MM-rajan rikkonut Utriainen videohaastattelussa

Kerrankin sain heitettyä rennosti, Sanni Utriainen huokaili Kuortaneen Loiste Eliittikisan voittoheiton jälkeen.

Tampereen Pyrinnön heittäjälle 63,03 kantanut heitto oli palkinto sitkeästä työstä sen jälkeen kun kyynärpäävaiva piti hänet sivussa viime kesän kisoista.

– Vauhti kulki loppuun ja sain keihään asentoon, Utriainen kertaili kolmannen kierroksen heittoaan, jonka jälkeen hän ei enää kilpaillut.

Utriaisen ennätys koheni kerralla vajaat kolme metriä. Samalla rikkoutui MM-kisojen 61 metrin tulosraja ja Utriaisen kimmahti kotimaan kaikkien aikojen tilastossa neljänneksi.

– Kilpailujen kautta se tulos on tullut. Lappeenrannan ensimmäinen 60 metrin yli oli edellinen aika kiva heitto, Utriainen tuumi ja viittasi uransa ensimmäiseen 60 metrin heittoon.

Utriainen heitti edellisen ennätyksensä 60,08 Lappeenrannassa kovaan myötätuuleen. Kuortaneella ennätys syntyi niinikään myötäisessä.

MM-rajaa ei haettu pakolla

Viikko sitten Utriainen kiskaisi Porin Kalevan kisoissa 57,59 ja jäi toiseksi. Kuortaneella hän ei mielestään ollut selkä seinää vastaan vaikka kilpailu oli viimeistä edellinen mahdollisuus rikkoa MM-kisojen tulosraja, viimeinen on maanantaina Espoossa.

– En ole kesän mittaan yhdistänyt MM-tulosrajaan missään vaiheessa sanaa pitää tai pakko, Utriainen sanoo.

Urallaan 19-vuotiaiden MM-tittelin voittanut Utriainen on rakentanut MM-kuntonsa Tero Järvenpään ja Jaakko Kailajärven johdolla. Jälkimmäinen toimii Utriaisen fysiikkavalmentajana.

Menestys on vaatinut myös henkilökohtaista taloudellista panostusta. Utriainen otti keväällä pankista lainaa pystyäkseen jättämään työt uimavalvojana ja järjestysmiehenä hampurilaispaikassa.

– Otin pankista lainan, koska halusin antaa itselleni mahdollisuuden, Utriainen sanoo.

Lainan takuumiehenä oli isä Esa Utriainen, joka myös valmensi Sannia aina kuluvaan kauteen asti ja on edelleen valmennuksen taustavoimana.

Toiseksi Kuortaneen kilpailussa sijoittui Tohmajärven Urheilijoiden Oona Sormunen tuloksella 57,93. Sormusen mukaan syyskesää kiusannut olkapäävaiva ei kiusannut heittämistä.

– Nyt annetaan sille lepoa. Seuraava kilpailu on Ruotsi-ottelu, Sormunen arveli,