Suomen Yleisurheiluarkisto julkaisee viidennen osan Ari Törmän laatimasta ainutlaatuisesta julkaisusarjasta Athletics in 19th Century. Uusin osa kertoo yleisurheilun varhaishistoriasta vuosina 1801 – 1848. Kirja sisältää myös 17 harvinaista piirroskuvaa oman aikansa lehdistöstä.
Tämän ajanjakson yleisurheilutilastoja ei ole milloinkaan aiemmin julkaistu koko maailmassa. Vuosien 1801 – 1848 vuositilastojen ohella julkaistaan kautta aikain Top10-tilasto päivättynä vuoden 1800 loppuun.
Kirjan lähdeluettelo on kunnioitusta herättävän laaja. Siinä mainittujen 263 sanomalehden lisäksi on tutkittu runsaasti muitakin lehtiä. Kannesta kanteen tutkittuja kullanarvoisia lähteitä ovat vuonna 1822 aloittanut Bell´s Life (myös sen Australian painos) ja vuonna 1838 aloittanut Era.
Neljä keskeistä juoksumatkaa olivat kirjan kuvaamana ajanjaksona pikamatka 100 jaardia, neljännesmaili 440 jaardia, yksi maili ja 10 mailia. Muulta osin kilpailtavat juoksumatkat vaihtelivat hyvinkin suuresti. Monet juoksuradat olivat viettäviä eikä myötätuulta luotettavasti kyetty mittaamaan.
Kello on moderni keksintö. Minuuttiviisari yleistyi noin vuonna 1680. Esimerkiksi neljän minuutin maili 1700-luvun varhaisella kronometrillä mitattuna voi olla lähes viiden minuutin maili, kunhan viides minuutti ei aivan ehtinyt täyttyä. Ari Törmä arvioi 1700-luvun jälkipuoliskolla päästyn sekunnin tarkkuuteen, 1800-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä puolen sekunnin tarkkuuteen ja sekunnin neljäsosien yleistyneen 1840-luvulla.
Työlainsäädäntö, vedonlyönti, tasoitusjuoksut ja volttilähtö
Vasta työlainsäädännön kehitys vapautti brittiläisen työväenluokan laajasti harjoittamaan yleisurheilua tai muitakaan vapaa-ajan aktiviteetteja. Ennen vuosien 1833, 1844, 1847, 1850 ja 1853 lainsäädännöllisiä uudistuksia (’Factory Acts’) työviikko oli aamusta iltaan kuusipäiväinen ja sunnuntai pyhitetty lepopäiväksi.
Vedonlyönti perustui usein tasoituskilpailuihin (’handicaps’). Niiden tuloshistorian laatiminen on haasteellista. Usein vain pieni osa kilpailijoista, ehkä yksi ainoa lähti maaliviivalta (’scratch’). Tasoitusjärjestelmä on nykyisinkin vallitseva kilpailukäytäntö hevos- ja koirakilpailuissa tai vaikkapa golfissa.
Hevoskilpailuista omaksuttua volttilähtöä käytettiin kahden juoksijan ’matcheissa’ usein, mutta 1840-50-luvuilla alkoi yleistyä sen kritisointi. Volttilähdöllä pyrittiin tasaiseen lähtöön, mikä toteutui nykyisten viestinjuoksujen tavoin lentävänä lähtönä. Urheilijan tulos parani lähtökiihdytyksen keston lyhentyessä.
Vaikka 1800-luvun puolessavälissä Britannia tasollisesti hallitsi vielä ylivoimaisesti kaikkia juoksulajeja, niin uuden maailman juoksijat Yhdysvalloissa olivat jo aloittaneet nousunsa huipulle. Voimanpesä George Seward ja ”American Deer” William Jackson olivat ehkäpä maailman paras pikajuoksija ja kestävyysjuoksija.
Vuonna 1846 Yhdysvaltoihin muuttaneen Jacksonin urheiluhistorioitsija Tom McNab arvioi maailman ensimmäiseksi piikkareita käyttäneeksi juoksijaksi. Jacksonin kovin haastaja lienee ollut Birminghamissa huipputuloksia juossut ja myöhemmin oman ammattilaistallin perustanut William Sheppard.
Kumbrilainen nahkuri Joseph Corrie juoksi vuonna 1839 Carlislessa mailin erinomaiseen aikaan 4.21,0, minkä tuloksen rikkoi vasta Teddy Mills neljännesvuosisata myöhemmin vuonna 1864. Corrie haastoi muut juoksijat parhaana vuotenaan kilpailemaan 100 punnan palkinnosta (nykyrahassa noin 11.000 euroa.)
1800-luvun ensi vuosikymmenten paras maratoonari oli Abraham Wood, joka juoksi parhaat tuloksensa kuitenkin nykyistä maratonia sekä lyhyemmillä että pidemmillä matkoilla. Woodin uran päätyttyä voittamattomana ylipitkillä matkoilla kilpaili Barnard West, joka juoksi 40 mailin kilpailun väliaikana 2.43.31.
Aitajuoksujen kilpailumatkat ja ylitettävät esteet sekä niiden määrä vaihtelivat esteratsastuksen tavoin kilpailu kilpailulta. 110 metrin aitajuoksua ei vielä tunnettu. 400 metrin aitajuoksun ensimmäinen 60 sekunnin alittaja oli ”Regent-street Pet” John Smith vuonna 1847.
Romantiikan runoilijat olivat oman aikansa huippu-urheilijoita
Skotlantilainen Adam Wilson hallitsi 1820-luvulla niin korkeus- ja pituushypyn, kuulantyönnön kuin moukarinheitonkin. Korkeushypyssä hän ei aivan saavuttanut Arthur Inglebyn 1810-luvun ennätystä 188. Korkeutta hypättiin usein lyhyellä vauhdinotolla ja suorille jaloille alastullen, mikä heikensi tulostasoa.
Toisen skottilajin kolmiloikan suurin nimi oli William Leyden, joka hallitsi tätä lajia pitkään 1830-luvulla. Nykyisen hop-step-jump-tekniikan ohella erityisesti Irlannissa käytettiin kahden kinkkausaskelen hop-hop-jump-tekniikkaa, jonka on arvioitu parantaneen tulostasoa ainakin puolisen metriä, kenties jopa metrin.
Skotlantilainen romantiikan aikakauden runoilija ja filosofian professori John Wilson hyppäsi vuonna 1809 maailmanennätyksen sekä pituushypyssä että kolmiloikassa. Yhdysvaltalainen yksi maailman kuuluisimpia kauhuromantiikan aikakauden runoilijoita Edgar Allan Poe oli myös maailman parhaita pituushyppääjiä.
Kuulantyönnössä kilpailtiin nykyisen 16-naulaisen (7,26 kg) kuulan ohella myös muilla eripainoisilla tykinkuulilla sekä kiventyönnössä eripainoisin välinein ja hieman eri kilpailusäännöin. Heittovälineiden paino vaihteli paikkakunnittain ja siksi eripainoisten välineiden tuloksia on arvioitu interpolointia käyttäen.
Moukarinheitto urheilulajina on sekin peräisin jo keskiajalta. Moukaria heitettiin tämän kirjan kuvaamana aikana vielä puuvartisella pajamoukarilla ja usein vain yhtä kättä käyttäen. Varhaisin tähän mennessä löytynyt naisten sarjan moukarinheittotulos on sekin jo vuodelta 1835.
1800-luvulla heittolajien parhaat tulokset tehtiin Skotlannin-Englannin rajaseudulla Border-kisoissa. Pisimmälle kuulaa työnsi skotti William Glendining ja pisimmälle moukaria heitti Northumberlandin puolelta Englannista kotoisin ollut John Stevenson. Kolmiloikkamestari William Leydenin kuula lensi kaikkein pisimmälle, mutta hän käytti tekniikkaa, joka ei täyttänyt kuulantyönnön määritelmää.
Jokaisella aikakaudella on omat sille tyypilliset lajinsa. Yksi tällainen on myös krikettipallonheitto, jota suoritustekniikaltaan voisi arvioida nykyisen keihäänheiton esimuodoksi aikana, jolloin ahtailla ja tilapäisillä kilpailupaikoilla turvallisuustekijät eivät mahdollistaneet keihäänheiton vakiintumista osaksi lajiohjelmaa.
Useat lainsäädännölliset ja yhteiskunnalliset muutokset ovat historian kuluessa ohjanneet lajien kehitystä. Niin ovat tehneet myös suursodat ja luonnonmullistukset. 1700-luvun lopulla alkaneet Amerikan ja Ranskan vallankumoukset ja samoihin aikoihin alkanut teollinen vallankumous säteilivät pitkälle koko 1800-lukuun.
Ranskan vallankumoussodissa ja Napoleonin sodissa kuoli vuoteen 1815 mennessä neljä miljoonaa ihmistä. Teollistuminen synnytti nousevan työväenliikkeen ja Kommunistinen manifesti julkaistiin tämän kirjan päätösvuotena 1848. Irlannin nälänhädässä vuosina 1845 – 1852 noin miljoona irlantilaista kuoli aliravitsemukseen ja toinen miljoona muutti Yhdysvaltoihin.
Naisasialiikkeen nousu alkoi sekin tuolloin. Charles Fourier käytti ensimmäisenä termiä ’feminismi’ vuonna 1837. Naisten urheilun varhaishistoria onkin yhä kirjoittamatta. Naisten kilpailutoiminnasta ja erityisesti kilpailutuloksista vielä viktoriaanisen ajan (1837 – 1901) lehdistö raportoi erittäin vähän, vaikka naisetkin urheilivat.
Kirjaa voi tiedustella osoitteesta mikko.nieminen@DLC.fi ja sen myyntihinta on 45,-. Marraskuussa saapuneet tilaukset toimitetaan tilaajalle ilman postikuluja.