Latvalan, Åstrandin ja Myllymäen treeni kulki Floridassa (video)

Hanna-Maari Latvalan, Ville Myllymäen ja Jonathan Åstrandin valmistautuminen elokuussa MM-kisoihin huipentuvaan kauteen jatkui hallikauden jälkeen Floridan harjoitusleirillä. Harjoituskauden tässä vaiheessa urheilijoiden harjoittelun painopiste on lajinomaisessa  peruskuntoharjoittelussa, joka sisältää monipuolista nopean voimantuoton kehittämistä ja pikajuoksijan perusjuoksuharjoittelua. 

Leirillä juoksuharjoittelun painopiste oli lajitekniikoissa, joita harjoitettiin niin lähtökiihdytysharjoituksilla kuin myös pidemmillä nopeus -ja intervalliharjoituksilla.

Yllä olevassa videoklipissä on esimerkki Latvalan intervallivedosta, jossa tavoitteena on korostaa hyvää juoksuasentoa ja rytmiä. Tätä kautta askeleeseen saadaan tehoa ja lennokkuutta. 150 metrin pituisessa vedossa pääsee myös harjoittamaan kaarteesta suoralle tuloa, joka on yksi 200 metrin juoksun avainkohtia.  

Alla olevista videoista ylemmässä on esimerkki siitä, kuinka Åstrandin lähtökiihdytykseen haettiin tehoa korostamalla reiden eteen tuontia lähelle vartaloa ensimmäisissä askelissa. Näin jalan liikesuunta saadaan ennen kontaktia käännettyä taaksepäin, jolloin kontaktin jarrutusvaihe minimoituu.

Nopeaa voimantuottoa kehitettiin salilla yleisvoimaharjoitteilla sekä kentällä erikoisvoimaharjoitteita hyödyntäen. Alimmalla videolla on esimerkki Myllymäen vastusvedosta, jossa voimantuotto on jo hyvin lajinomaista. Näin voidaan myös toistaa alkukiihdytyksen askelia normaalia pitempään ja siten vahvistaa oikean liikemallin oppimista.

Petteri Jouste

 

,

,