Maantiejuoksu nuorentunut ja naisten suosiossa

Maantiejuoksu nuorentunut ja naisten suosiossa

(Tiejuoksukatsaus 28.5.-5.6.) Selkeä viime vuosien uusi trendi on, että maraton ja varsinkin sitä lyhyemmät tiejuoksut vetävät entistä nuorempia juoksijoita ja erityisesti naisjuoksijoita. Maanteitä taivaltaa yhä myös suuri joukko superveteraaneja, mutta tulosluetteloiden kärkipää on selkeästi nuorentunut.

Koulujen päättäjäisviikonloppuna ei suuria kotimaisia juoksutapahtumia järjestetä, joten nyt on hyvä tilaisuus luoda laaja kokonaiskatsaus toukokuun lopun juoksuihin. Jarkko Järvenpään ja Laura Markovaaran ja Johanna Peiposen huippujuoksuista on uutisoitu jo aiemmin ja kaikkien kolmen tiet vievät Amsterdamiin.

EM-kilpailuihin viime viikkojen näytöillään valitun kolmikon vauhdinjakoa on ohessa analysoitu sekä järjestäjien chip-ajanoton että valmentajilta saadun väliaika-aineiston perusteella. Johanna Peiponen kiri maantiekympin Suomen ennätysjuoksussaan jälkimmäisen puoliskon 21 sekuntia ensimmäistä nopeammin.

Terwamaratonin Oulussa juoksi maaliin lähes 2200 juoksijaa. Sen asema juoksijoiden kilpailukalenterissa vahvistuu vuosi vuodelta. Reitti on nopea ja siellä pystytään juoksemaan kansainvälisen tason tuloksia. Huomiota tänä vuonna kiinnittivät myös useiden 14-16-vuotiaiden poikien erinomaiset tulokset.

Sanotaan että ihmiset äänestävät jaloillaan. Tässä valossa maantiejuoksukulttuuri on nykyisin erittäin arvokas osa suomalaista urheilukulttuuria ja yleisurheilun kilpailusuorituksista suuri enemmistö erityisesti täysikäisten osalta tehdään stadionien ja urheilukenttien sijasta nykyisin teillä ja kaduilla.

Ampumahiihdon maailmanmestari Kaisa Mäkäräinen, 32 yleisen sarjan Suomen mestaruutta voittanut Juha Kukkamo, Spartathlonin sankari Janne Klasila, hollantilaistohtori Thijs Feuth ja Keniasta Pyhännälle avioitunut Purity Chipchirchir ovat eräitä mielenkiintoisista Suomen viime viikkojen maantiejuoksijoista.

(Mikko Nieminen.)

 

TIEJUOKSUKATSAUS 28.5-5.6.

PARASTA A-RYHMÄÄ:

ESPOO, Tapiola 28.5.2016 Espoon iltajuoksu

Miehet,

Puolimaraton: 1) Timo Leppäkorpi 46 KU-58 1.20.03.

Naiset,

Puolimaraton: 1) Mimi Lounio 30 Amsterdam 1.28.00, 2) Nerea Abrego 30 Espanja (ESP) 1.28.30.

7 km: 1) Riitta Paasio 32 EsboIF 26.10, 2) Soili Kosonen 35 EspTa 27.09. – 5 km Paasio <18.41.

(Yhteensä 230 saapui maaliin.)

HAUSJÄRVI 28.5.2016 Erkylänjärven ympärijuoksu

Miehet,

7 km: 1) Pasi Silvennoinen 33 RiihimKV 23.47 … 5) Kari Suominen 58 HämKi 26.01. – Ikätasoitus: Suominen 21.18.

Naiset,

7 km: 1) Tuula Laitinen 35 VihdVi 26.09 (5000 m Suomen mestari 1997). – 5 km Laitinen <18.41.

KOUVOLA 28.5.2016 Kouvolan puolimaraton

Miehet,

Puolimaraton: 1) Anssi Laine NastNa 1.12.38, 2) Teemu Huppunen 41 IitPy 1.15.22 … 4) Markku Kaarlela 53 Kyminlinna 1.20.50. – Ikätasoitus: Kaarlela 1.09.40.

Naiset,

Puolimaraton: … 29) Tuula Pyykkönen 68 HollU 1.56.20. – Ikätasoitus: Pyykkönen 1.19.52.

(Yhteensä 204 saapui maaliin.)

LEMPÄÄLÄ 28.5.2016 Ideapark-juoksu

Miehet,

Puolimaraton: 1) Jukka Rahkonen 38 PolvijU 1.16.06 … 16) Timo Koivuaho 68 KuntoPi 1.29.34. – Ikätasoitus: Koivuaho 1.07.34.

10 km: 1) Janne Niemi 42 Kangasala 34.16 … 12) Pauli Kiuru 54 ValkeakHa/EduskUK 41.34.

Naiset,

Puolimaraton: 1) Stina Haikka 35 FoSa 1.27.09, 2) Maija Saarinen 37 KangKi 1.29.56, 3) Mari Nieminen 41 TMK 1.30.43 … 5) Leena Taipale 54 KuntoPi 1.36.59, 7) Seija Nurmi 61 KerkkU 1.40.04. – Ikätasoitus: Nurmi 1.16.20, Taipale 1.21.23.

10 km: 1) Mira Tuominen 35 ValkeakHa 37.12, 2) Karoliina Kaasalainen NokU 38.29 (5 kävelyn Suomen mestaruutta 2007–2012), 3) Anna-Liisa Häkkinen 40 PunkalKu 40.22 (ampumahiihdon maajoukkue-edustaja), 4) Linnea Smalström 17 Ruotsi (SWE) 41.22, 5) Heini Papinsaari KangKi 41.44 (nuorten maajoukkue-edustaja 2004–2006).

Vähimmäisaika: 5 km Tuominen <18.36.

(Yhteensä 687 saapui maaliin.)

MÄNTTÄ 28.5.2016 Serlahölkkä

Miehet,

7,5 km: 1) Miika Takala 38 JKU 24.25 … 3) Matti Lehtonen 49 VaajakkU 26.59. – Ikätasoitus: Takala 23.25, Lehtonen 23.47.

Naiset,

7,5 km: 1) Riikka Tiisanoja 41 Kolho 28.43, 2) Sirpa Riitamäki 50 VirtainU 29.49 … 8) Sirpa Ropponen 56 HippMK 33.13, 9) Helmi Karkiainen 11 KeurKi 33.41, 23) Inkeri Janhunen 75 KuntoPi 38.40. – Ikätasoitus: Janhunen 23.36, Riitamäki 26.19, Ropponen 27.09.

(Yhteensä 164 saapui maaliin.)

OULU 28.5.2016 XXVIII Terwamaraton

Miehet,

Maraton: 1) Juha Laitinen 34 SeinäjSU 2.41.58, 2) Jyrki Ilvesluoto 49 RovanRR 2.55.48 … 5) Jukka Kauppila 59 ONMKYU 3.00.24. – Ikätasoitus: Kauppila 2.28.35.

Puolimaraton: 1) Thijs Feuth 35 TuUL (NED) 1.10.15, 2) Mikko Tolonen 38 OP 1.10.15, 3) Teppo Ronkainen 48 ONMKYU 1.17.25, 4) Veli-Heikki Koivu 41 RovanRR 1.17.37, 5) Jani Määttä 42 LimngNM 1.17.58 … 7) Jarmo Rundgren 58 AlatornPi 1.19.26, 15) Viljo Kirjavainen 59 ONMKYU 1.24.10, 29) Olavi Peura 67 RovanRR 1.28.35, 34) Wille Karhumaa 16 OunasvHS 1.29.19 (yhdistetyn hiihdon nuorten maajoukkueurheilija). – Ikätasoitus: Rundgren 1.05.28, Ronkainen 1.06.52, Peura 1.06.59, Tolonen 1.07.52, Kirjavainen 1.08.43, Feuth 1.09.11.

10 km: 1) Arttu Vattulainen JoKa 30.50, 2) Markku Nikkanen 36 LimingNM 31.53, 3) Ossi Peltoniemi 30 YlikiimNM 33.04 … 5) Jarkko Paukkeri 19 LimingNM 33.53, 15) Jani Juntunen 15 SuomussRa 36.19, 16) Juho Keränen 14 OP 37.12. – Ikätasoitus: Nikkanen 31.01.

Väliaikoja: 5 km Vattulainen <15.29 (5-10 km 15.21). – 5,53 km Vattulainen 17.08. – 10 km Feuth & Tolonen <33.22. – 15 km Feuth & Tolonen <50.03. – 15,12 km Feuth & Tolonen 50.27. – 20 km Feuth & Tolonen <1.07.11. – 20,87 km Feuth & Tolonen 1.09.46.

Bruttoaikoja: Feuth & Tolonen 1.10.16, Ronkainen 1.17.26, Koivu 1.17.39, Rundgren 1.19.29, Kirjavainen 1.24.11, Karhumaa 1.29.21. – J.Laitinen 2.42.00, Ilvesluoto 2.55.50, Kauppila 3.00.27.

Naiset,

Maraton: 1) Johanna Davidila 43 LapLu 3.01.16, 2) Tiina Alhonen 36 VaajakKu 3.10.15, 3) Kirsi Kivelä 40 LimingNM 3.18.13, 4) Marika Krohns ONMKYU 3.20.53, 5) Anna Toljamo 43 HaukivKi 3.21.44, 6) Rebekka Naatus 38 YlikiimNM 3.23.20 … 15) Kariina Kauppinen 55 ONMKYU 3.38.47, 21) Liisa Kemppainen 55 ONMKYU 3.47.20, 22) Seija Maijala 56 LapVe 3.49.22, 24) Juliaana Kaltakari 60 ONMKYU 3.53.40, 42) Maija Kumpula 69 HaukipVe 4.08.10. – Ikätasoitus: Kumpula 2.37.34, Davidila 2.46.27, Kaltakari 2.51.17, Kauppinen 2.52.18, Maijala 2.58.08, Kemppainen 2.59.02.

Puolimaraton: 1) Laura Markovaara 43 KU-58 1.14.43 (EM-raja & ka-9 & 40-v. SE, ent. 1.16.14 Markovaara 14.2. Barcelona), 2) Katja Tikkanen 43 KuivasjAu 1.25.41, 3) Anni Hemminki RovanRR 1.31.00, 4) Anna-Leena Nuolikivi-Roininen 39 MuhU 1.30.58, 5) Tarja Viertorinne 46 KiuruvU 1.33.20 … 60) Leena Saari 72 YlivKu 1.51.43. – Ikätasoitus: Markovaara 1.10.49, Saari 1.11.50, Tikkanen 1.21.13.

10 km: 1) Johanna Peiponen RovanLa 31.59 (SE, ent. 32.35 Tuija Toivonen 1989), 2) Veera Mantere PudasjU 39.49, 3) Anna Haataja 20 OP 40.03, 4) Iida Haataja 22 PudasjU 40.57 … 10) Laura Paakkola 13 LimingNM 45.28.

Väliaikoja: 5 km Peiponen <16.10 (5-10 km <15.49), Markovaara <17.26, Saari <26.18. – 5,53 km Peiponen 17.53. – 6,1 km Markovaara 21.16, Saari 32.05. – 10 km Markovaara <35.03, Tikkanen <40.15, Saari <52.58. – 15 km Markovaara <52.43, Tikkanen <60.45, Saari <1.19.44. – 15,12 km Markovaara 53.08, Tikkanen 61.15, Saari 1.20.23. – 20 km Markovaara <1.10.57, Tikkanen <1.21.19, Saari <1.46.29. – 20,87 km Markovaara 1.14.07, Tikkanen 1.25.05, Davidila 1.28.37, Nuolikivi-Roininen 1.31.02, Saari 1.51.08. – Puolimaraton Davidila <1.30.00. – 25 km Davidila <1.46.13. – 27,2 km Davidila 1.55.35. – 30 km Davidila <2.07.36. – 36,2 km Davidila 2.34.14.

Bruttoaikoja: Markovaara 1.14.44, Tikkanen 1.25.44, Saari 1.52.08. – Davidila 3.01.19, Alhonen 3.10.18, Kivelä 3.18.16, Krohns 3.21.09, Toljamo 3.21.50, Naatus 3.23.30, Kauppinen 3.39.03, Kemppainen 3.47.37, Maijala 3.49.39, Kaltakari 3.53.44, Kumpula 4.08.51.

(Yhteensä 2193 saapui maaliin.)

Raportti:

SEINÄJOKI 28.5.2016 XLIV Seinämaraton

Naiset,

Maraton: 1) Nina Bergkulla 48 Korsh5/WasaEn 3.13.48, 2) Päivi Takala 59 KuortKu 3.51.49. – Ikätasoitus: Bergkulla 2.56.42.

7 km: 1) Hennariikka Rahkola KristLä 28.55, 2) Ritva Melender 56 SeinäjSU 33.48. – Ikätasoitus: Melender 27.38.

(Yhteensä 196 saapui maaliin.)

AKAA 29.5.2016 Lumijärvi-lenkki

Miehet,

9,2 km: 1) Juha Nyyssönen 35 KylmäkVe 32.55 … 3) Seppo Kykkänen 58 TU-38/KuntoPi 33.40. – Ikätasoitus: Kykkänen 27.33.

Naiset,

9,2 km: 1) Inka Koljonen PunkalKu 38.55 … 3) Anu Ojanen 53 HämTa 40.28. – Ikätasoitus: Ojanen 34.24.

LOHJA 29.5.2016 Nummen hölkkä

Miehet,

11 km: 1) Jukka Salo 32 KU-58 37.18. – 10 km <33.55.

SALO 29.5.2016 Andi-Run

Naiset,

Puolimaraton: 1) Sari Mäkinen 48 Endurance 1.28.38. – Ikätasoitus: 1.20.07.

KUOPIO, Nilsiä 31.5.2016 Tahko Run

Naiset,

Puolimaraton: 1) Niina Halonen 46 MäntylVe 1.31.16. – Ikätasoitus: 1.24.15.

PORVOO, Hamari 1.6.2016 Grafun metsämaili

Miehet,

1 maili: 1) Timo Leppäkorpi 46 KU-58/PorvU 4.44,3. – Ikätasoitus: 4.16,7.

Naiset,

1 maili: 1) Seija Nurmi 61 KerkkU 6.14,2. – Ikätasoitus: 4.30,9.

TÄYDENNYKSIÄ:

MASKU 7.5.2016 XIII Masku-maraton

Miehet,

Puolimaraton: 1) Janne Klasila 37 FinMR 1.21.38 (vuorokaudenjuoksun SE-mies).

10 km: … 6) Juha Kukkamo 40 LA 39.55 (5 Suomen mestaruutta, 11 hallimestaruutta ja 16 joukkuemestaruutta 1997–2006.)

Naiset,

Puolimaraton: 1) Aila Arell 53 MaskRa 1.42.50 … 7) Tuija Lehtonen 60 LieLu/VSVU 1.54.40 (sokeain Suomen mestari).

10 km: … 2) Teija Toivonen 55 VSVU 45.28. – Ikätasoitus: 37.40.

SEINÄJOKI 14.5.2016 Lakeuden katuviesti

Miehet,

3500 m katuviesti (700+700+1400+700 m): 1) PedersFa 8.44 (Kristoffer Sandell, Kevin Sandell, Simon Haglund, Ville Borgmästars), 2) KurikRy 8.45 (Jukka Raittinen, Mikko Raittinen, Juha Järvelä, Jussi Raittinen).

Naiset,

4×700 m katuviesti: 1) SeinäjSU N18 8.16 (Aino Vehkaoja, Tiina Mäki-Panula, Anni-Sofia Ankkuri, Veera Perälä), 2) IlmajKi N18 8.40 (Annika Latva-Koivisto, Nelli Harju, Jenni Talvitie, Laura Talvitie), 3) SeinäjSU II N19 8.51 (Heidi Lähdemäki, Maria Herrala, Heini Kukila, Jasmin Laaksoharju), 4) VähänkVi N17 8.53 (Siina Sahlberg, Maiju Hautala, Meri Suomalainen, Veera Hakomäki).

(Yhteensä 168 juoksijaa 42 joukkueessa.)

TURKU 14.5.2016 Turku City Run

Naiset,

10 km: 1) Jaana Kiviniemi 57 TuWe 45.43. – Ikätasoitus: 36.52.

(Yhteensä 243 saapui maaliin.)

JOENSUU 15.5.2016 Joensuu-maraton

Miehet,

Maraton: 1) Tomi Ronkainen 31 JoSi 2.50.42.

Puolimaraton: 1) Jami Tirkkonen 42 KeitKu 1.15.11.

10 km: 1) Teemu Toivanen 38 LeppävirrVi 32.51, 2) Yrjö Pesonen 52 JoKa 33.55. – Ikätasoitus: Pesonen 29.11.

Naiset,

Maraton: 1) Kati Oikarinen 55 HRC 3.27.53. – Ikätasoitus: 2.43.42.

Puolimaraton: 1) Niina Halonen 46 MäntylVe 1.30.35, 2) Reetta Nenonen 32 RauhalRR 1.31.22, 3) Marika Paavola 45 Nilsiä 1.34.17 … 10) Marja Holopainen 61 LiperTa 1.38.50. – Ikätasoitus: Holopainen 1.15.24, Halonen 1.23.38.

10 km: 1) Kaisa Mäkäräinen 33 KontiolU 39.40 (ampumahiihdon maailmanmestari 2011).

(Yhteensä 641 saapui maaliin.)

PYHÄNTÄ 15.5.2016 Tavastkenkä-hölkkä

Naiset,

4,4 km: 1) Purity Jepchirchir Turunen Pyhäntä (FIN/KEN) 16.00 (reittiennätys).

PORI 21.5.2016 XIX Yyteri-maraton

Miehet,

Maraton: 1) Valtteri Arstila 42 FinMR 2.43.22 … 11) Mikko Heiniö 68 FinMR 3.39.15. – Ikätasoitus: Heiniö 2.29.43.

Puolimaraton: 1) Jarkko Järvenpää TP 1.04.34 (kkk & EM-raja), 2) Marko Vaittinen 46 FoSa 1.14.53, 3) Teemu Planting 43 PakilVi 1.15.24. – Ikätasoitus: Vaittinen 1.08.29.

10 km: 1) Jouko Mahlamäki 51 LauttakLu 33.34. – Ikätasoitus: 29.07.

Väliaikoja: 10 km Järvenpää 30.20. – 15 km Järvenpää 45.51. – 20 km Järvenpää <1.01.12.

Naiset,

Maraton: 1) Elina Junnila 39 VihtiTri 3.06.36, 2) Kaisa Tanskanen VauhtisJK 3.26.26 … 5) Ulla Kiuru 64 Lappeenranta 3.47.32. – Ikätasoitus: Kiuru 2.36.52, Junnila 2.58.47.

Puolimaraton: 1) Suvi Miettinen TuTo 1.17.20 … 4) Jaana Saarela 52 YIT-Runners 1.37.26, 5) Jaana Kiviniemi 57 TuWe 1.37.26, 7) Arja Virtanen 66 VSVU 1.39.38. – Ikätasoitus: Virtanen 1.10.35, Kiviniemi 1.18.35, Saarela 1.23.53.

10 km: 1) Paula Nurmi 42 NakkVire 40.49.

Väliaikoja: 5 km Miettinen <18.19. – 10 km Miettinen <36.39. – 15 km Miettinen <54.59. – 20 km Miettinen <1.13.19. – 30 km Junnila <2.12.40.

(Yhteensä 348 saapui maaliin.)

FORSSA 22.5.2016 Maantiejuoksun Hämeen mestaruuskilpailut

Miehet,

10,6 km: 1) Oskari Kangasniemi 14 IkaalU 39.50. – 10 km <37.35.

Naiset,

10,6 km: 1) Saara Kauranen HämTa 41.46. – 10 km <39.24.

Edellinen kotimaankatsaus:

Edellinen tiejuoksukatsaus: