Laihian Luja avasi Kunniakierroskauden loistavasti

Kunniakierroskausi käynnistyi Laihian Lujan isännöimänä sunnuntaina 3.5. Laihialaiset eivät nuukailleet vaan räväyttivät pöytään kovan tuloksen, alustavasti 8916 euroa.

Laihian Kunniakierros oli Etelä-Pohjanmaan piirin ensimmäinen tänäkin vuonna ja samalla toimi valtakunnan avaustapahtumana. Tapahtumaan osallistui noin 60-70 kuntoilijaa sekä urheilijaa. Lujan yu-harjoituksien vetäjät huolehtivat juoksijoiden verryttelystä ja EPU:n KK-vastaava Ilpo Kaukoranta piti yleisön sekä osallistujat ajantasalla asiantuntevalla kuulutuksellaan. Osallistujat saivat muistolautasen sekä mahdollisuuden käyttää uimahallia tapahtuman jälkeen.

Laihialaiset pääsivät asettamaansa 8000 euron keräystavoitteeseen ja paransivat viime vuoden tulosta lähes 1000 eurolla. 10 000 euron ja 70% bonusraja on tavoitettavissa ja houkuttelevan lähellä.

Meneillään olevalla viikolla toteutaan yhteensä neljä Kunniakierrostapahtumaa. Tiistaina 5.5. tulessa ovat Pihtiputaan Tuisku, Sjundeå If ja Turun Urheiluliitto. Oulun Pyrintö täydentää pakan ke 6.6. Seurojen tavoite yhteenlaskettuna on 39 000 euroa, joten jäämme mielenkiinnolla odottelemaan uutisia seuroista.

Toukokuun alkuun mennessä Kunniakierrokseen on ilmoittautunut mukaan 151 seuraa, joka enteileen viime vuotista seuramäärää (179). Toivottavasti ilmoittautuneiden määrässä nähdään vielä loppukevään piristyminen, jotta seuramäärä kohoaisi 200.