, 9) Ville Hämäläinen SulkU 2.11,59, Riku Marttinen LahdA DNF.

3000 m: 1) Janne Ukonmaanaho YlikNM 8.16,32, 2) Anders Lindahl IFLänken 8.18,60, 3) Panu Jantunen ParikkU 8.23,01, 4) Ilari Piipponen KarhKa 8.31,02, 5) Jari Räsänen JoensKa 8.40,43, 6) Jaakko Leinonen YlikNM 8.43,66, Riku Marttinen LahdA DNF, Arttu Vattulainen JoensKa DNF.

3000 m ej: 1) Jimmy Finnholm IK Falken 9.11,09, 2) Hannu Granberg LahdA 9.23,60, 3) Jiri Karjalainen JoensKa 9.46,99, 4) Sami Maamela AnjLi 9.50,99, 5) Henrik Kymäläinen EspTa 10.16,90.

 400 m aj: 1) Nicholas Bett KEN 50,90, 2) Boniface Mucheru KEN 51,28, 3) Oskari Mörö EsboIF 51,64, 4) Joni Vainio-Kaila LaitJy 53,39.

5000 m kävely: 1) Veli-Matti Partanen LappUM 19.46,96, 2) Jarkko Kinnunen JalasjJa 19.49,09.

Seiväs: : 1) Eemeli Salomäki SomE 525, 2) Aleksi Saarelainen EspTa 505, 2) Tomas Wecksten KarhU 505, 4) Jarno Kivioja HKV 505, 5) Joonas Jokivartio JyväskKU 495, 6) Vesa Rantanen VirtU 480, Perttu Korhonen LahdA NH, Joonas Mikkanen LahdA NH, Juuso Erkkilä KyrVoi NH,

Pituus: 1) Kristian Pulli KaipVi 7,80, 2) Joona Kokkola ValtVa 7,43, 3) Janne Etelämäki KuortKu 7,31, 4) Konsta Kauppinen OrimJy 7,23, 5) Valtteri Valtonen ImU 6,38, Henri Väyrynen KajKi NM, Eero Haapala IkaalU DNS.

Kolmiloikka: 1) Simo Lipsanen LappUM 15,66, 2) Aleksi Tammentie TampU 15,51, 3) Tuomas Kaukolahti KU-58 15,36, 4) Arttu Tyystjärvi ImU 14,57, 5) Tomi Litendahl ViitVie 14,23, 6) Mika Purmonen LappUM 14,11, Mikko Rummukainen RistU NM.

Moukari: 1) Tuomas Seppänen NoormNo 73,46, 2) Juho Saarikoski TampPy 68,61, 3) Markus Kokkonen PyhäsU 68,11, 4) Tommi Remes KiuruvU 67,16.

 Keihäs: 1) Antti Ruuskanen PielavSa 83,51, 2) Toni Sirviö SulkU 80,69, 3) Ari Mannio LehtimJy 77,81, 4) Oleksander Nychyporchuk UKR 74,57, 5) Sami Peltomäki AlajA 71,87.

Naiset, 100 m: 1) Jasmin Showlah HIFK 11,90, 2) Viivi Avikainen MikkKV 12,46, 3) Hanna-Elina Kaila LappUM 12,52, 4) Sonja Nousiainen MikkKV 12,55, 5) Ella Kumpulainen SavonlRie 12,81, 6) Pinja Horppu SavonlRie 12,84, 7) Katriina Mäyrä ImU 12,9, 8) Jenni Rossi LappUM 13,0, 9) Iitu Hölttä LappUM 13,16, 10) Paula Pelkonen MikkKV 13,21, 11) Tanja Kokkonen SavonlRie 13,5, 12) Mette Ukkonen MikkKV 13,7.

B-Erä (+0,7): 1) Katriina Mäyrä ImU 12,9, 2) Jenni Rossi LappUM 13,0, 3) Tanja Kokkonen SavonlRie 13,5, 4) Mette Ukkonen MikkKV 13,7,

A-Erä (+2,5): 1) Jasmin Showlah HIFK 11,90, 2) Viivi Avikainen MikkKV 12,46, 3) Hanna-Elina Kaila LappUM 12,52, 4) Sonja Nousiainen MikkKV 12,55, 5) Ella Kumpulainen SavonlRie 12,81, 6) Pinja Horppu SavonlRie 12,84, 7) Iitu Hölttä LappUM 13,16, 8) Paula Pelkonen MikkKV 13,21.

400 m: 1) Eveliina Määttänen KeskiUYU 56,21, 2) Aleksandra Niiranen LappUM 56,23, 3) Aino Paunonen TuUL 57,11, 4) Kristiina Halonen LappUM 57,26, 5) Ella Kumpulainen SavonlRie 59,80, 6) Nelli Rantanen KarhKa 1.01,60, 7) Jemima Backman EsboIF 1.01,81, 8) Elisa Nieminen ImU 1.01,86, 9) Vera Suihko TampPy 1.01,94, 10) Roosa Rantanen KarhKa 1.02,23, 11) Saara Pellinen ImU 1.03,59.

B-Erä: 1) Elisa Nieminen ImU 1.01,86, 2) Vera Suihko TampPy 1.01,94, 3) Saara Pellinen ImU 1.03,59, A-erä: 1) Eveliina Määttänen KeskiUYU 56,21, 2) Aleksandra Niiranen LappUM 56,23, 3) Aino Paunonen TuUL 57,11, 4) Kristiina Halonen LappUM 57,26, 5) Ella Kumpulainen SavonlRie 59,80, 6) Nelli Rantanen KarhKa 1.01,60, 7) Jemima Backman EsboIF 1.01,81, 8) Roosa Rantanen KarhKa 1.02,23.

3000 m ej: 1) Camilla Richardsson VasaIS 10.03,04, 2) Oona Kettunen KarhKa 10.04,30, 3) Ekaterina Patjuk EST 10.16,98.

100 m aj: (+0,9): 1) Reetta Hurske TampPy 13,60, 2) Viivi Avikainen MikkKV 13,71, 3) Emma Koistinen JyväskKU 14,11, 4) Iitu Hölttä LappUM 15,08, 5) Paula Pelkonen MikkKV 15,14, 6) Jenni Rossi LappUM 15,43.

Seiväs : 1) Minna Nikkanen SomE 455 (SE), 2) Aino Siitonen HKV 415, 3) Wilma Murto SalVil 405, 4) Jatta Salmela VasaIS 390, 5) Elina Lampela OulPy 390, 6) Venla Peltola LappUM 310, 7) Elina Peltola LappUM 310,

Kuula: 1) Vera Räsänen KuusKi 12,69, 2) Senja Mäkitörmä VarpVi 12,59, 3) Maarit Iso-Jaakkola PunkalKu 12,57, 4) Salli Kirvesmies LappUM 11,75, 5) Iitu Hölttä LappUM 11,19, 6) Jenni Rossi LappUM 10,49, 7) Paula Pelkonen MikkKV 8,96.

Keihäs: 1) Sanni Utriainen TampPy 60,08, 2) Lina Muze LAT 58,75, 3) Oona Sormunen TohmajU 56,91, 4) Jenni Kangas SeinäjSU 56,10, 5) Heidi Nokelainen SimpU 53,57, 6) Saara Lipsanen LappUM 52,70.