Manni karisti karstat koneestaan GP-kilpailussa Italiassa

Manni karisti karstat koneestaan GP-kilpailussa Italiassa

Ratakelaaja Henry Manni ei päässyt kohtaamaan T34-luokan kovaa tunisialaista kilpakumppaniaan Walid Ktilaa vielä kautensa avauksessa Italian Rietissä. Manni oli parayleisurheilun GP-kilpailuissa 400 metrillä luokkansa ainoa urheilija ja kellotti ajan 55,28.

– Ktila ei jostain syystä tullut, eivätkä muutkaan tunisialaiset. Pääsin kelaamaan muutaman T54:n kanssa. Kauden avaukseksi ihan kohtalainen, ei onnistuminen, muttei pettymyskään. Takasuoralla oli aika kova vastatuuli, voi olla, että ihan pikkuisen liikaa jopa himmasin siinä. Valmentajan (Juha Heinänen) sanoin karstat pois talven jälkeen, Manni tuumi.

Mannilla oli Rietissä myös luokittelun vahvistus, ja hän pysyi T34:ssä. Lohjalainen urakoi Rietissä neljä matkaa.

– Kiva olla taas kisoissa, lauantaina 100 ja 800 metrillä kilpaileva Manni sanoi.

Rietissä kansainvälisen luokituksen sai myös kaksi uutta suomalaisurheilijaa, Liedon Parmaa edustavat Janne Saario (F34) ja Henry Sundblom (F54). Molempien päälaji on keihäs. Perjantaina Sundblom pääsi päälajinsa pariin ja avasi kansainvälisen uransa tuloksella 10,78, joka toi 9:nnen sijan. Saario puolestaan kilpaili kiekossa, jossa hän heitti 18,82 ja oli neljäs.

– Maailman parhaimpia vastaan pääsin taistelemaan ja oma ennätys tuli. Fiilis on katossa, Saario sanoi.

– OK-kisa, ei tullut ennätyksiä, mutta heittäminen oli tasaista, Sundblom sanoi.

GP-kilpailut kestävät sunnuntaihin. Sekä Saario että Sundblom kilpailevat viikonvaihteessa keihäässä, kiekossa ja kuulassa.

Tulokset:

Rieti, Italia:

Parayleisurheilun GP-kilpailut:

Miehet:

T34, 400 m: 1) Henry Manni Suomi 55,28.

F32–34, kiekko: 1) Mauricio Valencia Kolumbia 36,59,…4) Janne Saario Suomi 18,82.

F50, keihäs: 1) Sven Maretic Kroatia 21,56,…9) Henry Sundblom Suomi 10,78.

Kilpailuiden tulossivu