Lakka aitoi kotimaisen kärkiajan: ”Tasapaksuja juoksuja”

Lakka aitoi kotimaisen kärkiajan: ”Tasapaksuja juoksuja”

Elmo Lakka avasi hallikauden 60 metrin aitojen kauden kotimaisella kärkiajalla 7,89 Jyväskylän Hippos-hallissa. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden aituri pinkoi matkan kahdesti: alkuerissä 7,96 ja loppukilpailussa 7,89.

– Tasapaksuja juoksuja. Kauden avauksena olen näihin tyytyväinen, vaikka en saanut vielä ulosmitattua sitä, mihin olen harjoituksissa parhaimmillani pystynyt, Lakka analysoi.

Lakan tavoitteena on huipentaa talven kilpailut EM-halleissa Belgradissa maaliskuussa. Tulosraja kisoihin 7,80. Lakan viime vuonna juostu 60 metrin aitojen ennätys on 7,76.

– Tästä on hyvä jatkaa ja koettaa parantaa kisa kerrallaan. Viikon päästä juoksen täällä uudestaan maaottelukatsastuksessa, Lakka totesi.

Viime kesänä Lakka ylsi 110 metrin aidoissa EM-kisoissa välieriin. Kuluvan harjoituskauden hän on ollut ex-aituri Antti Haapakosken valmennuksessa. Tekniikka, juoksuasennon kehittäminen ja tätä tietä juoksun parempi varmuus ja rentous ovat olleet harjoittelun painopisteet.

– Nyt juoksuihin jäi eniten korjattavaa lähtöpäähän. Keskittyminen ei kisoissa ole aina kaikista parasta. Sitä vaan paahtaa menemään, Lakka tuumi.

Toiseksi Hipposhallin aitamittelössä juoksi Liedon Parman Valtteri Kalliokulju ajalla 8,12, joka jäi 0,02 sekuntia hänen ennätyksestään. JKU:n Ilari Manninen oli kolmas ajalla 8,27. Alkuerissä Manninen paineli matkan 8,15 ja Kalliokulju 8,13.

Lakka juoksi Hipposhalleissa voittoon myös 200 metrillä. Voitto heltisi omalla halliennätysajalla 21,98.

Naisten 60 metrin aidoissa JKU:n Emma Koistinen vei voiton ajalla 8,56 juostuaan alkuerissä 8,52. Seuratoveri Ida Aidanpää-Immonen oli toinen ajalla 8,71.

JKU:n Emmi Mäkinen voitti naisten pituushypyn ponkaistuaan viimeisellään 612. Se on hallikauden kotimainen kärkitulos.

– Tekniikka on muuten kunnossa, mutta juoksua pitää vielä parantaa. Kun kaikki osuu kohdalleen, niin 650 on mahdollisuuksien rajoissa, Mäkinen arvioi. 

Pulli painottaa talvella kolmiloikkaa

Kaipolaan Vireen Kristian Pulli voitti kolmiloikan halliennätyksellään 15,81. Se on myös talven kotimainen kärkitulos. Hyppääjän mukaan kolmiloikka on vaihteeksi ykköslaji hallikaudella. Pituushyppyä ei kuitenkaan ole unohdettu.

– Syksyllä tehtiin paljon vauhtiloikkaa, ja pääpaino talvella on kolmiloikassa. Tätä kautta haetaan uutta nousua pituushyppyyn. Talven aikana saatan hypätä myös jonkun pituushyppykilpailun, Pulli sanoo.

Hipposhallissa Pulli pisin hyppy syntyi viimeistä edellisellä kierroksella.

– Ihan positiivinen kilpailu. Sain hypyn paranemaan koko ajan, Pulli sanoi.

Miesten 800 metrillä IF Falkenin Simon Haglund juoksi kauden kotimaisen kärkituloksen 1.55,99. Samalla oma halliennätys koheni tuntuvasti. Aiempi oli 1.57,25. Ylipitkällä radalla Haglund, 22, on toki juossut selvästi kovempaa.

Alkukauden kotimaista kärkiaikaa kohensi myös naisten 800 metriä voittanut Suolahden Urhon 18-vuotias Saija Seppä. Hän voitti kilpailun ajalla 2.12,07.

Oriveden Ponnistuksen Kaisa Kymäläinen vei kuulantyönnön halliennätyksellään 14,86, joka on myös talven kärkitulos Suomessa.

 

JYVÄSKYLÄ 28.1.2017 Hipposhallin kansalliset kilpailut

(Lyhyt 200m rata.)

Miehet,

200 m: 1) Elmo Lakka JKU 21,98, 2) Eerikki Pekkola TKT 22,12, 3) Petteri Monni JKU 22,17, 4) Ilari Manninen JKU 22,56, 5) Valtteri Kalliokulju LiePa 22,72, 6) Miska Sundberg 19 JKU 22,95, 7) Lauri Hassi OrivPo 22,97, 8) Jesse Väyrynen 17 JKU 23,33, 9) Joonas Rinne SaarijPu 23,38 … 16) Eetu Kangas SeinäjSU 24,32 (moniottelija), 23) Reijo Vauhkonen 66 MuuramYr 27,18. – (Pekkola ja Manninen juoksivat B-erässä, Kalliokulju ja Väyrynen C-erässä, Sundberg D-erässä sekä Hassi ja Rinne E-erässä. Vauhkonen voitti 65-v. erän.) – Ikätasoitus: Vauhkonen 21,56.

800 m: 1) Simon Haglund PedersFa 1.55,99 (kkk), 2) Jussi Huuskonen JKU 1.57,39.

3000 m: … 3) Leevi Keronen 17 LempKi 9.14,45, Otto Loukkalahti IFRaseb keskeytti.

60 m aj: 1) Elmo Lakka JKU 7,89 (kkk), 2) Valtteri Kalliokulju LiePa 8,12, 3) Ilari Manninen JKU 8,27 (ae. 8,15), 4) Elmo Savola LappajVe 8,39, 5) Juha-Matti Iso-Jaakkola LauttakLu 8,40, 6) Jesse Jokinen SysmSi 8,62, 7) Juuso Hassi OrivPo 8,64 (ae. 8,59), 8) Riku Rundelin VarkKV 8,82 (ae. 8,78), 9) Miska Sundberg 19 JKU 8,98 (ae. 8,48). – 1. alkuerä: 1) Kalliokulju 8,13, 2) Manninen 8,15, 3) Sundberg 8,48, 4) Hassi 8,59, 5) Rundelin 8,78, 6) Kangas 8,81. – 2. alkuerä: 1) Lakka 7,96 (kkk), 2) Savola 8,42, 3) Iso-Jaakkola 8,52, 4) Jokinen 8,63, 5) Perttu Noponen 33 MiKV 8,88.

60 m aj (100 cm): 1) Kaapo Kangas 18 JKU 8,40. – 60 m aj (91,4 cm): 1) Jesse Väyrynen 17 JKU 8,15, 2) Juuso Peltola 16 JKU 8,27.

Korkeus: 1) Jesse Huttunen SavitU 207 (kkk), 2) Aleksi Klemola UllavKi 201, 3) Arttu Mattila 16 ÄänekU 201, 4) Valtteri Välimäki UKK 194, 5) Elmo Savola LappajVe 194, 6) Valtteri Mattila ÄänekU 194, 7) Juuso Hassi OrivPo 194. – Huttunen (190-o, 194-o, 198-xo, 201-xo, 204-o, 207-xxo, 209-xxx).

3-loikka: 1) Kristian Pulli KaipVi 15,81 (kkk), 2) Matti Mäkitalo PaimU 14,55, 3) Mikko Rummukainen RistiinU 14,28, 4) Julius Toivola 19 JKU 14,18, 5) Joona Luotonen SibVa 14,08 … Tomi Litendahl ViitasVi ilman tulosta. – Pulli (15,33, 15,60, 15,20, 15,51, 15,81, x).

Naiset,

200 m: 1) Aino Pulkkinen 19 ÄänekU 24,75, 2) Minna Laukka 30 JKU 25,05, 3) Ada Koistinen 18 JKU 25,16, 4) Ida Aidanpää-Immonen JKU 25,97, 5) Saara Keskitalo 17 EspTa 26,07, 6) Pinja Hirvilahti 17 JKU 26,23 … 25) Leena Tenhu 60 JKU 31,77, 29) Terhi Kokkonen 70 JKU 36,02. – (Koistinen ja Aidanpää-Immonen juoksivat B-erässä. Keskitalo voitti C-erän ja Hirvilahti D-erän. Tenhu voitti 55-v. erän ja Kokkonen oli siinä 3:s.) – Ikätasoitus: Tenhu 25,10, Kokkonen 25,46.

300 m: 1) Riina Heikkonen 16 LUM 42,94.

800 m: 1) Saija Seppä 19 SuolUrho 2.12,07 (kk), 2) Heini Ikonen 18 JKU 2.17,89.

1500 m: 1) Alisa Virtanen 15 JKU 4.50,08, 2) Salla Laukkanen 17 LA 4.55,01.

60 m aj: 1) Emma Koistinen JKU 8,56 (ek. 8,52), 2) Ida Aidanpää-Immonen JKU 8,71, 3) Noora Kauranen HämTa 9,01, 4) Ellinoora Karvinen 18 SavRi 9,21 (ek. 9,08), 5) Monika Ahonen 19 JKU 9,25 (ek. 9.21), 6) Sanna Pihkala TP 9,37. – Esikilpailu: 1) Koistinen 8,52, 2) Aidanpää-Immonen 8,74, 3) Kauranen 9,04, 4) Karvinen 9,08, 5) Ahonen 9,21.

Seiväs: 1) Jatta Salmela VasaIS 370, 2) Anni Halko JKU 350, 3) Mari Joronen 19 SimpU 340, 4-5) Susanna Seppänen JKU & Milla Pohjola 19 MultJy 320.

Pituus: 1) Emmi Mäkinen JKU 612 (kkk), 2) Jessica Kähärä 16 MiKV 572, 3) Sini Sanaslahti KaipVi 570. – Mäkinen (588, 588, 599, 607, 603, 612).

Kuula: 1) Kaisa Kymäläinen OrivPo 14,86 (kkk), 2) Henna Sallinen 19 SavRi 13,68 (19-v. EM-raja). – Kymäläinen (14,58, 14,86, x, 14,63, x, 14,60).

60 m aj (76,2 cm): 1) Jessica Kähärä 16 MiKV 8,99, 2) Tanja Kokkonen 15 LUM 9,08, 3) Janika Pulkkinen 16 SavRi 9,16.